KP-V:n nuoret menestyivät kultahippufinaaleissa!

Järjestyksessään 22. ilma-aseiden Kultahippufinaalit järjestettiin viikonvaihteessa (28.-29.3.) Hämeenlinnan Iittalassa. Lauantaina kilpailtiin henkilökohtaiset kilpailut, ja sunnuntaina ovat vuorossa tunnelman kattoon asti nostattavat joukkuekilpailut.

Joukkuekilpailujen maalitaulut muistuttavat ampumahiihdon tauluja. Onnistumiset näkyvät helposti, koska tauluja ”pudotetaan” yksi kerrallaan. Joukkueissa on kolme ampujaa, ja jokainen heistä yrittää vuorollaan ”pudottaa” viisi taulua. Ampumamatka on kymmenen metriä. Tarkkuutta vaaditaan, sillä esimerkiksi joukkuekilpailujen ilmakiväärissä pitää osua maalitauluihin, jotka ovat halkaisijaltaan kuuden, viiden ja neljän millimetrin kokoisia. Lapset seurasivatkin jännittyneinä miten kaveri osuu. Kun taulu ”putosi”, oli iloisen tuuletuksen paikka.

Kultahippufinaalit on Ampumaurheiluliiton vuoden suurin lasten ja nuorten tapahtuma. Iittalassa oli mukana 323 nuorta ampumaurheilijaa, jotka edustivat 49 seuraa. Lapset ja nuoret ampuivat kaikkiaan 395 kilpailusuoritusta.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen nuoret menestyivät kisoissa loistavasti, kotiin tuomisina oli muun muassa joukkuekilpailusta kultaa sekä monta palkintoa ja hyvää sijoitusta henkilökohtaisista kilpailuista. Tarkemmat tulokset voi käydä katsomassa täältä: http://www.kultahippufinaali.fi/2015/tulokset/

Kultamitalijoukkue Kultamitalijoukkue vastaanottamassa palkintoja.

Mitalisteja Tarkkasilmäisiä mitalisteja keskittyneenä kuvan ottoon.