KP-V nousi yleisurheilun sinettiseuraksi

Kaustisen Pohjan-Veikot on saanut merkittävän tunnustuksen tekemästään hienosta nuorisotyöstä. Suomen Urheiluliitto on valinnut sen yhdeksi yleisurheilun sinettiseuraksi, näkyvänä tunnuksena on hieno Nuori Suomi sinetti.

Yleisurheilun sinettiseuroja on Suomessa kaikkiaan 28. Tunnetuista huippuseuroista sellaisia ovat Oulun Pyrintö ja Lahden Ahkera. Etelä-Pohjanmaalta tämän tittelin on saanut Teuvan Rivakka ja Österbottenin puolelta IK Falken. Ensimmäisenä keskipohjalaisseurana tähän arvostettuun joukkoon nousi nyt upeasti myös Kaustisen Pohjan-Veikot.

Päästäkseen yleisurheilun sinettiseuraksi, on seurojen täytettävä tietyt ehdot. Erikseen mainituista yhdeksästä kriteeristä KP-V on saanut erinomaisen arvosanan seuraavista kohdista:
-seuran kirjallinen toimintalinja
-kasvatuksellisuus
-selkeät tavoitteet
-7-12-vuotiaitten yleisurheilukoulu
-yhteistyö koulujen ja muiden järjestöjen kanssa

Sinettiseuraksi pääsemiseen ovat myötävaikuttaneet myös huikea menestys Vattenfall seuracupissa, sekä innostava nuorisotoiminta, josta todisteena ovat olleet suuret osallistujamäärät viikottain pidetyissä Rolls-Games kisoissa. Seuran imagoa on nostanut myös hyvä yhteishenki, joka on näkynyt hienosti järjestetyissä aina valtakunnan tasoisissa kisoissa saakka, hyvänä esimerkkinä vuosittain pidetyt moukarikarnevaalit.

Tänään kunniakierroksen yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa edellä mainitun Nuori Suomi sinetin luovuttivat Keski-Pohjanmaan Liikunnan nuoriso ja koulutuspäällikkö Hannele Alanärä sekä Keski-Pohjanmaan Yleisurheilu ry:n puheenjohtaja Helinä Marjamaa. Luovutuspuheessaan Alanärä kertasi vielä niitä perusteita, jotka johtivat KP-V:n valitsemiseen yhdeksi maan yleisurheilun sinettiseuroista. Samalla hän muistutti vielä siitä hienosta työstä, jota Kaustisella on nuorison eteen tehty, ja totesi näin Pohjan-Veikkojen todella ansainneen myönnetyn statuksen. Heti perään puheenvuoron käyttänyt Helinä Marjamaa kiitteli myös KP-V:tä ja muistutti lisäksi myös siitä hienosta yhteistyöstä, jota urheiluseura ja kunta ovat tehneet.
Kaustisen Pohjan-Veikkojen puolesta Nuori Suomi sinetin vastaanottivat yleisurheilujaoston puheenjohtaja Pekka Nikula ja nuorisopäällikkö Ari Pekkarinen. Kiitospuheessaan Pekka Nikula korosti sitä, että yleisurheilu on edelleen seuran vahvin toiminta-alue, ja kaikki sen parissa työskennelleet ovat olleet myötävaikuttamassa seuran mahtavaan menestykseen erityisesti nuorisourheilun parissa.

Sinettiseuraksi pääseminen on mahtava palkkio nuorten eteen tehdystä työstä. Kuten Pekka Nikula kiitospuheessaan totesi, sinettiseurana pysyminen ei ole itsestään selvyys. Kriteerien toimivuus tarkistetaan kahden vuoden välein. KP-V:ssä jo pitkään jatkunut vireä ja innostunut toiminta antaa kuitenkin erinomaiset edellytykset sille, että seura pystyy jatkossakin pitämään saamansa hienon statuksen.

IMG_0391
Kuvassa sinetin vastaanottaneet Pekka Nikula ja Ari Pekkarinen sekä sen luovuttaneet Helinä Marjamaa ja Hannele Alanärä.

Markus Palosaari palaa Veikkoihin

Kaustisen Pohjan-Veikkojen jalkapallomiehistö saa kovan luokan vahvistuksen, kun seuran oma kasvatti Markus Palosaari palaa joukkueeseen. 14 ottelua nuorten maajoukkueessa pelannut Palosaari vietti aikaa myös Ranskassa. FC Metzin junioriakatemiasta pelaaja siirtyi Kokkolan Pallo-Veikkoihin. Palosaari tuo vankkaa osaamista joukkueen alakertaan ja miehen debyyttiotteluna toimii näillä näkymin IK – KP-V.

