Vetelin menestystä jännättiin Kytäjä-Jukolassa

Vetelin vahvistuneen suunnistusjoukkueen etenemistä tämän vuoden Hyvinkäällä käydyssä Jukolan Viestissä seurattiin paitsi omien myös kaustislaisten ja muidenkin keskipohjalaisten toimesta erityisellä mielenkiinnolla. Tavoiteltu paikka sadan joukossa näytti pimeiden yötuntien aikana jo jollei varmalta niin ainakin todennäköiseltä. Neljän juostun osuuden jälkeen onni kääntyi, kahden seuraavan osuuden aikana sijoitus putosi pitkästi yli tavoiterajan. Ankkuri Juha Lassilan leikatessa maaliviivan juokseva sijanumero osoitti lukua 116, eikä asetettu tavoite aivan täyttynyt. Runsaan tuhannen viidensadan joukkueen kisassa se on joka tapauksessa erinomainen suoritus. Keskipohjalaisten keskinäisessä kisassa pitkällä takamatkalla ollut Kokkolan Suunnistajat pystyi viime metreillä ohittamaan Vetelin, eikä maakunnan keskinäisessä nokkimisjärjestyksessään näin ollen tapahtunut muutosta.

Tanner tömisi, kun runsaat tuhatviisisataa jalkaparia lähti lauantai-illan tihkusateessa pimeään Kytäjän metsään. Jo ensimmäiset väliajat kertoivat Vetelin luottoankkurin Markus Kainun lähteneen terävästi liikkeelle. Ja varma suunnistus jatkui vaihtoon saakka. Veteli pääsi toiselle osuudelle sijalta 68 vain runsaat viisi minuuttia kärjen takana.
Kakkososuutta vieneen Sami Löfbackan vauhdikas meno näkyi isolla valkokankaalla nousevina sijalukuina. Hienon juoksun tehnyt kaustislaisvahvistus oli nostanut Vetelin vaihtoon tultaessa jo sijalle 21. Ero kärkeen oli kaventunut alle viiteen minuuttiin.
Kolmatta osuutta juossut Ari-Pekka Lassila teki kuitenkin varsinaisen jymypaukun. Tässä vaiheessa kuuluttajakin alkoi kiinnittää huomiota Vetelin nouseviin sijalukuihin. Veteli toivotettiinkin kuuluttamosta käsin tervetulleiksi kärkikahinoihin sen keikkuessa jatkuvasti kahdenkymmenen parhaan joukossa. Vaihtoon tultaessa nuori veteliläinen oli nostanut seuransa sensaatiomaisesti sijalle 12. Maailman huippujen kyydissä vaihtoon tullut Veteli oli edelleenkin vain kymmenisen minuuttia kärjen takana.
Tero Myllymäen lähtiessä neljännelle osuudelle alettiin jännätä, miten kaustislaisvahvistus pärjää maailman valioiden joukossa. Vaikka huippusuunnistajatkin kovempaa menivätkin, Tero tuli silti vaihtoon vielä aivan hienosti sijalla 32.

Sitten alkoivat vaikeudet. Edelleen maailman huippuseurojen kyytiin joutuneen viidettä osuutta suunnistaneen Sami Finnilän vaihtoon saapumista piti odottaa ja odottaa, kun veteliläinen sitten toki ihan vauhdikkaasti maalialueelle saapui, oli todettava runsaan kolmenkymmenen joukkueen menneen osuuden aikana ohi. Veteli silti edelleen reippaasti ennakkotavoitteiden sisällä sijalla 69.
Kuudetta osuutta suunnistaneelle Miikka Myllymäelle tuli vaikea kisa, Kytäjän haastavat maastot eivät avautuneet. Joukkueen kolmas kaustislaisvahvistus sinniteli silti sadan joukossa vielä kilometrin ennen vaihtoa, mutta lopun isot virheet pudottivat vaihtosijan lukuihin 123. Tässä vaiheessa maakunnan näkövinkkelistä katsoen Vetelin ykköshaastajaksi oli ilmestynyt kovaa nousua tehnyt Kokkola. Rantalan veljekset Paavo ja Petteri olivat tuoneet KoS:n ennen päätösosuutta jo aivan Vetelin kintereille.
Vetelin ankkuriosuus sujui taas aivan nuottien mukaan. Juha Lassilan tullessa maaliin sijalla 116, merkitsi se joka tapauksessa seuran kaikkien aikojen parasta suoritusta. Hyvästä ankkuriosuudestaan huolimatta Veteli joutui kalkkiviivoilla päästämään Kokkolan ohitseen. Kokeneen Timo Hongellin vauhdikas loppuveto nosti KoS:n ties kuinka monetta kertaa piirin parhaaksi Jukola-joukkueeksi sijalle 113.
IMG_0805
Timo Hongell on nousemalla sillalle

Kun Kaustisen räätälöity ykkösjoukkue lähti matkaan ilman ennakkotavoitteita, oli ainakin suurimpien pettymysten vaara torjuttu jo etukäteen. Virheittä ykkösketju ei toki selviytynyt kaukana siitä, lisääntyneestä osanottajamäärästä huolimatta edellisvuoden sijoitus parani runsaalla kolmellakymmenellä. Väsyneen ankkuri Timo Rantala saapuessa maaliin sijalla 443 todettiin kisan saldon jääneen selvästi plussan puolelle.

