Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2009

Kaksi mitalia kouluviesteistä

Mitalit olivat melkoisen tiukassa tänään Kälviällä käydyissä koululaisten viestikarnevaaleissa. Kisoissa suoritetuissa kymmenessä startissa Kaustisen koululaiset pääsivät kiipeämään palkintokorokkeelle vain kaksi kertaa. Voittajapallille ei tällä kertaa ylletty, saldona sentään yksi hopea ja yksi pronssitila.

Kaustisen mitalitilin avasi odotetusti yläkoulun poikien ruotsalaisviesti. Satasen osuutta vienyt Arttu Penttilä päästi mukavissa asemissa toiselle 200m osuudelle Timo Ahon, joka nousi vaihtoon mennessä aivan kärjen taakse. Tuomas Puronaho kiidätti sitten 300m osuutta kärkipaikalla. Pontus Salonen toi kaustislaiset ensimmäisen erän ylivoimaiseen voittoon ajalla 2.18,6. Toisessa erässä mentiin kuitenkin kovempaa. Oulaisten pojat kellottivat lukemat 2.16,5 ja veivät näin ykköspalkinnot Pohjois-Pohjanmaalle. Näin Kaustisen poikien oli tyytyminen hopeisiin mitaleihin.

IMG_2
Tuomas, Timo, Arttu ja Pontus juoksivat hopean arvoisesti

Mitalia odotettiin myös alakoulun tyttöjen 4x1km viestistä. Ykkösketjua ei viestiin kuitenkaan saatu. Viikolla kätensä loukannut Nuppu Peltoniemi suoritti viestin aikaan kouluaskareitaan Kaustisen keskuskoululla.
Eka osuudelta tuli kärjessä hieman yllättäen Kalajoen Eerika Heikkilä hyvällä aivan 3.30 pintaan olevalla ajalla. Kaustisen kakkosjoukkueesta ykköseen nostettu Vilja Peltoniemi selvisi urakastaan ihan mukavasti, ja vaihtoi yksityisajallaan 3.50,2 seitsemäntenä. Viesti ratkesi jo toisella osuudella. Pyöräilyä päälajinaan harrastava Kälviän Anna Lahti karkasi hienolla noin 3.30 ajallaan jo pitkälle karkumatkalle. Johanna Uusitalon pirteä meno osuusaikaan 3.33,2 nosti Kaustisen hienosti kolmanneksi.
Teija Laakkonen saattoi jatkaa Kälviän viestiä kaikessa rauhassa muitten tavoittamattomissa. Saana Peltola säilytti ajallaan 3.41,6 kolmospaikkansa, tullen vaihtoon aivan tasapäin kakkospaikkaa pitäneen Kokkolan kanssa. Jenna Vähähyyppä ankkuroi Kälviän ylivoimaiseen 17 sekunnin voittoon. Roosa Määttälä pystyi pitämään Kokkolan kakkosena. Mukavasti aikaan 3.37,5 päätösosuuden juossut Nelli Pekkarinen varmisti koululleen pronssiset mitalit, eroa voittaneeseen Kälviään ehti kertyä 21 sekuntia.

IMG_1
Saana, Vilja, Johanna ja Nelli pronssikorokkeella

Alakoulun poikien vastaavassa viestissä kaustislaiset olivat alkuvaiheessa hyvin kuvassa mukana. Hienosti avausosuuden aikaan 3.29,0 juossut Eemeli Purola vaihtoi lähes yhtäaikaisesti niukassa johdossa olleen Kalajoen Jere Mannisen kanssa. Kaksoisveli Elias jäi hiukan kärjestä, mutta pysyi edelleen mitalisijoilla osuusajallaan 3.37,7. Sitten oli vähitellen annettava periksi. Kun Akselin Känsälän kolmas osuus sujui aikaan 3.41,0 ja ankkuri Antti Rauman lukemiin 3.34,6 tiesi se pojille sijaa kuusi.

IMG_3000
Eemeli lähtee rohkeaan vauhdinpitoon poikien viestissä

Lähelle palkintopallisijaa ylsivät Kaustisen lukiolaiset. Sukkulaviestissä tuli neljäs sija vain pari sekuntia pronssista.

KP-V hienoon voittoon

Kaustisen Pohjan-Veikkojen futismiehistö otti todella makean voiton. Torstaina pelatussa Kolmosen ottelussa Kaustisella kaatui sarjan ehdoton ennakkosuosikki Öja-73. Lukemat eivät jättäneet paljoa selittelyille varaa. 3-0 kertoo ansaitusta voitosta.

