Kovia tuloksia Nikulan koleudessa

Tänään Nikulassa heitetyssä moukaricupin päätöskisassa tehtiin olosuhteisiin nähden erinomaisia tuloksia. Koko kisan ajan jatkuneesta sateesta ja viiden asteen lämpötilasta huolimatta tehtiin useita ennätyksiä ja kauden parhaita.
Päivän komeimmasta kaaresta vastasi Petäjäveden Marko Järvinen. Vasta 15-vuotias moukarilupaus pystyi ainoana rikkomaan seitsemänkymmenen metrin rajan. Sarjan tilastokakkonen heitti kolmannellaan komean ennätyksensä 73,85. Tulos jää vai runsaat puolimetriä maan tilastoykkösen Waltteri Lahtisen kesän parhaasta.
Moukari-cup, Kaustinen 2010
Erinomaisella teknikalla heittänyt Marko Järvinen painaa vain 67kg

Samanaikaisesti heitetyssä naisjuniorien kilpailussa tehtiin myös hienoja tuloksia. N17 sarjan voittoon heittänyt Kaisa-Leena Paavola siirtyi uudelle kymmenluvulle ensimmäisen heiton kantaessa 41,33.
019
Kaisa-Leena valmistautuu heittonsa

T15:n verrattain tasaisen kisan voittoon heitti Töysän Mira Kitula numeroin 46,02. Ennätyskuntoinen Riia Paavola sinkosi lekan ensimmäisellään hienoon tulokseen 42,05.
018
Riian ennätys putsaantui yli kolmella metrillä

Miesten kilpailun ykköseksi nousi odotetusti Mats Granö lukemin 61,73. Toiseksi tullut isoveli Markus Granö heitti vuoden parhaansa 53,70. Mirjami Järvilä jäi kaksi senttiä kesän parhaastaan tuloksella 50,17.

Kakkosringin parhaan keskipohjalaistuloksen teki Kalajoen 13-vuotias Fanni Niemelä sinkauttaessaan 2,5kiloisen lekan hienoihin numeroihin 40,13. Samanikäinen KPV:n Jenna Kankkonen korjasi ennätyksensä lukemiin 26,36.

Sami Löfbackalle veteraanihopeaa

Tänään Teuvalla käydyissä veteraanien suunnistuksen SM-kisoissa Sami Löfbacka juoksi odotetulle, mutta ei suinkaan helpolle kakkostilalle. Vetelin väreissä kilpaillut kaustislainen selvisi helposti karsinnan kahdeksannelta paikalta finaaliin. Karsintatulos merkitsi kuitenkin sitä, että finaalissa Samin takaa starttasi seitsemän kovaa haastajaa. Tarkka suunnistus ja vauhdikas kiri merkitsi Samille maaliin tullessaan kärkiaikaa, joka kestikin aina siihen asti kunnes neljänneksi viimeisenä radalle lähtenyt Sipoon Stefan Karlsson alitti Samin kärkiajan runsaalla minuutilla. Saavutettu M35 sarjan hopea oli joka tapauksessa Samin ensimmäisensä mitali veteraani-ikäisenä.

Vetelin Urheilijat menestyivät muutenkin hienosti. Anne Polso yllätti D35 sarjan pronssillaan, Tatjana Eskolin oli seuraavana eli neljäntenä vain kuusi sekuntia pronssista, Isoissa kisoissa Tatjanan suoritukset kirjataan kuitenkin Pargas IF:lle.

Veteraanisarjoissa jo pitkään kestomenestyjänä ollut Tapio Patana suunnisti komeasti hopealle H75:ssä eikä kultakaan jäänyt kuin neljän sekunnin päähän. Kari Tyynelä oli lähellä täysosumaa. Karsinnan voitto takasi veteliläiselle sarjan viimeisen lähtijän paikan finaaliin. Rahkeet eivät finaalissa aivan riittäneet, kuitenkin kelpo viides sija H45:ssä vain puolentoista minuutin päässä kärjestä oli yksi kesän parhaista suorituksista.
016
Kari Tyynelä kirii kuuluttajan laskiessa sekuntteja

Kaustisen menestys oli normaaliin tapaan luottosuunnistaja Matti Kattilakosken varassa. Oman karsintaryhmän ylivoimainen voitto pani odottamaan mitalia. Mutta toisin kävi, heti ensimmäiselle rastille tullut neljän minuutin pummin pudotti kaustislaisen mitalitaistelusta. Loppu sujui hyvin, mutta useista rastivälivoitoista huolimatta finaalivauhti riitti vasta kahdeksanteen sijaan.
014
Matti Kattilakoski finaalin maalisuoralla