Vesa Peltoniemen avausosuus alkoi takkuisesti, heti ykkösrastin etsimiseen meni useita minuutteja ylimääräistä aikaa. Sitten suunnistus alkoi sujua, joskin virheitä edelleenkin tuli. Vaihtosijoitus olisi toki voinut parempikin olla kuin 513, mutta erot edellä oleviin olivat sen verran pieniä, että jatkoa ajatellen mitään ei ollut menetetty.
Juha Lerssi selvisi kakkososuudestaan mukavasi. Ilman suurempia virheitä selvinnyt taitosuunnistaja tuli vaihtoon sijalla 434. Myös Juha Kivelä piti pitkällä yöosuudella hyvin pintansa, tasainen suoritus nosti vaihtosijan lukuihin 406.
Korkeimmillaan kaustislaiset olivat neljännen osuuden jälkeen. Antti Pesolan nousujohteinen suoritus päätyi vaihdossa yllättävän korkealle sijalle 365.
Joukkueen kokeneimman viestinviejän Heikki Pajukankaan ensimmäiset väliajat kertoivat hyvästä vauhdista. Kisan puolivälissä sattunut iso pummi pudotti sijoitusta, mutta vaihdossa edelleen kohtuullinen sija 470.
view
Tauno saapuu vaihtoalueelle

Nuorempi veli Tauno Pajukangas napsi nopeaan tahtiin satakunta sijaa, lopussa tulleet virheet näkyivät kuitenkin vaihtosijassa joka oli 404.
Yhteislähdössä ankkuriosuudelle päässyt Timo Rantala jaksoi pitää vauhtia osuuden puoliväliin saakka, mutta sitten iski väsy ja useita joukkueita livahti ohi. Maalissa saavutettu sija 443 tyydytti kuitenkin niin ankkuria kuin koko joukkuettakin.

Sopivasti joukkueita tasaamalla saatiin lähtöviivalle myös kakkosjoukkue, jonka seitsikko koostui nimistä: Tuomas Mäkelä, Matti Hannila, Ilkka Kivelä, Jori Känsäkoski, Henri Lerssi, Taneli Känsäkangas, Aimo Rantala.
Kun vaikeista yöosuuksista selvittiin oltiin jo voiton puolella. Päivän valjetessa ja auringonkin vihdoin näyttyessä maaliin selvittiin ilman suurempia ongelmia.
IMG_0802
Ilkka saapuu vaihtoon

Joukkueen vahvin lenkki oli toista sataa sijaa nostanut kolmatta osuutta vienyt Ilkka Kivelä. Myös joukkueen debytantit nuoret Jori Känsäkoski ja Henri Lerssi selvisivät mukavasti osuuksistaan.
IMG_0804
Henrin vauhdikas loppuveto

Viimevuotinen sijoitus parani reippaasti kun ankkuri Aimo Rantala päätti urakan sijalla 1113.

