Suunnistuksen historiaa

Suomen Suunnistusliitto vietti valtakunnallista 60-vuotisjuhlaansa 1995. Lähes yhtä kauan on suunnistusta harrastettu Salonkylässä, sillä Salonkylän suunnistustoiminnan juuret juontavat 1930-luvun lopulle. Salonkylässä tuohon aikaan vireästi toiminut suojeluskuntajärjestö oli myös suunnistustoiminnan alkuunpanija.

Aluksi oli toiminnan esteenä karttapula. Vuonna 1938 Eino Kattilakoski ( Aro ) teki seurantalon maastosta ensimmäisen mustavalkoisen suunnistuskartan tiluskarttojen pohjalta. Ennen sotia järjestettiin yhdet harjoitussuunnistukset, muuten ei juurikaan kilpailtu. Kartat kopioitiin mekaanisesti käsin pyöritettävällä koneella.

Sodan jälkeen alkoi suunnistustoiminta uudelleen. Vuodesta 1947 lähtien alettiin järjestää harjoituskilpailuja, joissa oli mukana myös nuorempia1920-luvulla syntyneitä salonkyläläisiä. Tuolloin monisti kokkolalainen Pauli Joensuu Viiperin maastosta kartan, joka ulottui Samspottenilta pitäjänrajan tuntumasta Aron taakse.

Myös seurantalon maastossa järjestettiin 1940-luvun lopulla piirikunnalliset suunnistuskilpailut, joissa oli mukana mm. Pentti M, Väinö ja Pentti O Salo sekä Kuuno Kattilakoski.

1950-luvun alkupuolella järjestettiin suunnistuskilpailut Arosta käsin Röspäkin maastossa. 1956 suunnistettiin Huhdan maastossa piirikunnalliset kilpailut. Tuolloin alkoi jo olla kilpailuissa myös sarjoja nuorille ja muutaman vuoden kuluttua naisille, ja niinpä v.1961 Viiperillä järjestetyissä pm- viestisuunnistuksissa KP-V:n naiset salonkyläläisvoimin voittivat piirinmestaruuden.

Salonkylän vilkasta suunnistustoimintaa kuvaa hyvin se, että Pentti ja Väinö Kattilakoski osallistuivat SM-kilpailuihin jo 1950-luvulla.Väinö saavuttikin yli 56-vuotisten sarjassa SM pronssia v.1962 Halikossa. Samoihin aikoihin osallistui myös nuorempi polvi Sauli , Matti, Eino ja Touko Kattilakoski SM kilpailuihin. Sauli Kattilakoski osallistui myös nuorten maaotteluun ja Toini-sisar (nyk. Rauma) oli Keski-Pohjanmaan piirin edustajana maaottelussa.

1969 järjestettiin Aron maastossa kansalliset kilpailut ja vuoden 1970 kansalliset kisailtiin Huhdan maastossa, koulun toimiessa kilpailukeskuksena. Pm- yösuunnistuskilpailut järjestettiin v.1970 Pauli Klemolan talon toimiessa kilpailukeskuksena. Simo, Juhani ja Terho Kattilakoski ottivat kolmoisvoiton Salonkylään. Myös hiihtosuunnistuksen piirinmestaruudet viestien osalta ratkottiin Salonkylässä v.1974 . Seurantalon maastossa järjestettiin v.1981 suuret kaksipäiväiset kilpailut, joissa miesten sarjan pääpalkintona oli sauna. Pari vuotta myöhemmin oli vuorossa pm- partiosuunnistuskilpailut. Vuonna 1987 järjestetyissä hiihtosuunnistuskilpailuissa oli keskuspaikkana koulu. Viimeisin Salonkylässä järjestetty suunnistuskilpailu on vuonna 1991 pikamatkan kansallinen kilpailu, jossa oli mukana lähes 500 suunnistajaa.

Vuonna 1969 osallistui KP-V:n joukkue ensi kertaa Jukolan viestiin ja sen jälkeen on salonkyläläisiä juossut Jukolassa joka vuosi. Vehkalahdella v.1971 juostussa Jukolan viestissä KP-V sijoittui kahdeksanneksi. Seitsemästä viestinviejästä viisi oli salonkyläläisiä (Touko, Urpo, Matti, Eero ja Juhani Kattilakoski) ja kuudeskin viestinviejä (Reino Heikkilä) toimi aikaisemmin kylän osuuskaupan myymälänhoitajana. Lisäksi tuli 1970-luvulla menestystä henkilökohtaisissa kilpailuissa , joista kirkkain Matti Kattilakosken SM-kulta hiihtosuunnistuksessa vuodelta 1976 ja kolmas tila 1977 sekä kesäsuunnistuksen SM-kilpailujen neljäs sija. Nämä näytöt toivat edustuspaikan hiihtosuunnistusmaaotteluun Ruotsia vastaan vuosina 1976 ja 1977. Myös Eero Kattilakoski menestyi hyvin ollen SM-hiihtosuunnistuskilpailujen neljäs 1975 sekä pronssia hiihtosuunnistusviestissä saavuttaneessa joukkueessa v. 1975. Matille on kertynyt lisäksi useita SM-mitaleja ikämiessarjoissa 1980-luvulla. Mainittakoon että Eero (1975) ja Matti (1977) olivat varaedustajina hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa. Tämän hetken kylän valovoimaisin suunnistaja on Sami Löfbacka. Edellä mainittujen lisäksi ovat kylän suunnistusmainetta pitäneet yllä vähintään pm- tasolla seuraavat: Seppo Kattilakoski, Kaija Löfbacka (Kattilakoski), Marjatta Määttälä (Kattilakoski), Outi Rauma (Löfbacka) ja Simo Ämmänkoski.

© Eero Kattilakoski