H40:ssa kilpailleen Vesa Peltoniemen kisat menivät yläkanttiin, Ensimmäisen karsintaryhmän viidestoista sija toi selvän finaalipaikan. Finaalin rata oli karsintaa huomattavasti haastavampi, mikä näkyi varsinkin alkumatkan takertelussa. Finaalin 30. sija oli silti vaativassa maastossa saavutettuna ihan ok.
013
Vesa edellään neljänneksitoista sijoittunut Antero Pulli

Juha Lerssi joutui karsinnassa yllättävän tiukalle. H45 ykköskarsintaryhmässä saavutettu 23. sija tiesi sitä, että finaalipaikka tuli vain runsaan kahdenkymmenen sekunnin marginaalilla. Finaali meni hiukan paremmin. Vastaavissa koitoksissa Juha on toki tottunut parempiin sijoituksiin kuin tämänpäiväinen sija 32.
H50:ssa suunnistanut Timo Rantala selvitti itsensä täpäräsi A-finaaliin, mutta siellä vauhti riitti enää sijaan 48. Tauno Pajukangas epäonnistui karsinnassa, mutta oli B-finaalin kakkonen. Eero Kattilakoskella ei ollut kovatasoisessa kuusikymppisten sarjassa mahdollisuuksia B-erää pidemmälle.

Päivän kaustislaisyllättäjä oli D45:ssa kilpaillut Maj-Lis Rantala. Aivan sarjansa alkupäässä kahdeksantena matkaan lähtenyt KP-V:n jyväskyläläisvahvistus, oli maalin tullessaan kärjessä ja vielä pitkään sen jälkeen kakkospaikalla. Mutta kun sarjassa oli lähes kuusikymmentä kilpailijaa, ja kun nimet koko ajan kovenivat, alkoi sija myös tippua, muuta saavutettu 22. sija oli kuitenkin hieno saavutus.
021
Maj-Lis puristaa uransa parhaimpaan suoritukseen

Miika Pajukangas neljäs KLL:n kisoissa

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas juoksi oman ennätyksensä 3000 metrillä KLL:n yleisurheilukisoissa Lohjalla. Pajukankaan aika 9.12,41 riitti kovatasoisessa kilpailussa neljänneksi. Onnittelut Miikalle uudesta ennätyksestä!

Judon harjoitusvuorot

Urheilutalon remontin vuoksi judoharjoitukset on siirretty yläasteen saliin.
Harjoitukset viikolla 37 ti 14.9 klo 18.00 kaikki ryhmät. Torstaina ei harjoituksia koulun konvan johdosta. Vko 38 ja 39 harjoitukset ti ja to klo 18.30 sekä junnuille, että aikuisille. Jos harjoittelupaikka muuttuu, siitä ilmoitetaan seuran sivuilla.

Jesse Lehto voittoon KLL:n kisoissa

Kuluneena viikonloppuna käytiin KLL:n yleisurheilun SM-kisat Lohjalla. Moukarinheiton A-poikien sarjassa oli mukana myös Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jesse Lehto. Kokkolan ammattiopistoa edustanut Lehto voitti sarjansa tiukan taistelun jälkeen. Lehdon voittotulos kuuden kilon moukarilla oli 70,31. Kakkoseksi sijoittui tuttu kilpakumppani Ilmari Lahtinen tuloksella 70,15.

Kaksikon tulokset ovat myös maailman kaksi parasta tässä ikäluokassa. Lisäksi kukaan muu ei ole aikaisemmin heittänyt yli 70 metriä kuuden kilon moukaria.

Onnittelut Jesselle KLL:n Suomenmestaruudesta!

Kokkola maakuntasuunnistuksen ykkönen

Tänään Nivalassa käyty 34. maakuntasuunnistusvoitto meni yhdelle viestin ennakkosuosikille Kokkolalle. Kovimman vastuksen tarjosi aina viimeiselle osuudelle saakka voittokamppailussa mukana ollut Veteli. Viestin väriläiskä Uusikaarlepyy tuli kolmanneksi. Kaustinen pysyi kärjen tahdissa vain ensimmäisen osuuden. Epätasainen joukkuesuoritus riitti tällä kertaa kuudenteen sijaan.
.
Startti on tapahtunut

Poikkeuksellisen lyhyellä 3,6km avausosuudella mentiin lujaa. Porukka hajosi jo kilometrin mittaisella ykkösvälillä kahteen letkaan. Isompaa letkaa veti Kruunupyyn nuori Joel Sågfors ja pienempää kahden suunnistajan letkaa Vetelin Kari tyynelä. Eroja ei ykkösrastilla juuri ollut. Myöskään seuraava hajonta nelosrastilla ei muutoksia tuonut. Viitosrastin leimasi ensi Kari Tyynelä perässään samaa hajontaa suunnistanut Vesa Peltoniemi, mutta aivan tuntumassa tuli eri hajonnalla ollut seitsemän hengen porukka. Viimeinen hajonta väli seiskalle vei Sågforsin letkan pienellä etumatkalla kärkeen. Vaihtoon ensimmäiset yhdeksän joukkuetta tulivat reilun parinkymmenen sekunnin sisällä. Kärjessä Kruunupyyn Sågfors sitten Kokkolan Tommi Viitasaari. Vetelin Kari Tyynelä oli seitsemäs ja Vesa Peltoniemi yhdeksäs.