Molemmilla joukkueilla oli alla murskavoitto samasta joukkueesta, YPA II:sta. Siihen nähden voitiin odottaa tasaista vääntöä Kaustisen osittain vihertävällä nurmikentällä. Navakka tuuli toi lisämaustetta otteluun, mutta muutoin olosuhteen olivat kelvollista luokkaa. Katsomoonkin oli saapunut mukava nippu ihmisiä, joten mikäpä siinä oli pelaillessa…

Ensimmäiset minuutit Öja piti palloa, mutta vaarallisia tilanteita joukkue ei pystynyt luomaan. KP-V:n päivän taktiikkana oli puolustaa tiiviinä joukkueena, tässä myös onnistuttiin lähes koko matsin ajan. Pikkuhiljaa hyökkäykset alkoivat vyörymään kohti Öjan maalia. Eikä aikaakaan kun Aleksi Salminen iski pallon verkon perukoille, mutta maali hylättiin paitsiona. KP-V ei tästä lannistunut, vaan pisti seuraavan vaihteen silmään. Jarkko Ojala kuskasi pallon kulmaan ja antoi totuttuun tapaansa namukeskityksen. Ensimmäisenä pallolla oli Heikki Uusitalo, joka niittasi suoraan ilmasta pelivälineen maaliin. Loistava yhdistelmä herroilta. Liekö Uusitalon orastava valmentajaura saanut mieheen lisää virtaa, sillä Hexan laukaukset olivat tuttu näky Öjan veräjänvartiajalle. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Niin, ja kaikille Hexa-faneille tiedoksi, mies valmentaa KP-V:n mimmijoukkuetta…

Toiselle puoliajalle KP-V lähti jatkamaan siitä mihin jäi ensimmäisellä. Tässä ei aivan onnistuttu täysin. Sillä puolustus toimi moitteettomasti, mutta oma pelinrakentelu oli liian hätäistä. Öja piti enemmän palloa hallussaan, mutta edelleenkään se ei pystynyt murtamaan kaustislaisten tiivistä pakettia. Sitä vastoin KP-V:n terhakka Rauli Lassila iski 2-0 osuman maalinedus hässäkän jälkeen. Lopulliset voittolukemat iski kentän kuningas Heikki Uusitalo. Kanuuna alanurkkaan ja todella maukas voitto Öjasta oli selviö.

KP-V:n esitys joukkueena oli upea. Maalissa pelannut Ari-Matti Kivipuro oli loistava. Mies ohjasi puolustusta ja napsi keskityspalloja varmuudella. Puolustuslinja Heikkilä-Aspfors-Lehto-Kuorikoski oli lähes jäätävä. Linjan nostot ja kaverin tukeminen onnistui koko ottelun ajan. Keskikentän nelikko Salminen-Uusitalo-Norrena-H.Lassila antoi tukea pakeille, eikä kaveria jätetty yksin. Jarkko Ojala puolestaan raatoi joukkueen puolesta kuin duracell-pupu, mies oli aina siellä missä pitikin. Kärjessä Uusipaikka peitti vastustajan pelinrakentelua ja iski nopeilla vastaiskuilla aiheuttaen hämminkiä vastustajalle.

Kun Öjan tasoinen joukkue voitetaan, niin on turha puhua siitä että vastustaja oli huono. Tänään KP-V pelasi paremmin ja ansaitsi voittonsa. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää edelleen omaa peliä.

KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv., Teemu Heikkilä (94.Joni Onnela), Arto Aspfors, Santtu Lehto, Henri Kuorikoski, Aleksi Salminen (64.Rauli Lassila), Heikki Uusitalo, Juuso Norrena ”C” (90.Eeli Penttilä), Henri Lassila (74.Joonas Syrjälä), Jarkko Ojala, Joni Uusipaikka (83.Matias Svartsjö)

KP-V – Öja-73 3-0 (1-0)
16.min Heikki Uusitalo (Jarkko Ojala)
71.min Rauli Lassila (Ojala)
90.min H.Uusitalo (Matias Svartsjö)

Paavolalle voitto 1-trapissa.

