KP-V:lle tasapeli ja tappio

Lauantaina 12.4. pelattiin Teerijärvellä perinteinen Rani Cup. Cup oli tänä vuonna poikkeuksellisesti yksipäiväinen. Näin ollen KP-V:lle tuli kaksi täysimittaista (90 min) ottelua saman päivän aikana. Turnausta isännöi itseoikeutetusti TUS. Kolmantena joukkueena oli mukana YPA, Ylivieskasta. Päivän ensimmäisessä ottelussa TUS kaatoi YPAn 4-3.

Seuraavaksi areenalle astelivat KP-V sekä YPA. Tähän otteluun YPA laittoi kakkosjoukkueen, joka pelaa kaustislaisten kanssa samaa sarjaa, eli kolmosta. Ylivieskalaiset aloittivat ottelun pirteämmin ja se hallitsikin aivan ensi minuutteja. Pikkuhiljaa KP-V pääsi peliin mukaan ja tilanteita syntyi molemmille maaleille. Ensimmäisen maalin iski YPA kun heidän pelaajan niittasi pallon alakulmaan ohi KP-V:n maalivahti Simon Prestin. Maali oli puoliajan ainoa.

Toinen puoliaika oli sitten KP-V:n näytöstä. Hyökkäyksiä vyöryi solkenaan ylivieskalaisten maalille, mutta tuttu tehottomuus vaivasi edelleen. Palloa ei tahdota saada maaliin millään. Onneksi Ullavan lahja jalkapalloilevalle maailmalle latoi yhden täysosuman. Tilanne siis 1-1. Tämänkin jälkeen pallo halusi hanakasti mennä YPAn verkkoon, ja kerran se sinne myös meni. Tuomari vain jostain kaivoi sääntöpykälän millä hylkäsi selvän maalin. Antti Salonen koetti kerran yläriman kestävyyttä, tällä kertaan rima kesti hurjan kanuunan.
Lisämaaleja ei tilanteista huolimatta saatu aikaiseksi, joten ottelu päättyi 1-1. KP-V:n parhaana ottelussa palkittin Joni ”Ullava” Uusipaikka.
Ottelussa loukkaantui KP-V:n uusin vahvistus Samuli Mäenpää. Miehelle tuli tutuksi Kaustisen urheilutalon lisäksi Kokkolan keskussairaala. Onneksi mitään vakavempaa ei ilmennyt.
Tässä ottelussa KP-V näytti fyysisen kuntonsa olevan huimassa nousussa. Töitä ei ole paiskittu turhaan. Nyt jaksettiin painaa ottelu alusta loppuun.

KP-V:n aloitusmiehistö YPA ottelussa:
———————-J.Uusipaikka———————–
———————-A.Salminen————————
S.Mäenpää————————————J.Kivinen
————–J.Norrena——-M.Aspfors—————-
———————————————————–
T-J Paasila————————————E.Penttilä
—————H.Aspfors—–S.Lehto——————-
———————————————————–
————————S.Prest—————————
Vaihdosta kentälle tulivat M.Mäkinen, A.Salonen, O.Pynssi, A.Vintturi ja N.Åby. Mäkinen toivottavasti nähdään myös tulevalla kaudella KP-V:n paidassa. Neuvottelut miehen saamiseksi jatkuvat kiivaina:)

Toisessa ottelussa KP-V kohtasi isäntäjoukkue TUS:in. Kaustislaisten joukkue kärsi Mäenpään lisäksi pari muutakin loukkaantumista YPA ottelussa. Vaihtopenkille oli saatu parsittua enään kaksi ukkoa. Näin ollen odotettavissa oli taisto aikaa ja fysiikan lakeja vastaan…
Ensimmäinen puoliaika oli hienoista KP-V:n hallintaa ja paikkoja maalintekoon saatiin jälleen luotua tukuttain. Yhden täysosumankin KP-V teki kun se siirtyi 0-1 johtoon A.Salosen maalilla. Loistavan syötön röyhkeän läpiajon päätteeksi antoi A.Salminen. Salminen oli muutenkin jatkuva riesa TUS:in puolustajille. Ennen puoliajan päätöstä TUS tasoitti tilanteeksi 1-1. Maali tuli kulmapotkusta merkkausvirheen jälkeen. Valmentaja oli unohtanut antaa ohjeet kolmannesta aluepelaajasta kulmapotkussa.

Toiselle puoliajalle TUS heitti rinkiin tuoreita ukkoja ja KP-V:n pelaajien jalat alkoivat olemaan betonia. TUS liikkui rivakasti ja kaustislaiset seurasivat vierestä. 2-1 maali tulikin pian, mutta KP-V ei vielä luovuttanut. Pian tämän jälkeen ”Ullava” pääsi läpiajoon jossa TUSin puolustaja joutui kaatamaan hänet rangaistusalueella. Tuloksena punainen kortti ja rangaistuspotku. Rankkarin verkon perille toimitti A.Salminen.
Valitettavasti KP-V ei pystynyt miesylivoimaa käyttämään hyväkseen kun TUS heitti jatkuvasti tuoretta ukkoa kehiin ja itseltä miehet olivat loppuneet. Vetelin mies Jarkko Ojala tuli vaihdosta kehiin ja ratkaisi ottelun yhdellä maalilla ja maalisyötöllä. Loppulukemat näin ollen 4-2. KP-V:n parhaana palkittiin A.Salminen.
KP-V:n miehistö ottelussa:
———————-J.Uusipaikka——————————
———————-A.Salonen——————————–
A.Salminen—————————————-M.Mäkinen
——————-J.Norrena—E.Penttilä———————-
——————————————————————
T-J Paasila——————————————–O.Pynssi
——————H.Aspfors——M.Aspfors——————-
—————————————————————–
————————–S.Prest——————————-
Vaihdosta kentälle N.Åby ja A.Vintturi.

Turnaus oli todella raastava ja vammasaldo nähdään ensi viikolla. Toivottavasti vammat ovat lähinnä henkisiä ja joukkue on iskussa tosi pelien alkaessa. Ensimmäinen koitos on tulevana perjantaina Oravaisissa kun vastaan asettuu Munsala Suomen Cupin toisella kierroksella. Kaikki mukana olleet pelaajat taistelivat loistavasti , juuri enempää ei olisi voinut pyytää keneltäkään, poislukien Jessen kengät:)

Yksi vastaus artikkeliin ”KP-V:lle tasapeli ja tappio

  1. MarkoT

    Unohdin mainita että sunnuntaina ei ole harkkoja. Innokkaimmat kumminkin jo odottivat mäkijuoksua 8)

Kommentointi on suljettu.