Kirjoittajan arkistot: Juho Viiperi

Samurai Cup 1 Orimattilassa 18.1.2014

Suomen parhaat 15 – 20 vuotiaat kokoontuivat 18.1. Orimattilaan kisaamaan Samurai Cupin ensimäisen osakilpailun voitosta. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Judojaostoa kisassa edusti Liina Paavola, Julia Mäkelä ja Samuel Kokkoniemi.

Kaikki KP-V:n edustajat ottelivat alle 18 vuotiaiden sarjoissa; Liina ja Julia tytöissä, alle 48 kg:n painoluokassa ja Samuel pojissa alle 55 kg:n painoluokassa.

Liina voitti oman sarjansa ja Julia otteli hienosti samassa sarjassa neljänneksi. Samuel Kokkoniemi otteli niin ikään hienosti sijoittuen omassa painoluokassaan viidenneksi, edeten aina pronssiotteluun saakka.

Seppo Kokkoniemi toimi kisareissulla valmentajana ja huoltajana.

Sata vuotta Oivan jalanjäljillä – tilaa jo nyt!

Sata vuotta Oivan jalanjäjillä on kevättalvella 2014 valmistuva Kaustisen Pohjan-Veikkojen 100-vuotisjuhlakirja, joka on nyt tilattavissa edulliseen 35 euron ennakkotilaushintaan. Teoksen on kirjoittanut lehdistöneuvos Pekka Kivelä, ja 350-sivuinen teos avaa mielenkiintoisia kuvauksia kaustislaiseen urheiluun aina 1800-luvun lopulta tähän päivään.

Nyt voit tilata kirjan ennakkoon 35€ hintaan tästä linkistä

Jenni Ruotsi-Suomi maaotteluun Tukholmaan

Pohjan-Veikkojen moukarinheittäjä Jenni Penttilä valittiin Suomen joukkueeseen Ruotsi-Suomi maaotteluun. Muut heittäjän naisten moukariin olivat Merja Korpela Soinin Sisu ja Johanna Salmela Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Ottelu käydään 7.-8.9. Tukholmassa. Suomen joukkue kokonaisuudessaan:
http://www.sul.fi/uutiset/uutispalvelu/sul-tiedotteet/suomen-joukkue-suomi%E2%80%94ruotsi-maaotteluun

Onnittelut ja onnea kisaan!

Hienoja heittoja neljännestä Moukaricupista ja moukarin pm-kisoista

Lauantaina 28.7. Nikulan raviradalla käytiin piirin myöntämä Moukaricup IV ja samalla moukarin pm-kisat sarjoille N/M 17 ja sitä vanhemmille. Kilpailuissa heitettiin hyviä tuloksia. Kaustisen Pohjan-Veikoilta osallistujia oli kaikissa sarjoissa P15-sarjaa lukuun ottamatta. Jesse Lehto heitti kahdessa sarjassa. Miesten yleisessä sarjassa Lehto sijoittui toiseksi tuloksella 62,67. Sarjan voitti Alavieskan Virin Petri Rautio tuloksella 63,75. Kolmanneksi heitti Markus Granö IK Falkenista tuloksella 54,73. 19-vuotiaitten sarjassa Lehto heitti kovan tuloksen 72,40, joka on lähellä hänen omaa ennätystään 72,60. Atte Syväkoski osallistui myös kahteen sarjaan, joista hän voitti sarjan P11 tuloksella 28,60. P13-sarjassa hän tuli toiseksi Victor Hongellin jälkeen (IF Åsarna) tuloksella 22,10. Tomi Pulkkinen heitti sarjassa P9 tuloksen 9,32.
Naisten yleisen sarjan voitti Jenni Penttilä tuloksella 60,77. Sarjassa N19 toiseksi sijoittui Kaisa-Leena Paavola hienolla tuloksella 40,70. Sarjan voitti Heidi Sandkulla IF Åsarnasta tuloksella 42,74. Eniten osanottajia oli 17-vuotiaitten naisten ja 15-vuotiaitten tyttöjen sarjoissa. Kurikan Ryhdin Maija Valli heitti komean voittotuloksen 60,50 17-vuotiaitten sarjassa, jossa toiseksi tuli Fanni Niemelä (48,13), kolmanneksi Hanna Pulkkinen (37,53 ) ja neljänneksi Viivi Paavola (36,78 ). KP-V:n heittäjät Pulkkinen ja Paavola heittivät myös 15-vuotiaitten sarjassa, jonka voitti upealla heitolla 49,48 Fanni Niemelä Kalajoen Junkkareista. Lähelle heitti myös IF Åsarnan Madelene Sandkulla tuloksella 48,94. Kolmanneksi tuli Hanna Pulkkinen heitolla 37,21. Viidenneksi tuli Viivi Paavola heitolla 34,51 heti Jennie Nylundin (34,73) jälkeen. Tilastokakkoseksi itsensä heitti kahdessa sarjassa Julia Kivinen sijoittuen samalla molemmissa sarjoissa toiseksi: T13-sarjassa tuloksella 32,90 ja 11-vuotiasissa tuloksella 31,62. Molemmissa sarjoissa voiton vei Suolahden Urhon Kiia Siponen lähes yhtä pitkillä heitoilla 33,56 (T13) ja 33,74 (T11). 9-vuotiassa tytöissä kolmanneksi heitti Aliisa Syväkoski (9,75).
Kaustisen Pohjan-Veikot kiittää kaikkia kilpailuihin osallistuneita heittäjiä ja toimitsijoita!