Hyvä me!

Kuten elämä yleensä, niin urheilutoimintakin on ylä- ja alamäkeä. Tällä hetkellä Kaustisen Pohjan-Veikot liitää vauhdikkaassa nousukiidossa ja esteitä polulla ei juuri näy. Vauhtiin ei saa kuitenkaan sokaistua, vaan on katsottava tulevaisuuteen sekä pyrittävä kiertämään tulevat karikot jo hyvissä ajoin. Hyvistä hetkistä pitää kumminkin osata nauttia täysin rinnoin kun niitä on tarjolla, ja nyt sitä herkkua on.

Hyvä Seura –päivillä Vierumäellä KP-V sai ylpeänä ottaa vastaan valtakunnallisesti ehkä tärkeimmän palkinnon joka jaetaan urheiluseuralle. Tänä vuonna Pohjola-palkintona kulkeneen huomionosoituksen otti vastaan seuran ikionnellinen delegaatio. Kuvia palkintogaalasta on näkynyt eri lehtien palstoilla ja televisiostakin on saattanut bongata tuttuja hahmoja.

Tilaisuudessa jaettiin runsaasti muitakin palkintoja ja jännitys oli käsin kosketeltavissa illan edetessä. Gaalan juontaja Ville Klinga esitteli eri seurojen toimintaa ja palkinnon saaneiden seurojen edustajat kävivät salamavalojen ristitulessa noutamassa palkintonsa. Pikkuhiljaa edettiin H-hetkeen ja viimeiseen palkintoon… Ville Klinga pyytää lähes 300 päistä gaalayleisöä nousemaan seisaalleen ja taputtamaan. On viimeisen palkinnon vuoro ja se on se kaikkein tärkein, pääpalkinto Suomen parhaalle seuralle vuonna 2007. Klinga hehkuttaa hetken ennen kuin paljastaa kuka tämän arvostetun palkinnon saa… Ja palkinnon saa… Kaustisen Pohjan-Veikot!!! Sillä hetkellä kun seuran nimi kaikui niin gaalayleisö repesi illan komeimpiin aplodeihin ja KP-V:n onnesta soikea delegaatio astui estradille. Palkintoa seuralle oli luovuttamassa mm. Marja-Liisa Kirvesniemi jota jokainen seuran jäsen rutisti lujaa. Hyvä me!

Näin ilta eteni tiivistetysti ja koko seuran delegaation puolesta kiitokset että saimme edustaa Teitä!! Tästä ilosta ja huomiosta voi jokainen seuran jäsen ottaa omansa ja onnitella vähintäänkin itseään.
Nautitaan nyt ja kohta taas palataan sorvin ääreen:)

Seuran delegaation muodostivat Juha Lerssi, Marko Takala, Airi Mattila, Liisa Nikkilä, Erkki Kivioja, Tuija Lahti-Luopa, Eero Kattilakoski ja Suvi Kattilakoski. Lisäksi olimme saaneet loistavan vahvistuksen Kaustisen kunnasta, kunnanjohtaja Arto Alpian muodossa.

Onnellisin ja iloisin terveisin

Marko Takala
Suomen parhaan seuran toiminnanjohtaja

7 vastausta artikkeliin ”Hyvä me!

  1. Tuija

    Onnea kaikille seuralaisille yhteen hiileen puhaltamisesta ja tehdystä talkootyöstä kymmenien vuosien aikana! Kaustislaiset ylittivät taas valtakunnan uutiskynnyksen. SLU:n Varaslähtö tulevaisuuteen -koulutuksessa Vierumäellä sai olla ylpeä oman seuran hyvästä maineesta.

  2. Jaska

    Kiitos kukista! Se oli kaunis ele ja kiitos varsinkin hänelle joka sen hoksasi.

  3. :-))

    Niinpä niin. Olkaahan nyt kuitenkin tyytyväisiä siitä, että täällä naapurissakin osataan iloita puolestanne^_^

  4. MarkoT

    Vetelissä tehdään laadukasta työtä siinä missä Kaustisellakin. Resurssit vain ovat hieman toisenlaiset ja kuntayhteistyö aivan toisella tasolla.

  5. :)

    Hehee, enää puuttuu, ettei Veteli saisi tuota palkintoa koskaan :weirdo: :blink:

  6. MarkoT

    Naapurille kiitokset ja yhteistyöllä saavutetaan menestystä. Pienet seurat kun lyövät voimia yhteen niin tulos on loistavaa, tästä osoituksena mm.Vattenfall-finaali.

  7. Naapurista

    Onnea ja edelleen menestystä KP-V. Palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Tiedän seuratyötänne on ollut ilo seurata ja on ollut mahtavaa saada tehdä yhteistyötäkin suomen parhaan seuran kanssa.:D

Kommentointi on suljettu.