KP-V:n Risto Paavola voitti B-sarjan Halsualla 9.5.2009 järjestetyssä Halsuan Malja 1-trap kisassa. Risto (62) voitti sarjan niukasti ennen RMY:n Matti Honkaharjua (61). Saman seuran Kari Polvi sijoittui kolmanneksi (60).
A-sarjan paras oli järjestävän seuran Manu Mastokangas (64). KannA:n Pekka Ylikangas oli toinen (63) ja RMY:n Timo Polvi kolmas (61).
KP-V:n Kim Känsälä sijoittui neljänneksi tuloksella 60.
C-sarjan (Nuoret) voitto meni Petalax:n Tobias Rönnbacklle (55). Toinen oli RMY:n Juha Heikkiniemi (49). Kolmanneksi sijoittui RMY:n Emil Pirttisalo (48+2), joka pudotti uusinnassa KP-V:n Ari Paavolan (48+1) palkintosijoilta.

Halsuan Malja jaettiin henkilökohtaisen kisan jälkeen neljän kolmihenkisen joukkueen kesken. Joukkueet valittiin niin, että jokaisen seuran kolmen parhaan ampujan henkilökohtaiset tulokset laskettiin yhteen. Tämän jälkeen neljä parasta joukkuetta (RMY, KannA, KP-V ja HalsMs) ampuivat pudotuskisan. KPV:n joukkue (Risto Paavola, Arto Lahti ja Kim Känsälä) sai semifinaalissa vastaansa KannA:n joukkueen. Kisa päättyi KPV:n voittoon ja joukkue jatkoi kohti finaalia. Finaalissa vastaan asettui RMY:n joukkue, joka pudotti matkalla HalsMs:n jatkokiekkojen jälkeen. Finaalissa KP-V ja RMY ampuivat tasatuloksen, mutta jatkokiekoilla RMY joukkueella Kari Polvi, Timo Polvi ja Matti Honkaharju oli parempi ja vei kiertopalkinnon mukanaan rannikolle.
Sää ei suosinut Halsualaisia kisajärjestajiä, mutta tuulesta ja sateesta huolimatta kisat vietiin kunnialla läpi.

Tulokset: http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5&tulos=halsmalja09

Ullavan maastoista kahdeksan mitalia

Kaustisen Pohjan-Veikkojen nuorten mitalisaldo nousi kahdeksaan tänään Ullavassa käydyissä maastojuoksun piirinmestaruuskisoissa. Mestaruuksia tuli yksi, hopeasijoja viisi ja pronssimitaleita kolme kappaletta.
Seuran ainoa kulta tuli T11 sarjan kilometrin juoksusta. Siinä ehdoton ennakkosuosikki Nelli Pekkarinen otti omansa, voitto lohkesi ajalla 3.53, tuttu kilpakumppani Sara Pudas vei hopeisen mitalin Alavieskaan 13 sekuntia perässä. Samassa sarjassa tuli toinenkin mitali, yllätyspronssi joukkuekisasta. Sitä olivat Nellin lisäksi hankkimassa Hanna Pulkkinen lähdön 14. ja Viivi Paavola sijallaan 18.

IMG_0360
Nelli otti ohjakset heti startista, toisena juoksee hieman Nellin varjossa oleva Sara Pudas. Keskellä kuvaa oleva Viola Jämsä (80) otti pronssia.

Pohjan-Veikkojen henkilökohtaisen mitalitilin avasi P10:ssä kilpaillut Felix Paavola, joka tiukassa kiritaistelussa otti hopeaa, ohittamalla juuri ennen maaliviivaa Kalajoen Tuomas Törnvallin, molemmille sama aika 4.07. Sarjan kulta matkasi Himangalle ajan 4.04 kellottaneen Juuso Mattilan mukana. Pirteästi juossut alussa jopa kärkipaikkaa pitänyt Mitri Lerssi oli lopulta seitsemäs, kun vielä Teemu Aho leikkasi maaliviivan sijalla 12 tiesi se sitä, että KP-V:n pojat pokkasivat joukkuehopean

IMG_0358
Felix juoksemassa hopealle

Seuran ensimmäinen mitali tuli kuitenkin 9-vuotisten tyttöjen joukkuekilpailusta. Joukkuehopeasta vastasivat viidenneksi sijoittunut Julia Kivinen, sekä peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän maaliin tulleet Elli Myllymäki ja Eveliina Rauma.