FC KOMUA vastaan tulevana keskiviikkona KP-V:n paidassa debytoi Antti Uusitalo. Mies viihtyy parhaiten keskikentällä ja siirtyy kaustislaisten riviin niin ikään Kokkolan Pallo-Veikoista.

KP-V:n naiset taistelivat urheasti

Kaustisen naisten jalkapallon edustusjoukkue kävi hakemassa pelituntumaa lauantaina harjoitus turnauksesta, joka pelattiin Kokkolan Kippari-hallissa. Vastustajat olivat reenanneet vuosia yhdessä, KP-V taas vain muutamia kertoja. Siihen nähden pelit olivat tasaisia, vaikka tällä kertaa voittoja ei tullutkaan ja turnauksen sijoitus oli viimeinen. Henkisesti KP-V:n leidit olivat kyllä ehdottomasti turnauksen voittajia, sen verran hauskaa naisilla näytti olevan.

Alkusarjassa pelattiin VetUa ja Fc KokkoStarsia vastaan. Vetelin ?annettiin? vielä tällä kertaa voittaa lukemin 2-0. Fc KokkoStars taas oli pelannut yhdessä jo viitisen vuotta, mikä näkyikin kentällä. Lukemat 4-0 Kokkolalaisille. Vaikka alkusarjassa ei maaleja tehtykään niin paikkoja kuitenkin oli ja ottelut olivat odotuksiin nähden hyvinkin tasaisia. Tuloksena siis kolmas sija ja suunta kohti sijoituskamppailuja.

Sijoitusottelut pelattiin Laihian Leidejä ja FC Minnaa vastaan. Laihia vei ensimmäisen pelin niukasti 1-0. Turnauksen viimeiseen peliin lähdettiinkin sitten pelkästään avaamaan omaa maalitiliä. Se onnistuikin vaikka jälleen kerran tiukan kamppailun jälkeen hävittiinkin 1-2. Maalintekijänä pelissä Heidi Salo, loistavan läpisyötön maalin antoi Heli Kykyri.

Turnaksessa parannettiin peli peliltä ja voittoja alkaa jossain vaiheessa varmasti tulemaan, kunhan päästään reenaamaan enemmän yhdessä. KP-V:n joukkueesta Fair Play- palkinnolla palkittiin Elina Jylhä.

KP-V leidit turnauksessa:
Elisa Fingeroos, Maria Puronaho, Elina Jylhä, Päivi Anttila, Heli Kykyri, Jaana Pekkarinen, Elisa Saarikettu, Sari Stenman, Hanna-Maria Uusitalo, Tiina Huhtakangas, Eija-Liisa Marjusaari, Heidi Salo, Jonna Hanhisalo, Tiina Kaustinen. Toivottavasti nimet menivät suurinpiirtein oikein ja ketään ei jäänyt mainitsematta.

Loppuun täytyy vielä erikseen mainita turnauksen jälkeinen ?kauan odotettu? saunailta, jonne valmennuskaksikkokin uskaltautui ?pienen? harkinnan jälkeen. Täytyy myöntää, että edustuksen saunaillat kalpenevat reilusti naisten vastaavassa, mutta ei siitä sen enempää.

Heikki Uusitalo

KP-V laulukuoroon Cupissa

KP-V:n futismiehistö ei pystynyt sunnuntaina samanlaiseen taistoon kuin edellisessä sarjaottelussa. Rovaniemen ”Wimbledon” FC Santa Claus kävi hakemassa toisena vuotena peräkkäin Cupin jatkopaikan. Tälläkään kertaa KP-V ei saanut parasta ilmettä esille. Öja-ottelun kolhut vaikuttivat monen esitykseen ja sairalista piteni jälleen usealla pelaajalla. Nyt punnitaan tosissaan joukkueen materiaalin leveys.

Ottelussa ei juuri suuria hienouksia nähty. Vierailijat lennättivät palloa ilmatilassa samaan tyyliin kuin Suomen puolustuvoimat Hornettejaan. Pelitapa ei ollut kaunis, mutta se oli tehokas. KP-V:n puolustus ei tänään kestänyt painetta. Liian usein pelattiin 1v1 ja tilanteet hävittiin, tämän jälkeen tukimies oli liian kaukana. Joulupukit ansaitsivat jatkopaikkansa ja kun numerot ovat 2-7, niin selittelyille ei ole paljoa varaa. Lycka till FC Santa Claus.

