Piirileiri päättyi Kuortaneella

Keski- ja Etelä-Pohjanmaan (EPU ja KEPY) yhteinen 3 * 2 pv kestänyt piirileiri päättyi sunnuntaina 2.5.2010. Piirileiritys on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille yleisurheilua harrastaville. Jonkin verran muutoksia luvattiin jo seuraavalle kaudelle ja tuleville leireille. Ja vuodesta 2013 alkaen on tulossa iso muutos koko kilpailujärjestelmään. Se tulisi osata ottaa huomioon jo tästä kesästä alkaen, jotta 2013 14-15 vuotiaiden SM-kisoissa olisi nuoria, jotka ovat tienneet harjoitella moniottelua pelkän yhden lajin harjoittelun sijaan, sillä SM-mitalit aiotaan jakaa tällöin 14-15 vuotiaille vain moniottelusta.

Liian aikainen erikoistuminen omaan lajiharjoitteluun on SUL:ssa nähty rasitteeksi ja monipuolinen harjoittelu mahdollisuudeksi. Piirihuipentumiin esitetäänkin 10-11 vuotiaille palkintolajiksi vain juoksuista, hypyistä ja heitoista koostuvaa moniottelua. Aluehuipentumiin 12-13 vuotiailla vastaavasti moniottelua. SM-tasolla 14-15 vuotiaiden lajikohtaiset SM-kisat aiotaan korvata myös moniottelulla. Muutos koetaan isona. Toisaalta kun tiedetään, että monipuolinen harjoittelu ja yli 20 viikkotunnin liikkuminen tekee mestareita, niin nuorten leiritys- ja kilpailujärjestelmä aiotaan muuttaa rohkeasti sitä tukevaksi.

Piirileirin tavoitteena on opettaa laji- ja harjoitetaitoja sekä harjoittelun yleisperiaatteita, innostaa ja motivoida nuoria sekä jakaa urheilijoille ja valmentajille tietoa harjoitteluun liittyvistä asioista. Nyt päättyneeseen leiritykseen haettiin hakulomakkeella elo-syyskuun 2009 aikana. Kuortaneen urheiluopistolla pidetyt leiriajankohdat olivat 14 – 15.11. 2009, 13 – 14.02. 2010 ja 01 – 02.05. 2010. Piirileiritykseen 2009-2010 valitut nuoret yleisurheilun harrastajat olivat:
http://www.epury.net/index.php?option=com_content&task=view&id=1282&Itemid=2

KEPY:n seuroista Kalajoki oli 15 nuoren voimalla isoimpana. Viidellä olivat mukana Kälviä, Kokkola ja Ylivieska. Vetelillä ja Kaustisella oli molemmilla neljä nimeä. KP-V:n nimet olivat pika-aidoissa Samuli-Petteri Kivinen, moukarissa Emmi-Emilia Luoma, seiväshypyssä Eemeli Purola ja moniottelussa Elias Purola.

Uutta aiempiin oli selkeämmin roolitettu vanhempien ja valmentajien ns aikuisryhmä, jolle oli oma ohjelma luento- ja keskustelutilaisuuksineen ja yhteisine liikuntoineen nuorten harjoitteiden seuraamisen lomassa. Jatkossa alueleiritykseen rajana on pääsääntöisesti A-luokan tulos jostakin yu-lajista ja piirileiritykseen B-luokan tulos ja hakemiseen vaaditaan oma-aloitteisuutta.

Kesän yleisurheilun lajikarnevaalit KP-V:n moukarikarnevaalien tapaan pidetään to-su 1.-4.7.2010. Kaikkien karnevaalien pitäminen samaan aikaa ei ainakaan vielä tue uutta monipuolisuuteen tähtäävää ELMOn filosofiaa enemmästä liikkumisesta ja monipuolisesta osaamisesta – ellei sitten lähde Kauhavan moniottelukarnevaaleille.