Kaksi mitalia tuli myös T12:n kahden kilometrin kisasta. Ensimmäiseltä kierrokselta johdossa tullut Johanna Uusitalo joutui toisella kiekalla päästämään Jenna Vähähyypän ohitseen, kälviäläisen voittoaika 8.18. Toiseksi lopussa noussut Toholammin Inka Remesaho jäi voittajasta kuusi sekuntia ja pronssia ottanut Johanna Uusitalo kymmenen sekuntia. Kun lisäksi Vilja Peltoniemi oli juoksun seitsemäs ja Elina Rauma yhdeksäs tiesi se KP-V:n tytöille joukkuehopeaa

Vanhemmissa juniorisarjoissa tuli vain yksi mitali. M17 neljän kilometrin kisaan ennakkosuosikkina lähtenyt Miika Pajukangas sai tällä kertaa tyytyä hopeaan. Hitaassa matkavauhdissa helposti mukana pysynyt Tuukka Löytynoja oli viimeisellä kierroksella vahvin ja vei mestaruuden Kälviälle ajalla 14.47. Hopea Miikalle numeroin 14,50. Edellisten kova kilpakumppani Kalajoen Joni Lankila nappasi pronssin lukemin 15.00

IMG_0372
Kisan puolivälissä kärkiryhmään kuului viisi juoksijaa. Kisan voittaja Tuukka Löytynoja Miikan takana vinosti oikealla

Yleisten sarjojen voitot menivät odotetusti Kälviälle. Miesten ykköseksi juoksi Juho Pirkola ja naisten paras oli Johanna Kykyri. Miesten kisan positiivisiin yllätyksiin kuului Kalajoen Tapani Kärjän kakkostila. Naisten kisan väriläiskä oli Vetelin Tatjana Eskolin, sarjansa N35 ylivoimainen ykkönen olisi naisten kisassa ollut hienosti kolmas.

JK. Edes Antero Alakorven optimisti ei pystynyt pysäyttämään kurjaa säätä. Vesisade vihmoi yltyvällä voimalla kisan loppuun saakka, myös suurin osa ottamistani kuvista meni sään myötä piloille

Jenni Penttilä rikkoi junioreiden EM-rajan

Tämä on suora lainaus Suomen Urheiluliiton sivuilta:

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä heitti Kaustisen Vappuheitoissa naisten moukaria uuden komean ennätyksensä 57,65. Tulos ylittää 2,65 metrillä tulosrajan junioreiden (19-v.) EM-kilpailuihin.

Jenni Penttilä on 180-senttinen heittäjälahjakkuus, joka kilpailee vielä ensi vuonnakin juniorisarjassa ja voi vuonna 2010 yhä osallistua junioreiden kansainvälisiin arvokilpailuihin.

Viime kesänä Penttilä sijoittui 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa toiseksi. Penttilän henkilökohtaisena valmentajana toimii Eero Ylisoini. www.sul.fi

Onnittelut loistavasta tuloksesta Jennille ja valmentaja Eerolle!

Paavola kolmas PHC-trapissa.

KP-V:n Risto Paavola sijottui Y-55 sarjassa kolmanneksi Jurvassa 3.5.2009 järjestetyssä PHC-trapissa.
Risto (86 + 1) hävisi kakkospaikan uusinnassa JMS:n Reino Kriikulalle (86 + 2). Voiton sarjassa vei YMS:n Taisto Mäkinen (88).

Tulokset ja kisajuttua:
http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5&tulos=phc10trap09

Känsälä ylivoimainen 2-trapin AM-kisoissa.

KP-V:n Kim Känsälä voitti selkeällä erolla muihin 2-trapin yleisen sarjan aluemestaruuden 2.5.09 Ylistarossa järjetetyissä kisoissa. Kim oli ykkönen tuloksella 119 ja osoitti, että vanha ”paraatilaji” on edelleen hallinnassa. Toiseksi sijoittui EJA:n Hannu Vesala tuloksella 92. KPV:n hyvää kisapäivää täydensi Mika Tastula, joka sijoittui kolmanneksi tuloksella 83. Finaaliin ylsi myös KP-V:n Reijo Luomala.

KP-V otti myös kirkkaimman mitalin joukkuekisassa joukkueella Känsälä, Tastula, Luomala.

Tulokset nähtävissä:
http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5&tulos=2trapam09

KP-V vakuuttavaan voittoon

Kaustisen Pohjan-Veikkojen futismiehistö aloitti Kolmosen sarjakauden lauantaina 2.5. Ottelun tapahtumapaikkana toimi Ylivieskan hiekkakenttä ja vastassa FC YPA/II. Ottelu oli molempien joukkueiden sarja-avaus ja täten ennakkotunnelmat olivat hieman epäilevät. Vastustajan vireestä ja kokoonpanosta ei juuri tiedetty mitään. KP-V:n miehistö oli edelleen loukkaantumisten ja sairauksen takia erittäin kapea. Vaihtopenkille saatiin kolme miestä, joista kaksi oli maalivahteja.

