Aihearkisto: Yleinen

Sata vuotta Oivan jalanjäljillä – tilaa jo nyt!

Sata vuotta Oivan jalanjäjillä on kevättalvella 2014 valmistuva Kaustisen Pohjan-Veikkojen 100-vuotisjuhlakirja, joka on nyt tilattavissa edulliseen 35 euron ennakkotilaushintaan. Teoksen on kirjoittanut lehdistöneuvos Pekka Kivelä, ja 350-sivuinen teos avaa mielenkiintoisia kuvauksia kaustislaiseen urheiluun aina 1800-luvun lopulta tähän päivään.

Nyt voit tilata kirjan ennakkoon 35€ hintaan tästä linkistä

Määttälä mitaleilla pohjoismaisessa maaottelussa

Marko Määttälä oli mukana joukkuemaaottelun voittaneessa joukkueessa. Muut joukkueen kilpailijat olivat Antti Rusanen, Lauri Kontkanen, Jari Turto sekä Pinja Mäkinen. Maaottelun tuloksiin laskettiin kahden päivän yhteispisteet. Ruotsi oli toinen kolme pistettä Suomesta, Norja sijoittui kolmanneksi jääden Suomesta jo 13 pistettä.
Nyt saavutettu joukkuemaaottelun voitto oli Suomen kolmas. Edellinen tuli 2011 Tanskasta myös silloin KP-V:n Marko Määttälä oli joukkueessa.

Tulokset

Pajukangas juoksi toiseksi

Gamlakarleby IF:n Pauli Ruostetsaari voitti Kirkonmäen kentällä pidetyissä kilpailuissa miesten 1500 metrin juoksun ennätysajallaan 3.59,47. Ruostetsaari on 18-vuotias ja pääsee vielä ensi kesänä miesten 19-vuotiaiden sarjaan.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas sijoittui juoksussa toiseksi ajalla 4.13,19. Hänen ennätyksensä on tänä kesänä juostu 4.11,55.

Naisten 800 metrillä Kaustisen P-V:n Julia Kivinen oli kuudes ajalla 2.43,10.

Heli Jokelalle Suomen mestaruus

Yleisurheilussa Halsuan Toivosta Kaustisen Pohjan-Veikkoihin siirtynyt Heli Jokela saavutti Suomen mestaruuden klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailuissa Pietarsaaressa.

Jokela punneri 20-vuotiaiden 63-kiloisten sarjassa 65 kiloa, jonka hän sai ylös toisella yrityksellä. Nostoyritys 67,5 kilosta oli vielä liikaa.

Heli Jokela edustaa penkkipunnerruksessa Kokkolan Jymyä.

Jymyn nostajiat saavuttivat SM-kilpailuissa peräti yhdeksän kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Pohjan-Veikot toisena SM-pisteissä

Keskipohjalaiset seurat ovat saavuttaneet tänä vuonna yhteensä 35 SM-pistettä. Viimeksi pisteitä jaettiin viikonlopun Vaasan Kalevan kisoissa.

Seurojen pisteet:

1. Himangan Urheilijat 9
2. Kaustisen Pohjan-Veikot 8
3. Lohtajan Veikot 6
3. Toholammin Urheilijat 6
5. Kalajoen Junkkarit 2
5. Pyhäjärven Pohti 2
5. Nivalan Urheilijat 2

Keski-Pohjanmaan piiri on 35 pisteeellä vasta 17. sijalla koko maan yleisurheilupiirien joukossa.

Peltoniemi ja Ukskoski juoksevat Saarijärvellä

Saarijärvellä järjestetään viikonloppuna 19- ja 17-vuotiaiden aluemestaruuskilpailut. Mestaruuksista kilpailevat Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan nuoret.

Kaustisen Pohjan-Veikoista ovat mukana Vilja Peltoniemi ja Karoliina Ukskoski. Peltoniemi osallistuu naisten 17-vuotiaiden 300 metrille. Ukskoski juoksee saman sarjan 800 ja 3000 metriä.

Heli Jokela voitti Pietarsaaressa

Kaustisen Pohjan-Veikkoja yleisurheilussa edustava Heli Jokela voitti Pietarsaaren kansallisissa penkkipunnerruskilpailuissa naisten 57 kilon sarjan. Jokela punnersi ylös 62,5 kiloa. Hän edustaa voimanostossa Kokkolan Jymyä.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen riveihin tälle kaudella siirtynyt Jokela on heittänyt keihästä 42,34, joka on 19-vuotiaiden naisten sarjan A-luokan tulos.

KP-V:n SM-mitalistit kautta aikojen

Kaustisen Pohjan-Veikkojen juhlakirjassa tullaan julkaisemaan tiedot kaikista SM-mitaleja saavuttaneista urheilijoista seuran 100-vuotisen historian ajalta. Juhlakirja ilmestyy ensi vuonna, jolloin seura täyttää 100 vuotta.

Alla löytyvästä linkin takaa löytyy lista, jossa on mitalistit urheilumuodoittain. Lista ei ole vielä kaikilta tiedoiltaan täydellinen ja jos osaat paikata tietoja, tai löydät muuta korjattavaa tai täydennettävää ota yhteyttä Matti Peltoniemeen, matti.peltoniemi@netikka.fi, 044 317 8150

Lisätietoja: kirjatoimikunnan puheenjohtaja Seppo Järvelä, seppo.t.jarvela@gmail.com, 040 760 4567.

KP-V SM-mitalistit