Aihearkisto: Yleinen

Moukarin talvimestaruuskilpailut

Ilmoittautumisia tuli määräaikaan mennessä 79. Osanottajien joukossa on tällä kertaa myös ulkomaista väriä japanista, islannista ja madagaskarista. Kisat pidetään 5.3. Nikulan raviradan heittopaikalla. Lisätietoa etusivulla olevasta linkistä.

Loistavat hiihtokelit

Talven hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan. Koneella/moottorikelkalla tehtyjä latuja Kaustisella on tällä hetkellä n. 60 km. Urheilukeskuksen ladulta (5 km ladulta Pauanteen kohdalta) lähtee hyvä kuntoilijan latu Kortejärven kylälle Teerijärvelle. Samalta ladulta voi jatkaa Kuuden Kallion kierrosta Järvelän kautta Lumppioon ja sieltä Pööskallion kautta aina urheilutalolle saakka. Sivujemme etusivulla on linkki Tastulan latukarttaan, jolle reitille voi lähteä vaikka Tastulan leirintäalueelta. Kaikki nämä kuntoilu-urat ovat tehty perinteiselle hiihtotavalle. Tulevana sunnuntaina 27.2. naapurikylässä Kortejärvellä järjestetään hiihtotapahtuma ja kahvitarjoilu kylätalolla klo 13.00-15.00. Siinä hyvä paikka käydä naapurissa hiihtäen kahvilla. Vapaaehtoinen kahviraha mukaan.

Tilastoja päivitetty

Päivitimme tilastonikkari Matti Peltoniemen avustuksella KP-V:n kaikkien aikojen yleisurheilutilastoja. Tilastot löydätte valikosta.

Virkun Vike vei KP-V:n loimen

Tänään ravattiin Nikulan raviradalla KP-V:n nimikkolähtö. Lähtö oli tasoitusajo kylmäverisille. KP-V:n logolla varustetun sinisen loimen vei Tervolaan Virkun Vilke rattaillaan Niko Jokela. KP-V on mukana raviolympiakisassa, jossa on seuralla mahdollisuus saada hyvällä tuurilla toimintarahaa seuratyöhön. Seuraavan kerran olisi seuraväellä mahdollisuus osallistua olympiaravien plustehtävään Seinäjoella 23.3.

Heidi Kottari Jämillä

Heidi Kottari osallistui ensimmäisen kerran naisten sarjan SM-kisoihin tänään Jämillä hiihdettyyn 10 km vapaan hiihtotavan kisaan. Hiihto onnistui erinomaisesti ja sijoitus nousi jokaisella väliaika-asemalla kohisten. Lopputuloksissa Heidin sijoitus on 25. Hienoa ja onnittelut.
Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta:
http://tulokset.jamism.fi/

Agri Marketilta tukea hiihdolle

Kaustisen Agri Market oli tukemassa Kaustisen maakuntaviestijoukkueen huoltoa. Joukkeella oli käytössä uusi agrikaatti jolla voitiin pitää voitelussa tarvittavat voiteluraudat koko ajan iskukunnossa. Laite toimi erinomaisesti ja sähköä annettiin myös kilpaileville joukkueille. Kun huoltajamme oli palauttamassa agrikaattia, johtaja Tapio Kuusinen kovana hiihtomiehenä teki nopea ratkaisun ja lahjoitti agrikaatin KP-V:n hiihtojaostolle. Kuusinen oli iloinen A-sarjaan noususta ja näin hän halusi osaltaan olla tukemassa hiihtäjien huoltotyötä.
[glow=red,2,1]Lahjoituksen arvo on 500 €. SUURI KIITOS AGRIMARKET KAUSTISELLE ![/glow]

Kaustinen nousi A-sarjaan

Maakuntaviesti Reisjärvellä oli jälleen suuri keskipohjalainen urheilujuhla. Paikalla oli perinteisen tavan mukaan yleisöä runsaasti yli 5000 henkeä. Kaustisen joukkue ylitti hienosti odotukset ja nousi A-sarjaan. Nousun arvoa ei yhtään himmennä takavuosien mahtijoukkueen Pedersören pitkä sairaslista. Näkemättä jäi ankkurien loppusuoran taistelu, kun Pedersören hiihtäjä harhautui loppukaarteessa ”vaihtokarsinaan”. Viime vuonna vastaan loppusuoran taistelun hävisimme ns monon mitalla. Onnittelut koko joukkeelle hienosta taistelusta. Erikoismaininnan ansaitsee kakkosjoukkueen Markku Sillanpää, jolle tuli 45. osalistumiskerta Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä.

Linja-auto maakuntaviestiin

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdetään Reisjärvellä. Kaustiselta on ilmoitettu kaksi joukkuetta. Lähde mukaan kannustamaan hiihtäjiämme. Linja-auto lähteen urheilutalolta klo 8.00.

Urheilijasivu uudistuu

Olemme uudistaneet urheilijaesittelymme sivua. Nyt on urheilijalla mahdollisuus tehdä itse esittely ja päivittää sitä haluamassaan tahdissa. Toistaiseksi urheilijoista on päivityksen tehnyt Nikulan veljekset ja Jaska. Tutustukaa sivuun ja tilatkaa oma salasana jolla voitte päivityksen hoitaa. Näin saadaan lisää mielenkiitoa sivuillemme.

Maakuntaviestijoukkueet

Joukkueet Reisjärven maakuntaviestiin on ilmoitettu.
Tässä hiihtojärjestykset:
I-joukkue
1 osuus M 11 km (P) Janne Huhtakangas
2 osuus M16 5 km (P) Jari Haokola
3 osuus M 10 km (P) Heikki Seikkula
4 osuus N16 3 km (P) Marianne Harju
5 osuus M 10 km (V) Jussi Huhtakangas
6 osuus N 5 km (V) Elina Harju
7 osuus M18 5 km (V) Maarit Harju
8 osuus m 10 km (V) Tero Myllymäki

II-joukkue C-sarjassa nimellä Kaustisen Pohjan-Veikot
1 osuus Tauno Pajukangas
2 osuus Tuomas Mäkelä
3 osuus Markku Sillanpää
4 osuus Anni Mattila
5 osuus Veli-Pekka Mäkelä
6 osuus Heidi Kottari
7 osuus Simo-Viljami Ojanen
8 osuus Sami Löfbacka