KP-V lähti heti ensimmäisestä minuutista lähtien hyvällä sykkeellä matsiin. Jokaisesta pallosta taisteltiin ja miehet liikkuivat aktiivisesti. Puolustuspelaaminen joukkueena sujui varsin mallikkaasti ja ylivieskalaisten pelinrakentelu tukahdutettiin täysin. YPA:n ainoa ase oli pitkien pallojen heittäminen, ja nämä KP-V:n puolustus siivosi mallikkaasti pois.

Ensimmäinen maali tuli jo 7.minuutilla. Aleksi Salminen antoi kulmapotkun ja maalille oli jätetty Joni ”Ullava” Uusipaikka vapaaksi. Uusipaikka puski pallon verkon perukoille ja tilanne 0-1. Tämän jälkeen pelattiin tovi ennenkuin seuraava maali näki päivänvalon. Uusipaikkaa rikottiin rangaistusalueella ja rankkarispesialisti Heikki Uusitalo toimitti pilkun varmasti maaliin.
Kolmas KP-V:n maali olikin sitten upea. Jarkko Ojala ajoi pallon kanssa kulmaan ja heitti sieltä nappikeskityksen. Uusipaikka laukoi ilmasta tulleen pallon volleysta maaliin… Taattua ”Eurogoals”-materiaalia. Ennen taukoa YPA iski kavennuksen rangaistuspotkusta. Tauolle 1-3 lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. KP-V hallitsi ottelua ja maalipaikkoja syntyi hyvään tahtiin. Seuraava osuma syntyi ottelun 57.minuutilla kun YPA:n puolustus siivosi pallon Juuso Norrenalle. Norrena kiitti ja kumarsi sijoittamalla pallon alakulmaan. Muutama minuutti myöhemmin Uusipaikka iski kolmannen maalinsa. Jälleen Ojala antoi nappisyötön laidalta jonka Aleksi Salminen upeasti jätti Uusipaikalle. ”Ullavan” pommi upposi verkon perukoille.
KP-V:n viimeisen maalin teki vaihdosta sisään tullut Matias Svartsjö. Svartsjö hassutti muutaman puolustajan ja niittasi pallon verkon perukoille. Toivottavasti miehen ”kassit” ovat kunnossa 🙂 Loppulukemat 2-6:een YPA iski kulmapotkun jälkitilanteesta.

KP-V otti vakuuttavan voiton ja kunhan miehistö saadaan terveiden kirjoille, niin hyviä tuloksia voi odottaa jatkossakin. Lauantaina koko joukkue esiintyi todella hyvin ja taisteluilme oli oikea.

KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv. (75.Jesse Mikkola), Jarno Pulkkinen, Arto Aspfors, Santtu Lehto, Joni Onnela, Jesse Känsäkoski (63.Matias Svartsjö), Heikki Uusitalo, Juuso Norrena ”C”, Aleksi Salminen, Jarkko Ojala ja Joni Uusipaikka.

FC YPA/II – KP-V 2-6 (1-3)
0-1 7.min Joni Uusipaikka (Aleksi Salminen)
0-2 26.min Heikki Uusitalo rp.
0-3 28.min Uusipaikka (Jarkko Ojala)
1-3 41.min Petri Määttänen rp.
1-4 57.min Juuso Norrena
1-5 62.min Uusipaikka (Ojala)
1-6 68.min Matias Svartsjö (Uusipaikka)
2-6 76.min Petteri Kajasmaa

Jenni Penttilä moukaroi uuden piiriennätyksen

Nikulan Vappuheitoissa syntyi tänään kovia moukarituloksia. N19 sarjassa Jenni Penttilä räväytti toisella heittokierroksella komean uuden piiriennätyksen, joka kirjataan nyt lukemin 57.65. Tulos lähentelee jo nuorten EM-kisarajaa, jonka SUL on N19 sarjassa asettanut 58 metriin. Jennin sarja oli kaiken kaikkiaan huikaiseva. Kolme heittoa lensi 55 metrin paremmalle puolelle. Samassa sarjassa Mirjami Järvilä paransi tulostaan viikon takaisesta kauden avauskisasta. Mirjamin pisin kaari kantoi tänään 51.13. M17 sarjassa Jesse Lehto moukaroi myös hyvän ja tasaisen sarjan. Neljä heittoa kaarsi entistä ennätystä pidemmälle. Parhaalla heitolla leka lensi lukemiin 66.14. N17 sarjassa Laura Koskinen heitti nelikiloisen välineen ensimmäistä kertaa yli 40 metrin kalkkiviivan. Lauran tulos tämän päivän kisassa 40.19. Myös Kaisa-Leena Paavola T15 sarjassa paransi ennätystään 40 metrin paremmalle puolelle. Kaisa-Leenan voittotulos tämän päivän kisassa 40.18. Toiseksi heitti niin ikään ennätystuloksellaan Emmi Luoma. Emmin pisimmälle kaarelle kertyi mittaa 33.57. T11 sarjan voitti ennätyksellään 23.79 Lottaliina Lehto.

