Kirjoittajan arkistot: marko.takala

Pasi Pesola aloittaa seuravastaavana

Moi!

Olen Pasi Pesola, Kaustisen Pohjan-Veikkojen uusi seuravastaava. Aloitin työt 10.12.2012. Asun täällä Kaustisella, mistä olen kotoisinkin. Olen asunut välillä Jyväskylässä ja nyt viimeksi Muhoksella. Olen valmistunut fysioterapeutiksi ja tehnyt sitä työtä. Toki olen ollut urheiluseurojen toiminnassa mukana lähes koko ajan. Ja KP-V:n toimintaa olen sivusta seurannut koko ajan. Aikoinaanhan olen ollut monta kertaa KP-V:lla töissä, kesätöissä ja talkoohommissa. Harrastan itse aktiivisesti urheilua, mm. suunnistusta, hiihtoa ja juoksua.
Toivottavasti mukanani tulisi uusia ajatuksia seuran toimintaan. Varmasti alku menee opetellessa ja mielelläni otan vastaan ideoita ja ajatuksia kaikilta seuran jäseniltä. Ja toivottavasti voin kysyä teiltäkin.

terv. Pasi

Hyvän Olon-liikuntaryhmät käyntiin

Kaustisen Pohjan-Veikot, Vetelin vapaa-aikatoimi ja JYTA aloittavat Hyvän Olon-liikuntaryhmät

Keväällä uutisoidun Kaustisen Pohjan-Veikkojen, Vetelin vapaa-aikatoimen ja JYTA:n yhteistyö muuttuu tulevien viikkojen aikana käytännöksi. Yhteistyön avulla tarjotaan liikunnan matalankynnyksen ryhmiä kuntalaisille. Kaustisen Pohjan-Veikot ja Vetelin vapaa-aikatoimi vastaavat käytännön järjestelyistä ja JYTA ohjaa asiakkaitaan ryhmiin. Ryhmiin voi tulla myös omatoimisesti ilman JYTAn ohjausta ja yli kuntarajojen. Hyvän Olon-liikuntaryhmiä perustetaan aluksi kaksi Kaustiselle ja yksi Veteliin. Saatavien kokemusten perusteella toimintaa laajennetaan ja monipuolistetaan tarvittaessa.

Hyvän Olon ?liikuntaryhmissä harrastetaan liikuntaa monipuolisesti ja osallistujien terveydentilan huomioiden. Vetelin ryhmä toteutetaan uima-altaassa. Ryhmään osallistuminen ei edellytä uimataitoa. Ryhmät ovat ns. matalankynnyksen ryhmiä, johon voi osallistua ilman liikunnallista taustaa. Liikunnasta halutaan saada osallistujille positiivinen ja kannustava terveydenhoitotapa. Liikunnan avulla voi jokainen omatoimisestikin ennaltaehkäistä erilaisia sairauksia, lisäksi se tuo hyvää oloa jokaiselle.

Ensimmäinen Hyvän Olon ?liikuntaryhmä aloittaa tiistaina 23.10.2012 klo 15.00 Kaustisen urheilutalolla. Toinen ryhmä kokoontuu keskiviikkona 24.10.2012 klo 15.00 Kaustisen urheilutalolla. Vetelissä ryhmä on jo käynnistynyt ja kokoontuu uimahallissa ma klo 12.00. Myös Vetelin ryhmään toivotaan lisää osallistujia.

Kuorikoskelle toinen SM-kulta

Kuorikoskelle toinen SM-kulta

KP-V:n Niko Kuorikoski ylsi vuoden toiseen Suomen mestaruuteen Raw-penkkipunnerruksen SM-kisoissa Äänekoskella 18.8. Ensimmäisellä nostolla Kuorikoski punnersi 155 kg. Toisella nostolla painoa oli 160 kg ja kolmannella 165 kg, joka oli samalla Nikon henkilökohtainen ennätys. Niko kilpaili sarjassa M23 120 kg. Raw-penkkipunnerrus tapahtuu ilman tukea antavaa penkkipaitaa, muuten säännöt ovat samat kuin penkkipunnerruksessa.

KP-V:n Pekka Penttilä sijoittui seitsemänneksi avoimen luokan M -105 kg:n sarjassa tuloksella 177,5 kg samaisissa kisoissa.

.

.

Jesse heitti uuden ennätyksen

Kaustisen Pohjan-Veikkojen moukarinheittäjä Jesse Lehto kirjasi uuden ennätyksensä Lapinlahden Eliittikisoissa. Jessen uusi ennätys siirtyi lukemiin 67,74. Kilpailun voitti David Söderberg tuloksella 74,29.

Onnittelut Jesselle uudesta ja komeasta ennätyksestä.

Julia Kivinen ennätykseen Mustasaaressa

IF Femman järjesti Häckkväll-kilpailut Mustasaaressa tiistaina 26.6. Kaustisen Pohjan-Veikkojen menestyksestä vastasi Julia Kivinen. Kivinen pinkoi oman ennätyksensä 10,41 tyttöjen 11-vuotiaiden 60m aidoissa. Kivinen oli selvästi nopein, ollen yli sekunnin seuraavaksi juossutta nopeampi. Tulos nostaa Kivisen myös tilastoykköseksi.