Juha Lerssille sattui toisen osuuden ensimmäisellä rastilla kömmähdys. Tuomas Haapalehtoon näköyhteydessä ollut kaustislainen kadotti näkökontaktin veteliläiseen juostuaan rastipisteenä olleen kiven ohi. Sen etsimiseen tuhraantui aikaa minuutin verran, eikä sen jälkeen enää selkiä näkynyt. Vielä suurempi virhe Juhalle sattui kolmosella, tällä kertaa parin sadan metrin ohijuoksu maksoi nelisen minuuttia lisää. Esa Hongell piti lujaa vauhtia nostaen Kokkolan vaihdossa kärkeen, aivan kintereillä vain kolmen sekunnin päässä tuli Uusikaarlepyy. Tuomas Haaplehto viidentenä vajaat neljä minuuttia kärjestä, Kaustinen vaihtoi kahdeksantena, ero kärkeen oli kasvanut liki yhdeksään minuuttiin.
.
Tuomas Haapalehto nosti Vetelin viidenneksi

Tatjana Eskolinin huikea juoksu kolmannella osuudella nosti Vetelin selvään lähes kolmeen minuutin johtoasemaan ennen toiseksi noussutta Kruunupyytä, josta Uusikaarlepyy oli jäljessä vain kymmenen sekuntia. Kärjessä osuudelle päässyt Kokkolan Ruska Saarela oli vaikeuksissa ja putosi neljänneksi lähes kuusi minuuttia kärjestä. Rastit hyvn löytänyt Anni Mattila ei kärjen juoksuvauhdissa pysynyt, vaihtosija kymmenen ja ero kärkeen runsaat kolmetoista minuuttia.

Raimo Haapalehdon etumatka oli ajettu kiinni vajaa kilometri ennen vaihtoa. Kärkeen neljännellä osuudella nousi Uusikaarlepyyn nopeajalkainen Niclas Portin. Muutama metri ennen vaihtoa myös Kokkolan Paavo Rantala ehti ohittaa Haapalehdon. Erinomaisen suunnistuksen tehnyt Matti Kattilakoski vaihtoi kuudentena runsaat kymmenen minuuttia kärjen takana.
.
Paavo Rantala ja Raimo Haapalehto saapuvat vaihtoon

Uusikaarlepyyn kahden ja puolen minuutin kaula ajettiin seuraavalla osuudella kiinni. Viidennen osuuden vauhdikkain Vetelin Juha Lassila nousi kärkeen ennen kovan vastuksen antanutta Kokkolan Timo Hongellia, ero vaihdossa vain kahdeksan sekuntia. Kolmanneksi oli noussut Kruunupyy, jonka osuutta vei kyläviesteistä tuttu Andre Forsström. Pasi Pesolalla oli vaikea taival, sija putosi kahdeksanneksi, ero kärkeen oli kasvanut yli kuuteentoista minuuttiin.

Harri Pajulan päästessä ankkuriosuudelle muutaman kymmenen metriä Tero Myllymäen perään, alettiin jo valmistautua Kokkolan voittoon. Kokenut Pajula piti pintansa tuoden Kokkolan ykköseksi puolitoista minuuttia ennen Myllymäkeä, jonka hieno suunnistus varmisti Vetelin hopean. Päivän yllätysjoukkue Uusikaarlepyy vei pronssin. Vauhdikas Sami Löfbacka nosti Kaustisen loppusijaksi kuusi.
.
Päivän toiseksi nopein Sami Löfbacka tuo Kaustisen kisan kuutoseksi

B-juniorit päätti kautensa upeaan vierasvoittoon ja piirin hopeatilaan!

