Avainsana-arkisto: moukarikarnevaalit

MM-kisarajan heittänyt Markus Kokkonen mukaan karnevaaleille

Jyväskylässä keskiviikkona 19-vuotiaiden MM-kisarajan ylittänyt Markus Kokkonen on ilmoittautunut mukaan Kaustisen moukarikarnevaaleille. Hän kilpailee torstaina oman ikäsarjansa kilpailussa.

Pyhäselän Urheilijoita edustavan Kokkosen ennätysheitto kaarsi Jyväskylässä lukemiin 73.21. MM-kilpailut pidetään Eugenessa heinäkuun loppupuolella.

 

Maailmanlistan kakkonen Kaustisen moukarikarnevaaleille

Egyptin moukarijätti Mostafa Hicham Al-Gamal, joka oli pitkään lajin maailmanlistauksessa ykkönen ja tällä hetkellä sijalla kaksi on vahvistanut tulonsa. Al-Gamal on karnevaalien ajan Kaustisella ja osallistuu perjantaina 27.6. pääkilpailuun klo 19.00.

Egypti on vahvasti nousemassa huipulle heittolajeissa ja on hienoa saada Al-Gamal kisoihimme. Samalla teemme hyvää ja molemmin puolin hyödyttävää yhteistyötä Kaustisen moukarikarnevaalien ja Turun Paavo Nurmi Gamesin kanssa, sillä Al-Gamal osallistuu 25.6. Turun kisoihin.

Moukarikarnevaalit Kaustisella jo 16. kerran

Kaustisen Pohjan-Veikot järjestää moukarikarnevaalit tänä vuonna jo 16. kerran. Vuosien aikana moukarikarnevaalit ovat nousseet suurimpien karnevaalitapahtumien joukkoon.  Viime vuonna edelle menivät osallistujämäärissä vain pika- ja aitajuoksut, seiväs sekä keihäs. Pihtiputaan keihäskarnevaalit ovatkin huikea menestystarina karnevaalien historiassa.

Kaustisen moukarikarnevaaleilla oli viime vuonna 97 osallistujaa. Kilpailuihin osallistui vielä suurempi joukko heittäjiä.

 

 

Moukarikarnevaaleilla kilpaillaan kolmena päivänä

Kaustisella 26.-29.6. pidettävillä moukarikarnevaaleilla kilpaillaan kolmena päivänä.

Ensimmäisenä päivänä torstaina on nuorten ja lasten sarjojen kilpailut.

Karnevaalien miesten ja naisten pääkilpailut on perjantai-iltana.  Viimeisenä karnevaalipäivänä sunnuntaina on vielä B-kilpailut.

Ilmoittautuminen karnevaalikilpailuihin tapahtuu 22.6. mennessä.