Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2013

A-P Lassila kiri markkinahölkän voittoon

Alkumatkan tarkkaillen matkaa tehnyt Ari-Pekka Lassila nousi neljän kilometrin kohdalla kärkeen ja jatkoi siitä vakuuttavaan voittoon ajalla 21.06. Hyvän vastuksen tarjonnut Miika Pajukangas piti varsinkin alkumatkasta hyvää ollen parhaillaan jo usean kymmenen metrin karkumatkalla. Miikan kakkostila irtosi omalla ennätyksellä 21.24. Kolmospalkinto meni kotimastoissaan juosseelle, viime vuosina Sjundeå IF edustaneelle Juha Järvelälle numeroin 21.56
.
Miika Pajukangas (13) lähti alusta alkaen vauhdin pitoon, A-P (7) tarkkailee vauhtia. AP:sta oikeallle taustalla häämöttää oranssipaidassaan M17 sarjan voittoon ajalla 24,02 juossut vasta 13-vuotias YRe:n Ravinder Kohtaniemi.

A-P:n varovaisen alun taustalla olivat viime viikkojen kovista ratakisoista kipeytyneet pohkeet . Viikko sitten Jämsän karnevaaleilla vitosella saavutettu A-luokan tulos antaa veteliläisen osallistumisoikeuden Kalevan Kisoihin. Odotetaan mielenkiinnolla, josko A-P nähdään Vaasassa kolmen viikon kuluttua käytävissä SM-kisoissa.

Naisten kilpailua hallitsi alkumetreistä lähtien Koiviston Kipinän Katja Mustonen kellottaen hyvän voittoajan 24.10. Runsaat pari minuuttia jääneenä saapui kakkostilan napannut Tanja Rannila 26.55, jonka askelta painoi selvästi edellispäivänä saavutettu Perhon Yö-juoksun voitto.
.
Naisten mitalistit: Rannila, Mustonen ja Karoliina Kellola

36-vuotiaan Mustosen voitto oli varsin odotettu, olihan äänekoskelaisella takanaan keväällä SM-maastoista saavutettu 13. sija.

Kalajoella ennätystuloksia KP-V:n urheilijoille

Julia Kivinen aitoi T13-sarjassa loistotuloksen

Julia Kivinen voitti sarjassa T13 60 m aidat ajalla 10,35. Julian tulos on sarjan T12 kolmanneksi paras Suomessa!

Maria Jääskä teki ennätyksensä 60 metrillä

KP-V:n Maria Jääskä oli 60 metrillä kolmas sarjassa T11. Tulos 9,55 on Marian ennätys.

Elisa Heikkala ennätykseensä keihäässä

T11 sarjassa keihästä heittänyt KP-V:n Elisa Heikkala sijoittui toiseksi ennätyksellään 22,43.

Illusia Kontio ennätykseensä 60 metrillä

Illusia Kontio oli kolmas T13-sarjassa 60 metrillä myös ennätyksellään 9,27

Joona Ali-Haapala kesän parhaaseensa 40 metrillä

KP-V:n Joona Ali-Haapala oli seitsemäs P9-sarjassa 40 metrillä. Tulos oli Joonalle kesän paras, 7,31.

Lämpimät onnittelut hienoista suorituksista jokaiselle!

Vilkas urheilukeskiviikko

Jenni Penttilä 62,13

Jenni Penttilä voitti naisten moukarin tuloksella 62,13 eilen Töysässä. Seuraava kilpailu on Jennillä edessä 22-vuotisten EM-kisoissa Tampereella. Karsintakisa heitetään perjantaina 12.7.
Töysässä kilpaili myös Julia Kivinen T13-sarjassa. 60m kulki ennätysaikaan 9,10.
Viivi Paavola heitti moukaria sarjassa N17, tulos oli hieno 44,96.

Miika Pajukangas 2.03,83

Miika Pajukangas teki eilen 800 metrillä uuden ennätyksensä 2.03,83. Alavetelissä kilpaillut Pajukangas sijoittui tuloksellaan toiseksi.
Elisa Heikkala voitti 11-vuotisten tyttöjen kuulan tuloksella 9,69, mikä on piirin kärkitulos. Tulos oikeuttaa sarjan Suomen tilastossa upealle kakkostilalle.
Maria Jääskä puolestaan voitti T11:n 150m ajalla 23,96. Joona Ali-Haapala saavutti P9:n kuulassa kesän parhaansa 5,58

Airi Mattila suunnisti voittoon Alajärvellä

Eilen Alajärvellä käydyissä kansallisissa kaustislaiset suunnistajat keräsivät useita palkintosijoja.
Airi Mattila voitti sarjan D50. Toiseksi suunnistivat Tauno Pajukangas sarjassa H55 ja Mikko Pajukangas sarjassa H16. Anne Peltoniemi sijoittui toiseksi sarjassa D40.

Onnittelut kaikille kisaajille!

Julia Kivinen otteli kolmanneksi Kauhavalla

Julia Kivinen sijoittui mainiosti kolmanneksi Kauhavalla ottelukarnevaaleilla 27.6.2013.
Sarjassa T12 kilpaillut kaustislainen saavutti tulossarjan: aidat 10.79, pituus 4.12, kuula 8.01 ja 800m 2:41.35 ja saavutti yhteispisteet 1427, jotka oikeuttavat maan tilastossa sijalle kuusi.

Toinen mukana ollut KP-V:n edustaja oli Minna Läspä, joka otteli T13-sarjassa ja saavutti pistemäärän 703.

Onnittelut tytöille hyvästä suorituksesta!