Matsin jälkeen alkaa kova parsinta kaustislaisten joukkueessa. Vaikka sunnuntaina yritettiin säästellä miehistöä, niin tuloksena oli vain lisää loukkaantumisia. Mielenkiintoista onkin nähdä millaisen ryhmittymän joukkue saa keskiviikkona Vaasaan. Vastassa silloin FC KOMU. Seuraava kotiottelu KP-V:llä on lauantaina 23.5. klo 14.00. Vieraaksi saapuu FC Kuffen.

KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv, Teemu Heikkilä, Juho Fränti, Santtu Lehto (67.Eeli Penttilä), Henri Kuorikoski, Matias Svartsjö, Heikki Uusitalo, Juuso Norrena ”C”, Henri Lassila (78.Jarno Pulkkinen), Jarkko Ojala (17.Aleksi Salminen), Joni Uusipaikka.

KP-V – FC Santa Claus 2-7 (0-2)
0-1 20.min Kutila Matti
0-2 26.min Ylipaavalniemi Ville
0-3 49.min Barsk Jari
0-4 50.min Kutila
1-4 51.min Uusipaikka Joni
2-4 53.min Svartsjö Esa (Ari-Matti Kivipuro)
2-5 59.min oma
2-6 67.min Jänkälä Turo rp.
2-7 84.min Hiukka Matti

Kaksi mitalia kouluviesteistä

Mitalit olivat melkoisen tiukassa tänään Kälviällä käydyissä koululaisten viestikarnevaaleissa. Kisoissa suoritetuissa kymmenessä startissa Kaustisen koululaiset pääsivät kiipeämään palkintokorokkeelle vain kaksi kertaa. Voittajapallille ei tällä kertaa ylletty, saldona sentään yksi hopea ja yksi pronssitila.

Kaustisen mitalitilin avasi odotetusti yläkoulun poikien ruotsalaisviesti. Satasen osuutta vienyt Arttu Penttilä päästi mukavissa asemissa toiselle 200m osuudelle Timo Ahon, joka nousi vaihtoon mennessä aivan kärjen taakse. Tuomas Puronaho kiidätti sitten 300m osuutta kärkipaikalla. Pontus Salonen toi kaustislaiset ensimmäisen erän ylivoimaiseen voittoon ajalla 2.18,6. Toisessa erässä mentiin kuitenkin kovempaa. Oulaisten pojat kellottivat lukemat 2.16,5 ja veivät näin ykköspalkinnot Pohjois-Pohjanmaalle. Näin Kaustisen poikien oli tyytyminen hopeisiin mitaleihin.

IMG_2
Tuomas, Timo, Arttu ja Pontus juoksivat hopean arvoisesti

Mitalia odotettiin myös alakoulun tyttöjen 4x1km viestistä. Ykkösketjua ei viestiin kuitenkaan saatu. Viikolla kätensä loukannut Nuppu Peltoniemi suoritti viestin aikaan kouluaskareitaan Kaustisen keskuskoululla.
Eka osuudelta tuli kärjessä hieman yllättäen Kalajoen Eerika Heikkilä hyvällä aivan 3.30 pintaan olevalla ajalla. Kaustisen kakkosjoukkueesta ykköseen nostettu Vilja Peltoniemi selvisi urakastaan ihan mukavasti, ja vaihtoi yksityisajallaan 3.50,2 seitsemäntenä. Viesti ratkesi jo toisella osuudella. Pyöräilyä päälajinaan harrastava Kälviän Anna Lahti karkasi hienolla noin 3.30 ajallaan jo pitkälle karkumatkalle. Johanna Uusitalon pirteä meno osuusaikaan 3.33,2 nosti Kaustisen hienosti kolmanneksi.
Teija Laakkonen saattoi jatkaa Kälviän viestiä kaikessa rauhassa muitten tavoittamattomissa. Saana Peltola säilytti ajallaan 3.41,6 kolmospaikkansa, tullen vaihtoon aivan tasapäin kakkospaikkaa pitäneen Kokkolan kanssa. Jenna Vähähyyppä ankkuroi Kälviän ylivoimaiseen 17 sekunnin voittoon. Roosa Määttälä pystyi pitämään Kokkolan kakkosena. Mukavasti aikaan 3.37,5 päätösosuuden juossut Nelli Pekkarinen varmisti koululleen pronssiset mitalit, eroa voittaneeseen Kälviään ehti kertyä 21 sekuntia.