Penttilä jälleen uuteen ennätykseen

Jenni Penttilän huima heittovire jatkui torstaina Töysässä KeskisMikon Mittelöissä. Penttilä paransi omaa ennätystään ja samalla heitti kotimaisen kauden kärkituloksen 64,31. Kuluneella kaudella yli 64 metriä Jennin lisäksi on heittänyt vain Merja Korpela.

Onnittelut uudesta ennätyksestä!

Jenni Penttilä ennätysvireessä

Torstaina käytiin Äänekoski Gamesit. Kaustisen Pohjan-Veikkojen moukaristi Jenni Penttilä oli kisoissa huimassa vireessä. Penttilän heittosarja 62,30 – 63,35 – 61,43 – 59,68 – 62,96 – 63,14, jossa ylittyi edellinen omaennätys kolmesti. Jennin uusi ennätys on nyt lukemissa 63,35 ja kisassa sijoitus toinen. Kilpailun voitti Merja Korpela tuloksella 64,08.

Onnittelut Jennille uudesta komeasta ennätyksestä.

Portugalista pistesijat

Järjestyksessään toiset Downien yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut (IAADS World Athletics Championships for People with Down Syndrome) kilpailtiin Portugalille kuuluvalla Azorien saariryhmällä, Angra do Heroismon kaupungissa 15.- 21.5. Suomesta kisoihin valittiin kolme urheilijaa, joista yksi oli Pohjan – Veikkojen Samuli – Petteri Kivinen.

Tuomisina Sampalla oli mukavien kokemusten lisäksi kaksi pistesijaa. Avajaisten ja päättäjäisten välissä Samuli kantoi suomipaitaa yllään kolmen lajin verran.

Paras sijoitus tuli pituushypystä, jossa 3,38 metriä kantanut loikka riitti 13 osallistujan ja seitsemän kansallisuuden seassa viidenteen sijaan. Mitaleille vaadittiin varsin maltillinen 3,63, Samulin ennätyksen ollessa 3,77.

Toinen finaalipaikan ja samalla pistesijan tuonut suoritus oli 200 metrillä juostu 33,64, joka oikeutti kuudenteen sijaan. Alkuerissä matka taittui aikaan 33,25. Kisojen avausmatka 100 metriä tuotti ajan 15,48, jolla jäätiin finaalipaikasta 23 sadasosaa.

Kisat keräsivät suuren osallistujajoukon, jossa parhaiten olivat edustettuna Väli ? ja Etelä ? Amerikan maat. Kisojen suurin joukkue tuli Brasiliasta.

Portugalin kisamatkan olivat mahdollistamassa: Lions Club Kaustinen, Ali ? Haapala Ky ja Kaustisen Pohjan ? Veikot.

Moukaricup jatkui lauantaina

Moukaricupin toinen osakilpailu heitettiin lauantaina Nikulassa. Miesten sarjan voittajaksi heitti Oulun Pyrinnön Mats Granö tuloksella 66,09. Kaustisen Pohjan-Veikkojen edustajat ottivat kolme sarjavoittoa. Naisten voiton nappasi Jenni Penttilä komealla kaarella 62,65. M19 sarjan ja päivän pisimmän kaaren heitti Jesse Lehto, 69,71. P11 sarjassa tuli myös voitto KP-V:lle, kun Atte Djupfors pokkasi voiton tuloksella 29,84.

Samuli-Petteri valmiina Portugaliin

Samuli-Petteri Kivinen osallistuu Down Syndrooman MM-kisoihin Portugalissa 15.-21.5.2012. Kisat ovat virallisesti IAADS World Athletics Championships for People with Down Syndrome. Kilpailupaikkana siis Azorit, Portugalissa. Sampan lajeina kisassa ovat 100m, 200m ja pituus.

Sampan valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin. ”Hieman jännittää tulevat kisat, mutta ei liikaa” Kivinen mietiskenteli. ”Sadalla metrillä lähden juoksemaan omaa ennätystä” Samppa jatkoi itsevarmana. Isä Hannun ja äiti Niinan valmennuksessa on Samppa saanut kisoihin hyvät eväät. ”Suomen edustaminen kisoissa on kunnia-asia ja hyviä tuloksia on tulossa myös muista kisalajeista” Samppa tuumaili. Portugalissa Suomen joukkuetta valmentaa Jukka Lahti.

Nuorena miehenä Sampalla on tietenkin muutkin asiat mielessä urheilun lisäksi. ”Toivottavasti kisojen lomassa ehtii tutustua Azoreihin ja kivahan olisi nähdä siellä kauniita naisurheilijoitakin” Samppa sanaili pilke silmäkulmassa.

Samuli-Petteri Kivinen mietteliäänä kisamatkan alla
samppa

”Valmiina ollaan” sanoo Samppa
samuli