Koululaisten viesti Uusikaarlepyyn komennossa

Uusikaarlepyy nousi odotetusti tänään Kokkolassa suoritetun koululaisten maakuntaviestin voittoon. Kruunupyy oli varma kakkonen ennen kisalle väriä antanutta Kalajokea. Haapajärvi oli neljäs ja Kokkola viides. Kaustinen päätyi hienolle kahdeksannelle sijalle.

Ensimmäiseltä osuudelta tuli kärjessä Nivalan Lauri Gummerus. Pienin eroin saapui useita joukkueita. Kaustisen Aleksi Huntus hyvässä tuntumassa kuudentena. Toisella kärkeen siirtyi Kalajoki, jonka viestiä vei yleisurheilijanakin menestynyt Susanna Juhola. Sofia Peltola ohitti sekä Kokkolan että Nivalan ja nosti Kaustisen komeasti neljännelle tilalle.

Eelis Valikainen piti edelleen Kalajoen vakuuttavassa johtoasemassa. Kaustisen kolmatta osuutta hiihtänyt Mitri Lerssi säilytti edelleen hyvin asemat. Kalajoen Iina Kovalainen piti pintansa tuoden Kalajoen selvänä ykkösenä neljänneltä osuudelta. Useita kovia tyttöjä tuli takaa Venla Mäkelän ohi, ja Kaustisen sija tippui toiselle kymmenelle.

Kalajoen Miika Juusola piti kärkiasemansa viidennellä osuudella, joskin Uusikaarlepyy alkoi puhaltaa jo niskaan. Mikko Pajukangas piti asemansa, Kaustisen sijoituksen ollessa vähän toisella kymmenellä.
Kuudennelle osuudelle kärjessä päässyt Kalajoen Roosa Niemelä joutui kuitenkaan piikkipaikastaan luopumaan.
020
Kuudennen osuuden nopein Uusikaarlepyyn Julia Häger tulee selvässä johtoasemassa maalialueelle.

Pirteästi hiihtänyt Elina Rauma piti Kaustisen edelleen iskuetäisyydellä.

Uusikaarleyy jatkoi vakuuttavaa menoaan myös seitsemännellä osuudella. Kalajoki ehti vaihtoon kuitenkin niukasti ennen Kruunupyytä.
023
Antti Rauma lähdössä vauhdikkaalle 7.osuudelleen, takana näkyy aivan Antin perään sännännyt osuuden nopein Kokkolan Juuso Haarala.

030
Punaisissaan sauvonut, juoksijanakin menestynyt Jennie Lindvall nosti ankkurien nopeimpana Kruunupyyn toiseksi

Ellinor Sundqvistilla ei ollut ongelmia tuoda Uusikaarlepyy jo neljänteen perättäiseen voittoon.
Koko kauden mukavasti hiihtänyt Johanna Juhola toi Kalajoen pronssille.
Saana Peltola ankkuroi Kaustisen sen kaikkien aikojen toiseksi parhaaseen sijoitukseen kahdeksanneksi

032
Saana saapumassa maalialueelle.

JK. Toivottavasti nyt nimetkin ovat oikein

Yksi vastaus artikkeliin ”Koululaisten viesti Uusikaarlepyyn komennossa

Kommentointi on suljettu.