IMG_1
Saana, Vilja, Johanna ja Nelli pronssikorokkeella

Alakoulun poikien vastaavassa viestissä kaustislaiset olivat alkuvaiheessa hyvin kuvassa mukana. Hienosti avausosuuden aikaan 3.29,0 juossut Eemeli Purola vaihtoi lähes yhtäaikaisesti niukassa johdossa olleen Kalajoen Jere Mannisen kanssa. Kaksoisveli Elias jäi hiukan kärjestä, mutta pysyi edelleen mitalisijoilla osuusajallaan 3.37,7. Sitten oli vähitellen annettava periksi. Kun Akselin Känsälän kolmas osuus sujui aikaan 3.41,0 ja ankkuri Antti Rauman lukemiin 3.34,6 tiesi se pojille sijaa kuusi.

IMG_3000
Eemeli lähtee rohkeaan vauhdinpitoon poikien viestissä

Lähelle palkintopallisijaa ylsivät Kaustisen lukiolaiset. Sukkulaviestissä tuli neljäs sija vain pari sekuntia pronssista.

KP-V hienoon voittoon

Kaustisen Pohjan-Veikkojen futismiehistö otti todella makean voiton. Torstaina pelatussa Kolmosen ottelussa Kaustisella kaatui sarjan ehdoton ennakkosuosikki Öja-73. Lukemat eivät jättäneet paljoa selittelyille varaa. 3-0 kertoo ansaitusta voitosta.

Molemmilla joukkueilla oli alla murskavoitto samasta joukkueesta, YPA II:sta. Siihen nähden voitiin odottaa tasaista vääntöä Kaustisen osittain vihertävällä nurmikentällä. Navakka tuuli toi lisämaustetta otteluun, mutta muutoin olosuhteen olivat kelvollista luokkaa. Katsomoonkin oli saapunut mukava nippu ihmisiä, joten mikäpä siinä oli pelaillessa…

Ensimmäiset minuutit Öja piti palloa, mutta vaarallisia tilanteita joukkue ei pystynyt luomaan. KP-V:n päivän taktiikkana oli puolustaa tiiviinä joukkueena, tässä myös onnistuttiin lähes koko matsin ajan. Pikkuhiljaa hyökkäykset alkoivat vyörymään kohti Öjan maalia. Eikä aikaakaan kun Aleksi Salminen iski pallon verkon perukoille, mutta maali hylättiin paitsiona. KP-V ei tästä lannistunut, vaan pisti seuraavan vaihteen silmään. Jarkko Ojala kuskasi pallon kulmaan ja antoi totuttuun tapaansa namukeskityksen. Ensimmäisenä pallolla oli Heikki Uusitalo, joka niittasi suoraan ilmasta pelivälineen maaliin. Loistava yhdistelmä herroilta. Liekö Uusitalon orastava valmentajaura saanut mieheen lisää virtaa, sillä Hexan laukaukset olivat tuttu näky Öjan veräjänvartiajalle. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Niin, ja kaikille Hexa-faneille tiedoksi, mies valmentaa KP-V:n mimmijoukkuetta…

Toiselle puoliajalle KP-V lähti jatkamaan siitä mihin jäi ensimmäisellä. Tässä ei aivan onnistuttu täysin. Sillä puolustus toimi moitteettomasti, mutta oma pelinrakentelu oli liian hätäistä. Öja piti enemmän palloa hallussaan, mutta edelleenkään se ei pystynyt murtamaan kaustislaisten tiivistä pakettia. Sitä vastoin KP-V:n terhakka Rauli Lassila iski 2-0 osuman maalinedus hässäkän jälkeen. Lopulliset voittolukemat iski kentän kuningas Heikki Uusitalo. Kanuuna alanurkkaan ja todella maukas voitto Öjasta oli selviö.

KP-V:n esitys joukkueena oli upea. Maalissa pelannut Ari-Matti Kivipuro oli loistava. Mies ohjasi puolustusta ja napsi keskityspalloja varmuudella. Puolustuslinja Heikkilä-Aspfors-Lehto-Kuorikoski oli lähes jäätävä. Linjan nostot ja kaverin tukeminen onnistui koko ottelun ajan. Keskikentän nelikko Salminen-Uusitalo-Norrena-H.Lassila antoi tukea pakeille, eikä kaveria jätetty yksin. Jarkko Ojala puolestaan raatoi joukkueen puolesta kuin duracell-pupu, mies oli aina siellä missä pitikin. Kärjessä Uusipaikka peitti vastustajan pelinrakentelua ja iski nopeilla vastaiskuilla aiheuttaen hämminkiä vastustajalle.

