Aihearkisto: Seura

Ilmoittautuminen yleisurheilukerhoon kaudelle 2015-2016

Taaperot (0-4v.) ja Liikkis (5-7v.) starttaavat jo ensi viikon perjantaina eli 18.9. klo 17-18 urheilutalolla. Muut ryhmät (Sisut, Elmot) to 8.10.

Kaikki mukaan heti alusta saakka.

Alla olevan linkin kautta ilmoittautuminen niin taaperosta aikuiseen.Pyrimme samalla kokoamaan kaiken olennaisen tiedon, jotta pystyisimme parantamaan toimintaamme.

Ilmoittautuminen yleisurheilukerhoon kaudelle 2015-2016

 

Juhlavuosi huipentuu

Hanna-Maari Latvala on yksi ensi lauantaina tähtivieraista, kun Kaustisen Pohjan-Veikot järjestää Urheilutalolla kaiken kansan liikuntapäivän. Hanna-Maari on kokkolalaislähtöinen ja on kilpaillut nuorena myös Kaustisella. Nyt hän tapaa lapsia ja on haastateltavana heti tilaisuuden alussa.

Viime kesä oli Hanna-Maari Latvalalle erinomainen. Hän juoksi ennätyksensä 100 metrillä 11,30 ja sijoittui EM-kisojen 200 metrin finaalissa seitsemänneksi. Petteri Jousteen valmennuksessa JKU:ta edustava Hanna-Maari on kehittynyt jatkuvasti ja tähtää ensi kesän Pekingin MM-kisoihin.

Myös kilpauransa jo jättänyt Olli-Pekka Karjalainen tulee Kaustiselle. Hän sai kokea viime syyskuun Ruotsi-ottelun aikana hienon hetken, kun hänelle ojennettiin EM-kultamitali vuoden 2006 kisoista, koska epäreilun menetelmin voittanut valkovenäläiskilpailija kärähti myöhemmin. Olli-Pekka on moninkertainen Kaustisen kävijä ja heitti muutaman kerran Nikulassa järjestetyissä moukarikarnevaaleissa. Hän on myös Olympiakomitean hallituksen jäsen ja tähtää ensi keväänä eduskuntaan.

KP-V:n omat huiput Jenni Penttilä ja Jesse Lehto ovat myös paikalla lauantaina haastateltavina. Molemmat tekivät viime kaudella ennätyksiään ja nousivat kovimpaan kärkeen Suomessa.  Jenni on naisten tilaston kakkonen ja hopeamitalisti Kalevan kisoista. Jessekin ylitti jo 70 metrin rajan, mikä oikeutti äskettäin valintaan Suomen Urheiluliiton Team Finlandiin eli arvokisavalmennettaviin.

Sunnuntain 26.10. pääjuhla käynnistyy kakkukahveilla. Samalla voi ehtiä katsomaan vanhojen valokuvien näyttelyä sekä KP-V:läisten vanhoja palkintoja ja joitakin esineitä, kuten vaikka Armas Peltolan piikkarit 1930-luvulta. Kansantaiteenkeskuksen museosaliin on asetettu koko viikoksi avoinna oleva näyttely, missä voi ihailla palkintoja, joista vanhimmat ovat 1900-luvun alusta ennen seuran perustamista.  Esillä on todellisia harvinaisuuksia, joiden hankkimiseksi kaustislaiset ovat vuodattaneet monia hikikarpaloita.

Pääjuhlan juhlapuheen pitää Olympiakomitean hallituksen puheenjohtaja Risto Nieminen.

KP-V:n tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Kutsukirjeitä on lähetetty lähinnä kunnan ulkopuolella asuville sekä niille, jotka tulevat samaan huomionosoituksia. Kaustisen kunta kehottaa kuntalaisiaan liputtamaan KP-V:n juhlapäivänä ensi sunnuntaina.

Pohjan.Veikot 13. sijalle Keskipohjanmaan maljakilpailussa

Kaustisen Pohjan-Veikot on 13. sijalla Keskipohjanmaan maljakilpailussa. Seura hiihtäjät toivat talven pm-kisoista maljakilpailuun 14 pistettä. Yleisurheilijat ovat saavuttaneet kauden aikana yhdeksän pm-pistettä. Pisteitä jaetaan vielä maratonin ja moukarinheiton  pm-kisoista.

Maljakilpailun parhaat seurat

1. Pyhäjärven Pohti 122

2. Haapajärven Kiilat 104

3. Kalajoen Junkkarit 102

4. Vetelin Urheilijat 68

5. Reisjärven Pilke 61

6. Himangan Urheilijat 53

7. Ullavan Kilpa 48

8. Ykspihlajan Reima 46

9. Kannuksen Ura 45

10. Toholammin Urheilijat 41

10. Kälviän Tarmo 41

12. Nivalan Urheilijat 38

13. Kaustisen Pohjan-Veikot 23

14. Alavieskan Viri 18

15. Sievin Sisu 15

Pisteitä on saavuttanut 20 seuraa.

Pohjan-Veikoilla 44 pistettä naisten lautaskilpailussa

Kaustisen Pohjan-Veikot on kahdeksantena Keskipohjanmaan lautaskilpailussa, kun maratojuoksun ja moukarinheiton pm-kilpailut on vielä jäljellä.

Hiihdon osalta ei tänä vuonna ole seuralle tullut yhtään pistettä. Pistemäärä koostuu kokonaisuudessaan yleisurheilijoiden saavuttamista pm-pisteistä.

Lautaskilpailun parhaat

1. Ylivieskan Kuula 96

2. Kalajoen Junkkarit 75

2. Himangan Urheilijat 75

4. Pyhäjärven Pohti 65

5. Kälviän Tarmo 64

6. Toholammin Urheilijat 53

7. Sievin Sisu 49

8. Kaustisen Pohjan-Veikot 44

9. Kannuksen Ura 39

10. Kokkolan Veikot 38

 

Kunniakierroksella paljon osanottajia

Kaustisen Kunniakierros saatiin käydä tiistaina 20.5. loistavassa säässä. Osanottajamäärä oli ennätyksellinen, sillä peräti 80 juoksijaa ja kävelijää oli mukana hymyssä suin.
He olivat keränneet myös runsaasti tukijoita, joiden ansiosta keräyssumma kohosi jälleen hyvälle pohjan-veikkolaiselle tasolle eli liki 8000 euroon.

KP-V:n kunniakierokselle oli tyypillistä, että lähes kaikki jaostot olivat saaneet aktiivinsa ja kannattajansa hyvin liikkeelle. Ilahduttavaa oli havaita, että KP-V:n Kunniakierros oli saanut tukea runsaasti myös Vetelistä, Ullavalta ja Teerijärveltä, joilla paikkakunnilla asuvia nuoria urheilee KP-V:n piirissä.

Myös muutama koulujen vanhaimpainyhdistys sai samalla kerättyä euroja, jonka seura tilittää omasta osuudestaan.

Suurimman potin keräsi Ari Kankkonen, jonka tarmokasta kävelyä tukivat monet pienyritykset Kaustiselta. Kierroksia nielivät eniten Janne Huhtakangas ja Veera Huntus tuolla tunnin kestäneellä taipaleella.

1-IMG_1106 2-IMG_1109 3-IMG_1112