Kaustinen juhli nuorisoviestissä

Hienoisena ennakkosuosikkina nuorisoviestiin lähteneet Kaustisen Pohjan-Veikkojen juniorit pitivät pintansa tänään Toholammilla käydyssä perinteisessä maantieviestissä. Toisesta vaihdosta lähtien tahtipuikkoa heiluttaneet seuran nuoret lunastivat hienosti kotijoukkojen odotukset. Voitto lohkesi selvällä 17 sekunnin marginaalilla ennen toiseksi juossutta Kalajokea. Isäntäseura Toholampi korjasi pronssin kuusi sekuntia Kalajoen takana.
Nuorisoviestin starttiviivalle asettui mukavat 18 joukkuetta. Keulapaikan 11-vuotisten poikien avausosuudella otti odotetusti Toholammin Eetu Luoma, jonka kilometrin osuus sujui aikaan 3.34. Kaustisen ykkösjoukkueen viestiä vei vielä ensi vuonnakin samaan sarjaan pääsevä Jose Järvelä. Jalkapallokentiltä kuntonsa hankkinut viestidebytantti juoksi hienosti, vaihtoi viidentenä vain parikymmentä sekuntia kärjestä.

IMG_0334
Jose lähestyy vaihtoa

Nelli Pekkarisen sännätessä kakkososuudelle toiveet olivat korkealla. Piirin ykkösjuoksijan arvovallalla Nelli poimi edellä menijät nopeasti kiinni. Viimeisessä vastaisessa kolmisensataametriä ennen vaihtoa kaustislainen nousi johtoon, ja tuli vaihtoon selvänä ykkösenä osuutensa ylivoimaisesti parhaalla osuusajalla 3.31. Eroa toisena vaihtaneeseen Toholampeen ehti kertyä 13 sekuntia.

IMG_0335
Nelli on nostanut KP-V:n kärkeen

Toista kertaa viestissä mukana ollut Felix Paavola piti myös sen verran reipasta vauhtia, että ero seuraaviin vain kasvoi, osuusvoitto 9-vuotisten poikien puolella kilometrillä kirjattiin numeroin 2.03. Edelleen toisena juokseva Kälviä oli perässä jo 18 sekuntia.

IMG_0336
Felix tulee kolmannelta osuudelta selvässä johdossa

Viestin ensikertalainen, vielä 8-vuotisten sarjaan pääsevä Julia Kivinen piti nelososuudella kärkipaikan vakuuttavasti. Vaikka haastajat hieman lähestyivät, saattoi osuutensa kuudenneksi parhaan yksityisajan 2.21 kellottanut kaustislainen päästää Antti Rauman matkaan turvallisessa kahdentoista sekunnin johtoasemassa.

IMG_0338
Julian kisadebyytti sujuu hienosti

Kun osuutensa aikaan 3.36 kellottanut Antti Rauma tuli näkyviin maalialueelle edelleen 20-30metrin etumatkan turvin, oli viestivoitto jo aivan käden ulottuvilla.

IMG_0339
Antin saapuessa vaihtoon alkaa voitto jo häämöttää

Kolmen sekunnin etumatkan turvin ankkuriosuudelle päässyt Nuppu Peltoniemi ei ollut yllätettävissä. Kokenut 13-vuotias kaustislainen piti haastajat helposti takanaan. Voittotuuletus tuli osuuden selvästi parhaalla ajalla 3.19.

IMG_0340
Nuppu tuo Kaustisen nuorisoviestin vakuuttavaan voittoon

Kaustisen kakkosjoukkue selviytyi urakastaan mukavasti sijalle yhdeksän. kakkosen ankkuri Johanna Uusitalo juoksi hienosti osuutensa kolmanneksi parhaan ajan 3.31.
Kaustisen nuorten laajan tason takeeksi kolmosjoukkue leikkasi maalilinjan sijalla 17.