Venlojen Viesti

Venlojen viesti alkoi lauantaina kello 14.00 hienoissa oloissa, oli lämmintä ja auringon paistetta. Yli tuhannen joukkueen seasta oli vaikea tuttuja kasvoja löytää. Isolta valotaululta saattoi kyllä kärkitaistelua vaivatta seurata, mutta eipähän siellä tuttuja nimiä näkynyt. Kun lähes parinkymmenen kärkijoukkueen etenemistä voi kehittyneen tekniikan myötä ?livenä? seurata lähes metri metriltä, on suunnistuskin ainakin päällä muuttunut erittäin kiinnostavaksi seurattavaksi. Kun isot pummitkin näkyy suorana, joutuvat katsomossa monet pidättelemään henkeään, kun joukkuetoverin merkkipallo pyörii rastin ympäristössä eikä auttaa voi.
Tällä kertaa Venlojen viesti oli Suomen juhlaa. Kun Tampereen punapaidat nousivat kärkeen, he myös siellä pysyivät. Valotaululla Anna-Maija Finken suoraviivainen virheetön eteneminen näytti helpolta, tuskin se maastossa ihan niin helppoa kuitenkaan oli. Takana vauhdikkaasti juossut maailman paras naissuunnistaja Simone Nigli sen sijaan kierteli ja kaarteli eikä voinut tamperelaiselle ankkuriosuudella mitään.
Maailman huippuseuroista useimmat tulevat ulkomailta, joten tamperelaisnelikolle voitto ja upea voittomarssin kuuntelu varmaan loppusuoralla maistui.
Keskipohjalaisjoukkueille Kytäjän maastot tuottivat ongelmia. Sijoitukset jäivät poikkeuksellisen mataliksi. Selvät yli puolet joukkueista tulivat sijoille yli 500.
Haapajärveltä tullut 216:ksi sijoittunut RasTiimi oli yllättäen maakunnan paras seura ennen viime vuonna hienosti sijoittunutta Kokkolaa. Tämän vuoden yllätysjoukkue oli kuitenkin sijalle 317 yltänyt Kalajoen Junkkarit. Perhonjokilaakson ykköspalkinnon otti perinteiseen tapaan Perho ennen Kaustista. Vetelin ykkösjoukkue oli vaikeuksissa, ilman Anne Polsoa suunnistanut joukkue putosi tulosluettelossa odottamattoman alas.

Kaustisen aloittaja Maj-Lis Rantala selvisi hyvällä rutiinillaan, pieniä virheitä tuli, mutta vaihtosijoitus 589 tasaisella ykkösosuudella aivan kohtuullinen. Sanna Hanhikosken alussa tulleet virheet pudottivat sijoitusta, loppu sujui tasaisemmin, vaihtosija 702.
Kokeneen Anni Mattilan taidot purivat vaikeassa maastossa, sijoitus nousi roimasti lukuihin 494. Ankkuriosuuden suunnistanut Sini Mattila lähti reippaasti liikkeelle, puolen välin jälkeen sattuneet virheet maksoivat kuitenkin sen verran, että lopputuloksissa KP-VN ykkösjoukkue löytyy sijalta 517

Kaustisen kakkosjoukkue niin kuin useimmat muutkin joutuivat taivaltamaan pääosan viestistä alkaneen tihkusateen alla. Aloittajaksi saatiin aikoinaan KP-V:tä edustaneen Esko Ylikankaan suunnistusta harrastava Tiia tytär, joka selvisi urakastaan hienosti tullen vaihtoon sijalla 651, Ullavalaisvahvistus Kirsi Korkeakangas joutui kakkososuudella antamaan reippaasti periksi vaihtaen sijalla 957.
Outi Teirikangas-Lerssi paransi alkumatkasta useita sijoja, mutta sitten tulleet virheet tekivät vaihtosijan numeroihin 955. Airi Mattilan ankkuriosuus sujui yhtä reipasta pummia lukuun ottamatta hyvin. Kakkosjoukkue päätyi lopputuloksissa sijalle 895

JK. Sekä pimeys että lähes jatkuva vesisade tekivät sen, että en saanut julkaisukelpoisia kuvia ennen kuin sunnuntaiaamuna, kun ilma kuivui ja aurinko alkoi paistaa, mutta siinä vaiheessa ykkösketjut olivat jo maalissa.

5 vastausta artikkeliin ”Vetelin menestystä jännättiin Kytäjä-Jukolassa

  1. perholainen

    Kiitos Matti jutusta. Näitä on tosi mukava lukea. Jatka samaan malliin.

  2. MarkoT

    Seuran sivuilla raportoinnit keskittyy omien urheilijoiden sekä joukkueiden suorituksiin. Matin jutuissa on lisäksi hienosti huomioitu naapuriseurojekin menestys. Halden SK:sta saa varmasti tarpeeksi tietoa muilta tiedotusvälineiltä.

    Kiitokset Matille loistavista jutuista.

  3. kirjoittaja

    Jukolanviestin kärkitaistelut on kuvattu lähes kaikissa Suomen päivälehdissä. KPV:n kotisivun kommentit on ensijaisesti varattu omien suorituksille, jotka eivät useinkaan päivälehdistössä palstatilaa saa.
    Venlojen Viestiin otin Tampereen Pyrinnön saadakseni kuvata erinomaisen valotaulun toimintaa.

  4. ??

    Eikä taaskaan mainita miesten voittajasta mitään, jotakin voisi sekin kiinnostaa mutta tämä on tätä.

  5. Sivustaseuraaja

    Vetelille ja erityisesti samille ja aapeelle onnittelut alkupään osuuksien värittämisestä oli hienoa seurata poikien menoa aivan kärkivauhdissa,vaikkakin on todettava että harvoin kansallisen tason kaverit pysyy huippujen vauhdissa minkä huomasi kun loppuosuudet alkoivat.

Kommentointi on suljettu.