Kun Öjan tasoinen joukkue voitetaan, niin on turha puhua siitä että vastustaja oli huono. Tänään KP-V pelasi paremmin ja ansaitsi voittonsa. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää edelleen omaa peliä.

KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv., Teemu Heikkilä (94.Joni Onnela), Arto Aspfors, Santtu Lehto, Henri Kuorikoski, Aleksi Salminen (64.Rauli Lassila), Heikki Uusitalo, Juuso Norrena ”C” (90.Eeli Penttilä), Henri Lassila (74.Joonas Syrjälä), Jarkko Ojala, Joni Uusipaikka (83.Matias Svartsjö)

KP-V – Öja-73 3-0 (1-0)
16.min Heikki Uusitalo (Jarkko Ojala)
71.min Rauli Lassila (Ojala)
90.min H.Uusitalo (Matias Svartsjö)

Paavolalle voitto 1-trapissa.

KP-V:n Risto Paavola voitti B-sarjan Halsualla 9.5.2009 järjestetyssä Halsuan Malja 1-trap kisassa. Risto (62) voitti sarjan niukasti ennen RMY:n Matti Honkaharjua (61). Saman seuran Kari Polvi sijoittui kolmanneksi (60).
A-sarjan paras oli järjestävän seuran Manu Mastokangas (64). KannA:n Pekka Ylikangas oli toinen (63) ja RMY:n Timo Polvi kolmas (61).
KP-V:n Kim Känsälä sijoittui neljänneksi tuloksella 60.
C-sarjan (Nuoret) voitto meni Petalax:n Tobias Rönnbacklle (55). Toinen oli RMY:n Juha Heikkiniemi (49). Kolmanneksi sijoittui RMY:n Emil Pirttisalo (48+2), joka pudotti uusinnassa KP-V:n Ari Paavolan (48+1) palkintosijoilta.

Halsuan Malja jaettiin henkilökohtaisen kisan jälkeen neljän kolmihenkisen joukkueen kesken. Joukkueet valittiin niin, että jokaisen seuran kolmen parhaan ampujan henkilökohtaiset tulokset laskettiin yhteen. Tämän jälkeen neljä parasta joukkuetta (RMY, KannA, KP-V ja HalsMs) ampuivat pudotuskisan. KPV:n joukkue (Risto Paavola, Arto Lahti ja Kim Känsälä) sai semifinaalissa vastaansa KannA:n joukkueen. Kisa päättyi KPV:n voittoon ja joukkue jatkoi kohti finaalia. Finaalissa vastaan asettui RMY:n joukkue, joka pudotti matkalla HalsMs:n jatkokiekkojen jälkeen. Finaalissa KP-V ja RMY ampuivat tasatuloksen, mutta jatkokiekoilla RMY joukkueella Kari Polvi, Timo Polvi ja Matti Honkaharju oli parempi ja vei kiertopalkinnon mukanaan rannikolle.
Sää ei suosinut Halsualaisia kisajärjestajiä, mutta tuulesta ja sateesta huolimatta kisat vietiin kunnialla läpi.

Tulokset: http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5&tulos=halsmalja09

Ullavan maastoista kahdeksan mitalia

Kaustisen Pohjan-Veikkojen nuorten mitalisaldo nousi kahdeksaan tänään Ullavassa käydyissä maastojuoksun piirinmestaruuskisoissa. Mestaruuksia tuli yksi, hopeasijoja viisi ja pronssimitaleita kolme kappaletta.
Seuran ainoa kulta tuli T11 sarjan kilometrin juoksusta. Siinä ehdoton ennakkosuosikki Nelli Pekkarinen otti omansa, voitto lohkesi ajalla 3.53, tuttu kilpakumppani Sara Pudas vei hopeisen mitalin Alavieskaan 13 sekuntia perässä. Samassa sarjassa tuli toinenkin mitali, yllätyspronssi joukkuekisasta. Sitä olivat Nellin lisäksi hankkimassa Hanna Pulkkinen lähdön 14. ja Viivi Paavola sijallaan 18.

IMG_0360
Nelli otti ohjakset heti startista, toisena juoksee hieman Nellin varjossa oleva Sara Pudas. Keskellä kuvaa oleva Viola Jämsä (80) otti pronssia.

