Jennin ja Jessen mitalikahvit

Tuoreet moukarinheiton SM-mitalistit Jenni Penttilä ja Jesse Lehto juhlivat hienoa kisamenestystään eilen Sirkka ja Jaakko Penttilän kodissa pidetyssä mitalikahvitilaisuudessa.

Tänä kautena maan moukarieliittiin noussut 17-vuotias Jenni Penttilä saavutti Raisiossa käydyissä ikäluokan SM-mittelöissä ensimmäisen arvokisamitalinsa, hopeaa lohkesi tuloksella 50.97.
Paitsi SM-mitalia tavoitteli Jenni Raisiosta myös oman ikäluokan Ruotsi-Suomi maaottelupaikkaa, kesän upeat näytöt moukarikarnevaaleilla, ja pm-kisoissa saavutettu oman sarjan piirinennätys eivät kuitenkaan valitsijoille riittäneet, vaan paikan otti 16-vuotisten Suomen mestari Mari Röpelinen.
Näin Jenni tulee vahvistamaan Kaustisen joukkuetta ensi lauantaina Tuusulassa käytävän Vattenfall-finaalin kuulapaikalla.

mitalijuhlat jenni ja jesse 002
Hopeamitalistit Jesse ja Jenni

Ensimmäisen arvokisamitalinsa nappasi myös huimasti kehittynyt 15-vuotias Jesse Lehto. Keravalla käydyssä kisassa irtosi SM-hopeaa hienolla tuloksella 69,29. Jessen kausi jatkuu vielä muutamalla kisalla, parin viikon päästä Jesse käy ennätysten kimppuun Nikulassa käytävässä moukaricupin osakisassa.

Mitalikahveilla olivat muutkin SM-kisoissa menestyneet nuoret: Kajaanissa 19-vuotisten kisoissa viidenneksi tuloksella 50,37 heittänyt Mirjami Järvilä ja kuudennen tilan numeroin 60,87 napannut Niko Lehto. Samoin Keravalla 14-15-vuotisten kisoissa menestyneet viidenneksi omalla ennätyksellään 44,55 tullut Laura Koskinen sekä Kaisa-Leena Paavola joka putsasi ennätyksensä numeroihin 37,56.
Lahdessa 22-vuotisten kisoissa kuudenneksi tuloksella 39,60 heittänyt Saara Järvilä ei sen sijaan kahveille ehtinyt.

Lisäksi paikalla olivat tietysti nuorten taustajoukot ja valmentajat: Hiljattain valtakunnallisella mörssäripalkinnolla palkittu erinomaisella työllään nuoret maan huipulle valmentanut Eero Ylisoini samoin kuin tyttärensä moukarinheiton salat myös hyvin tunteva Katja Lehto.

mitalijuhlat jenni ja jesse 012
SM-kisoissa menestyneet nuoret valmentajineen vasemmalta:
Katja, Kaisa-Leena, Mirjami, Jenni, Laura, Jesse, Niko ja Eero

3 vastausta artikkeliin ”Jennin ja Jessen mitalikahvit

  1. Jullamo

    Kiitos kivasta illasta Jennin kotona.Siellä kaikilla oli niin mukavaa ja kiitos että saimme olla mukana.Iloitsimme porukalla näistä lahjakkaista urheilijanuorista ja heidän saavutuksistaan.Vielä kerran onnittelelut urheilijoille, valmentajalle ja vanhemmille.

  2. Jaska

    Teillä kaikilla menee aivan älyttömän loistavasti! Huippuonnittelut! :huh:

  3. Minna

    ONNITTELUT VIELÄ KERRAN KAIKILLE!!
    TSEMPPIÄ KOKO KP-V:N JOUKKUEELLE TUUSULAAN:idea: 💡 💡

Kommentointi on suljettu.