Kaustisen B-juniorit matkasivat sarjan viimeisessä ottelussa Pedersören vieraaksi ja ottelun panoskin oli sopiva, sillä voitolla varmistuisi piirisarjan kakkossija. Joukkue oli latautunut otteluun hyvin ja se näkyi kentällä, eli ottelussa KP-V pelasi ja PeFF seuraili tapahtumia. 4 min 0 – 1, maalintekijä Jere Åby, syöttäjä Eetu Hautala. 8 min 0 – 2, maalintekijä J Åby. 15 min 0 – 3, maalintekijä Arttu Penttilä, syöttäjä Mikko Viiperi. 42 min, 0 – 4, maalintekijä J Åby, syöttäjä E Hautala. 47 min, 0 – 5, maalintekijä J Åby, syöttäjä Taneli Virkkala. 49 min, 0 – 6, maalintekijä A Penttilä. 54 min, 0 – 7, maalintekijä T Virkkala. 56 min, 0 – 8, maalintekijä J Åby, syöttäjä A Penttilä. 63 min, 0 – 9, maalintekijä Heikki Heikkilä, syöttäjä T Virkkala. 66 min, 0 – 10, maalintekijä E Hautala, syöttäjä J Åby. 73 min, 0 – 11, maalintekijä Perttu Viiperi, syöttäjä T Virkkala. Lopputulos upea ja samalla myös hieno päätös kaudelle. Sijoitus piirisarjassa toinen! Erkki, Pekka ja Pasi kiittävät koko tiimiä, eli tukijoukkoja, kannustajia sekä tietenkin pelaajia. Kiitämme ja kumarramme. Ja ei kun kohti uusia haasteita…

Matti Kattilakoski pronssille Jyväskylässä

Jyväskylässä käytiin suunnistuksen SM-pitkät matkat 4.-5.9.2010. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Matti Kattilakoski jatkoi hienoja suorituksiaan ja sijoittui kolmanneksi sarjassa H65. Kattilakoski jäi voittajasta 1,23 minuuttia. Sarjassa oli reilut 50 osallistujaa, joten suoritus oli todella loistava. Onnittelut Matille!

Täydelliset tulokset löytyvät tästä linkistä: http://www.suuntajyvaskyla.fi/assets/files/sm2010/finaalitulokset.htm

Vuorijuoksussa kilpaltiin Seinäjoella

Seinäjoen Jouppilanvuorella tänään käytyyn ensimmäiseen vuorijuoksun epäviralliseen SM-kisaan osallistui kaikkiaan reippaat viisikymmentä kilpailijaa, joista naisten sarjaan kuitenkin vain kymmenkunta. Koska kisassa käytettiin ikäkertoimia, kärkipäähän sijoittui aivan nuoriakin juoksijoita.

Naisten kisassa 366 metrin pituisen lopussa lähes seinäjyrkän mäen kiipesi nopeimmin Nuppu Peltoniemi, joka sarjan ainoana pääsi alle kahden minuutin. Nupun voittomarginaali toiseksi sijoittuneen 5-vuotiaaseen Hietamäen hiihtoperheen jälkikasvuun oli vain viisi sekuntia, koska pikkutytön kerroin oli 0,5, eli lopputuloksissa aika puolitettiin. Saana Peltola oli naisten kisan viides.
008
Nuppu rinteen puolivälissä

Kaustislaismiesten ykköseksi selvisi niin ikään pienillä kertoimilla matkassa ollut 7-vuotias Lauri Peltola, joka palkittiin sarjan kymmenenneksi parhaana. Heti seuraava eli yhdestoista oli Antti Rauma. Vesa Peltoniemen sija painui puolenvälin paikkeille. Miesten ykkönen oli maan eliittiin puolimailerina kuuluva Kurikan Mikko Raittinen kovalla ajalla 1.23,5.
011
Miesten kisan kolmoseksi nousi hienon juoksun tehnyt Kokkolan Joni Virkkala

Joukkuekilpailun tulokset jäivät osittain ilmaan. Ilmeistä kuitenkin on, että voiton vei Kurikan Ryhti ennen Kaustisen Pohjan-Veikkoja, kolmanneksi tuli ehkä Kokkola.
013
Tasoituksen jälkeen paras kaustislaismies oli Lauri Peltola

Kim Känsälä viides Trapin super finaalissa.

KP-V:n Kim Känsälä sijoittui viidenneksi viikonloppuna Hollolassa järjestetyssä Trapin superfinaalissa. Kim oli perussarjan jälkeen tasatuloksella (101) yhdessä kolmen muun ampujan kanssa. Näiden ampujien kesken jouduttiin järjestämään ratkonta kahdesta viimeisestä finaalipaikasta. Nuo kaksi finaalipaikkaa saivat Kim ja LAS:n Ari Jokinen. Hyvän kauden ampunut RMY:n Ari Heikkiniemi jäi ratkonnassa finaalin ulkopuolelle, joten Kim oli finaalissa ainut edustaja Pohjanmaalta.

Finaalissa Kim ampui tuloksen 20 (121) ja sijoittui lopulta viidenneksi. Voittoon ampui SSG:n Jukka Takala tuloksella 129. Toinen oli SaSA:n Pasi Saarinen (126) ja kolmas KarMAS:n Janne Kirvesmäki (126).

Tulokset: http://www.lahdenampumaseura.fi/@Bin/137478/SF2010_trap_lopputulokset+N,Y,Y15,Y17,Y20,Y55,Y65.pdf