Pohjan-Veikkojen henkilökohtaisen mitalitilin avasi P10:ssä kilpaillut Felix Paavola, joka tiukassa kiritaistelussa otti hopeaa, ohittamalla juuri ennen maaliviivaa Kalajoen Tuomas Törnvallin, molemmille sama aika 4.07. Sarjan kulta matkasi Himangalle ajan 4.04 kellottaneen Juuso Mattilan mukana. Pirteästi juossut alussa jopa kärkipaikkaa pitänyt Mitri Lerssi oli lopulta seitsemäs, kun vielä Teemu Aho leikkasi maaliviivan sijalla 12 tiesi se sitä, että KP-V:n pojat pokkasivat joukkuehopean

IMG_0358
Felix juoksemassa hopealle

Seuran ensimmäinen mitali tuli kuitenkin 9-vuotisten tyttöjen joukkuekilpailusta. Joukkuehopeasta vastasivat viidenneksi sijoittunut Julia Kivinen, sekä peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän maaliin tulleet Elli Myllymäki ja Eveliina Rauma.

Kaksi mitalia tuli myös T12:n kahden kilometrin kisasta. Ensimmäiseltä kierrokselta johdossa tullut Johanna Uusitalo joutui toisella kiekalla päästämään Jenna Vähähyypän ohitseen, kälviäläisen voittoaika 8.18. Toiseksi lopussa noussut Toholammin Inka Remesaho jäi voittajasta kuusi sekuntia ja pronssia ottanut Johanna Uusitalo kymmenen sekuntia. Kun lisäksi Vilja Peltoniemi oli juoksun seitsemäs ja Elina Rauma yhdeksäs tiesi se KP-V:n tytöille joukkuehopeaa

Vanhemmissa juniorisarjoissa tuli vain yksi mitali. M17 neljän kilometrin kisaan ennakkosuosikkina lähtenyt Miika Pajukangas sai tällä kertaa tyytyä hopeaan. Hitaassa matkavauhdissa helposti mukana pysynyt Tuukka Löytynoja oli viimeisellä kierroksella vahvin ja vei mestaruuden Kälviälle ajalla 14.47. Hopea Miikalle numeroin 14,50. Edellisten kova kilpakumppani Kalajoen Joni Lankila nappasi pronssin lukemin 15.00

IMG_0372
Kisan puolivälissä kärkiryhmään kuului viisi juoksijaa. Kisan voittaja Tuukka Löytynoja Miikan takana vinosti oikealla

Yleisten sarjojen voitot menivät odotetusti Kälviälle. Miesten ykköseksi juoksi Juho Pirkola ja naisten paras oli Johanna Kykyri. Miesten kisan positiivisiin yllätyksiin kuului Kalajoen Tapani Kärjän kakkostila. Naisten kisan väriläiskä oli Vetelin Tatjana Eskolin, sarjansa N35 ylivoimainen ykkönen olisi naisten kisassa ollut hienosti kolmas.

JK. Edes Antero Alakorven optimisti ei pystynyt pysäyttämään kurjaa säätä. Vesisade vihmoi yltyvällä voimalla kisan loppuun saakka, myös suurin osa ottamistani kuvista meni sään myötä piloille

Jenni Penttilä rikkoi junioreiden EM-rajan

Tämä on suora lainaus Suomen Urheiluliiton sivuilta:

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä heitti Kaustisen Vappuheitoissa naisten moukaria uuden komean ennätyksensä 57,65. Tulos ylittää 2,65 metrillä tulosrajan junioreiden (19-v.) EM-kilpailuihin.

Jenni Penttilä on 180-senttinen heittäjälahjakkuus, joka kilpailee vielä ensi vuonnakin juniorisarjassa ja voi vuonna 2010 yhä osallistua junioreiden kansainvälisiin arvokilpailuihin.

Viime kesänä Penttilä sijoittui 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa toiseksi. Penttilän henkilökohtaisena valmentajana toimii Eero Ylisoini. www.sul.fi

Onnittelut loistavasta tuloksesta Jennille ja valmentaja Eerolle!

Paavola kolmas PHC-trapissa.

KP-V:n Risto Paavola sijottui Y-55 sarjassa kolmanneksi Jurvassa 3.5.2009 järjestetyssä PHC-trapissa.
Risto (86 + 1) hävisi kakkospaikan uusinnassa JMS:n Reino Kriikulalle (86 + 2). Voiton sarjassa vei YMS:n Taisto Mäkinen (88).

Tulokset ja kisajuttua:
http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5&tulos=phc10trap09