Lauri Kivelän poismenon johdosta julkaistuissa muistokirjoituksissa on jo lähes kaikki sanottu. Haluan kuitenkin vielä kerrata viimeksi kuluneita viikkoja oman kokemukseni pohjalta.
Saapuessani moukarinheiton talvimestaruuskisoihin menin melkein heti ravikatsomoon, ja kukas muu siellä informaatiotiskin takana oli kuin tavanomaisen iloinen Kivelän Lauri, suoralta kädeltä hän ojensi minulle kilpailujen ohjelmalehtisen ikään kuin tietäen, että juuri sitä vartenhan sinne tulin. Seuraavana päivänä Kaustisen hiihtokisoissa aurinko paistoi ja yleisö viihtyi. Lauri pistäytyi pirteänä ajanotosta ulkona ja vaihdoimme muutaman sanan.
Seuraavan torstaipäivän postia odotin mielenkiinnolla. Tiesin, että Perhonjokilaaksossa olisi raportti juuri käydyistä moukarikisoista. Mutta sitä en tiennyt, että Keskipohjanmaa-lehden toisella sivulla olisi komea raportti vuoden 2005 tiedonjyvä palkinnon saajasta. Syystäkin iloinen Kaustisen Pohjan-Veikkojen toiminnanjohtaja pitelee kuvassa saamaansa tunnustusta. Teksti kertoo työstään pitävästä miehestä, jolla tuntui riittävän haasteita myös jatkossa, niin kuin vain kaikin puolin terveennäköiseltä mieheltä saattoi odottaa.
Mieleen tuli oitis, että tässä olisi kommentin paikka. Ajattelin kuitenkin odottaa sopivaa tilannetta, jotta voisin omasta puolestani todeta palkinnon menneen kerrassaan oikeaan osoitteeseen. Kaksi päivää myöhemmin saatoin huomata olevani auttamatta myöhässä, palkinnon saaja ei ollut enää tavoitettavissa.
Tieto Ilomantsista tuli nopeasti, vain muutaman tunnin viiveellä lauantai-iltapäivällä sain Vaasaan tiedon, että Lauri oli saavuttanut matkansa pään Pogostan hiihdossa. Odottamaton tieto hämmensi, eikä oikein tiennyt miten sanansa pukisi. Ensiksi mieleen tuli kuitenkin, mitenkähän omaiset jaksavat. Eiväthän he voi minnekään paeta. Heille suru on tässä ja nyt.
Seuraavana päivänä KP-V:n kotisivulle ilmestyi kuva pirteänä Pogostan hiihdon lähtölaukaista odottavasta tutun näköisestä miehestä. Juha-pojan ottama kuva ja teksti jätti Laurista valoisan muiston.
Sattuman oikusta tulin torstaina Kaustiselle, ja Puhkioon neljän maissa iltapäivällä. Sain kuulla, että Lauri oli edellisenä päivänä tuotu ja ulosveisataan tunnin kuluttua. Kirkkomaalla pidetyssä tilaisuudessa oli sitten aika omin silmin todeta, että Lauri on todellakin poissa.
Omaisten ja saattoväen suru tiivistyi tänään Vetelin kirkossa pidetyssä siunaustilaisuudessa. Siunauksen toimittanut pastori Jorma Harju muisteli Lauria lämminhenkisessä puheessaan muistuttaen erityisesti hänen panoksestaan nuorten parissa. Tunnettua henkilöä muistettiin usein kukkalaittein. Puolison ja lasten jättämät hiljaiset jäähyväiset surumusiikin soidessa olivat poikkeuksellisen koskettavat. Arkku ja saattoväki poistuivat kirkosta liikuttavan kauniin ”Sua kohti Herrani…” soidessa.
Kaustisen seurakuntatalossa pidetyssä muistotilaisuudessa puheet aloitti oma Juha-poika. Kiitollisena isäänsä muistellut poika mainitsi isänsä kokonaisvaltaisen tuen ja kannustuksen niin harrastuksissa kuin muissakin elämän käänteissä. Puhe päättyi koskettavasti isänsä viime vaiheisiin Pogostan hiihdon lähtöviivalla. Etelä-Suomessa jo pitkään asunut Pekka-veli muisteli Lauria sellaisena kuin hän oli koulupoikana ja urheilijana. Viime vuosina Pekka totesi veljen merkityksen tulleen tärkeäksi myös linkkinä entisenä kotikuntaan. Juha Lerssin ollessa estyneenä Kaustisen Pohjan-Veikkojen puheenvuoron käytti entinen puheenjohtaja Reijo Palosaari. Reijo korosti puheessaan sitä merkittävää tukea jota puheenjohtaja sai. Lauriin saattoi eri käänteissä luottaa turvallisena taustahenkilönä. Lopuksi hän luki Juha Lerssin lähettämät kauniit muistosanat.
Tilaisuus päättyi Jorman Harjun lyhyeen loppuhartauteen.

Lauri Kivelän 25 vuotta kestänyt, useita loistavia saavutuksia sisältänyt kausi Kaustisen Pohjan-Veikkojen peräsimessä on päättynyt. Seura on uuden alun edessä, Laurin työn jatkajilla on haastava perintö vaalittavana.