Uusi päiväleiritoiminta käynnistyy kesäkuussa

Kaustisen Pohjan-Veikot järjestää päiväleiritoimintaa esikoulu- ja ala-aste ikäisille lapsille. Seuran liikuntakoordinaattori Marjo Pulkkinen kertoo uuden toiminnan herättäneen kiinnostusta. Tiedusteluja ja ensimmäisiä ilmoittautumisia on jo tullut.

-Päiväleiriä pidetään koko kesäkuun ajan. Toiminta alkaa koulujen päätyttyä kesäkuun 4. päivänä. Jokaisen leiripäivän pituus on kuusi tuntia, kertoo Pulkkinen.

Pulkkinen on suunnitellut ohjelman, johon kuuluu monipuolisen liikunnan lisäksi askartelua, lukuhetkiä, elokuvia ja myös maastoretkiä. Ohjelma vaihtelee päivittäin.

Leiriläiset ruokailevat urheilutalon tiloissa. Jokaisen tulee ottaa lämmitettävä lounas mukaan sekä myös välipala ja juomapullo. Urheilutalolla on keittiö ja jääkaappi, jossa eväät voi säilyttää.

-Pyrimme olemaan ulkona mahdollisimman paljon. Pelaamme leiripäivien aikana eri pallopelejä sekä harjoittelemme eri yleisurheilulajeja, kertoo Pulkkinen.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen liikuntakoordinaattorina viime syksystä lähtien toiminut Marjo Pulkkinen toimii päiväleirien pääohjaajana. Muina ohjaajina toimivat tarpeen mukaan seuran kesätyöntekijät.

Leiripäivän hinta on kahdeksan euroa. Jos perheestä on mukana useampi osallistuja, niin sisaralennus on kaksi euroa.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan toukokuun loppuun asti.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Marjo Pulkkinen, 0400 898 408.