Harjoitukset

if_yukoulu

 

YLEISURHEILUJAOSTO LIIKUTTAA

KP-V:n yleisurheilukoulut ovat olleet vuodesta 2014 alkaen IF Yleisurheilukouluja. Yleisurheilukoulut ovat saavuttaneet viime vuosina todella suuren suosion, uusia harrastajia on tullut paljon lisää myös yli kuntarajojen. Yleisurheilukouluissamme ohjauksesta vastaavat koulutetut ohjaajat ja valmentajat. Ryhmiä on pääsääntöisesti ohjaamassa aina kaksi tai useampi ohjaaja/valmentaja kerrallaan. Ohjaamisesta kiinnostuneet sekä vanhemmat ovat tervetulleita mukaan harjoituksiin. Ohjaajakoulutusta uusille kiinnostuneille pyritään järjestämään vuosittain.

If-yleisurheilukoulutoimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki, sopiva ryhmä löytyy kävelemään oppineista alkaen kaikille innokkaille. Kaikille yleisurheilukoululaisille osallistumismaksuun sisältyy lisenssi. Lisenssi kattaa If-tapaturmavakuutuksen harjoitusten ajaksi. Lisäksi lisenssin omaavilla on kilpailulupa SUL:n alaisissa kilpailuissa. Järjestämme vuosittain useita erilaisia kilpailuja. Omilla urheilijoillamme on oikeus osallistua ilmaiseksi kaikkiin järjestämiimme kilpailuihin niin hallissa kuin ulkoradallakin.

Kaikissa harjoitusryhmissä luodaan omat ikäkauteen sopivat pelisäännöt, joita noudattamalla jokaisella urheilijalla on mahdollisuus harjoitella oman tasonsa sekä omien tavoitteidensa mukaisesti. Yhdessä tekemällä, toisia tukemalla ja kannustamalla harjoittelu on antoisaa ja mukavaa.

Seurassamme toimii neljä harjoitusryhmää eri-ikäisille urheilijoille:

 Taapero-kerho

Taapero-kerho on tarkoitettu lapsille vauvaiästä 5-vuotiaisiin. Kerhossa tutut ja vähän tuntemattomammatkin leikit saavat lasten, äitien ja isien sekä ohjaajien hien pintaan. Hauskuutta tarjolla takuuvarmasti! Pienimmillä on syytä olla isä tai äiti mukana leikkimässä. Kausimaksu on 20€/lapsi, hintaan sisältyy vakuutuksen kattava yleisurheilulisenssi.
Taaperoiden tossut tömisevät perjantaisin klo. 17.00 – 18.00.

 Liikkis-kerho

Liikkis on tarkoitettu 6-8-vuotiaille lapsille. Liikkiksessä pelataan erilaisia pelejä ja tehdään kivoja temppu- ja taitoratoja. Eri yleisurheilulajeja harjoitellaan leikin lomassa. Luvassa vauhdikasta menoa, riemunkiljahduksia, uusia ystäviä sekä onnistumisen oivalluksia! Kausimaksu on 20€/lapsi, hintaan sisältyy vakuutuksen kattava yleisurheilulisenssi.
Liikkiksen vauhtiin pääset mukaan perjantaisin klo. 17.00 – 18.00.

Sisu-ryhmä

Ryhmä on tarkoitettu 9-12-vuotiaille liikunnasta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Sisu-ryhmän kanssa käydään läpi eri yleisurheilulajeja sekä tehdään niihin liittyviä monipuolisia ja vähän leikkisiäkin harjoitteita. Ryhmään ovat tervetulleita niin uudet, kuin ”vanhatkin” urheilijat. Ryhmässä opit paljon hyödyllisiä taitoja ja saat uusia ystäviä. Sisu-ryhmä on ns. ”matalan kynnyksen harjoitusryhmä”. Mukaan harjoittelemaan voivat tulla myös yli 12-vuotiaat, jotka ovat vasta aloittamassa lajin harrastamista taikka harrastajat, jotka haluavat harjoitella ilman suurempia tulostavoitteita. Oman harjoituskerran lisäksi sisuilijat voivat osallistua maanantaisin kestävyysharjoituksiin sekä tiistaisin heitto- ja pelailuharjoituksiin. Kausimaksu on 40€/urheilija,hintaan sisältyy vakuutuksen kattava yleisurheilulisenssi.
Sisuilemaan voit tulla torstaisin klo.17.30 – 19.00

Elmo-ryhmä

ELMO = Enemmän Liikettä ja Monipuolista Osaamista. Tässä ryhmässä liikkuvat yli 12-vuotiaat, joiden harjoittelu on jo tavoitteellisempaa ja siihen sisältyy mm. piiri- tai alueleirejä. Ryhmässä pureudutaan tarkemmin eri lajitekniikoiden hiomiseen sekä yksilölliseen ohjaukseen. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa yhteisiin harjoituksiin, jonka lisäksi urheilijat harjoittelevat oman henkilökohtaisen harjoitusohjelman mukaisesti useita kertoja viikossa. Kausimaksu on 60€/urheilija, hintaan sisältyy vakuutuksen kattava yleisurheilulisenssi.
Elmojen yhteiset harjoitukset torstaisin klo. 17.30–19.00 ja lauantaisin klo.17.00–19.00.

Lisäksi ohjattuja harjoituksia seuraavasti:

Sisu-ja Elmoryhmän yhteinen kestävyysharjoitus maanantaisin klo. 17.30–19.00
Heittoharjoitukset, jossa ”väliajalla” erilaista pelailua tiistaisin klo. 16.00–18.00
Korkeushyppääjille harjoitukset tiistaisin (päivämäärät ilmoitetaan erikseen) klo. 18.00–20.00

Kaikki ohjatut harjoitukset ja mahdolliset muutokset päivitetään etusivulla olevaan kalenteriin. Lisätietoja saat myös liittymällä Facebookissa ”KP-V Yleisurheilu” -ryhmään.

 Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme!

Lisätietoa:
Niina Kivinen
050-549 8868
niina.kivinen@kokkola.fi

http://www.yleisurheilukoulu.fi