Juoksucup päättyi Kannuksen finaaliin

Myös juoksucupin neljäs ja samalla viimeisenosakisa keräsi mukavasti osanottajia, Kannuksessa käytyyn finaaliin osallistui 72 kilpailijaa kuudessa eri sarjassa. osanottajarikkain P11 keräsi lähtöviivalle 15 kilpailijaa.

Kilpailut käynnistyivät 11-vuotisten tyttöjen kilometrin matkalla, jossa voittoon juoksi kukas muu kuin Enni Katajalaakso ajalla 3.44 toiseksi tullut Kaustisen Veera Huntus jäi kolme sekuntia ja suunnistajana menestynyt Anna Kurikkala puolestaan kaksi sekuntia Veerasta. Kokonaiskisassa kaksi ensimmäistä veivät parhaat palat, kolmannen ostokortin sai päivän osakisasta puuttunut Kalajoen Nelli Mustola.
.
Veera ja Enni ostokortteineen.

11-vuotisten poikien kokonaiskisa ratkesi tänään voittoon ajalla 3.35 juosseen Nivalan Perttu Harjulan nimiin, kakkoseksi nousi myös kakkonen Vetelin Onni Mäkelä. Johtajan liivillä matkaan lähtenyt Ville Kankkonen juoksi tänään hienosti kolmanneksi, ja se tiesi 50? ostokortin matkaa Kaustiselle.
.
Onni, Perttu ja Ville korokkeella

13-vuotisten tyttöjen startin ennakkosuosikki Kalajoen Susanna Juhola juoksi vakuuttavaan voittoon, 2km voittoajaksi kellotettiin 7.52. Hyvää vauhtia pitivät myös toiseksi sijoittunut KP-V:n Julia ajallaan 8.02 ja kolmanneksi juossut TU:n Neea Kotila numeroin 8.06. Samat tytöt samassa järjestyksessä korjasivat myös arvokkaat ostokortit.
.
Korokkeella kova kolmikko: Julia, Susanna ja Neea

Ravinder Kohtaniemi oli odotetun ylivoimainen voittaessaan P13 2km ajalla 7.10 ennen kakkoseksi ajalla 7.26 juossutta HU:n Juuso Mattilaa. HK:n Aleksi Salmela kukisti tiukassa loppukirissä NU:n Lasse Raudaskosken. Kaksi ensimmäistä säilyttivät paikkansa korokkeella, kun ostokortteja jaettiin, mutta kolmannen palkinnon tässä kisassa kuittasi Raudaskoski.

Emma Katajalaakso varmisti 15-tyttöjen 2km:n voitollaan 7.43 myös kokonaiscupin ykköstilan. Helmi Kortetmaa kellotti kakkosajan 7.52 ja nappasi saman tien 80? ostoskortin. Päivän kolmonen Saara Männistö varmisti saman sijan cupin yhteispisteissä.

Päivän jännittävin kisa käytiin sarjassa P15. Tasaisen kisan kärkeen toisella kierroksella siirtynyt Haapajärven Juho Salmela oli vielä maalisuoran alussa kiinni jopa kokonaiskisan voitossa, mutta Eemeli Kotilan voittokiri aikaan 6.49 piti hänet kokonaispisteiden kakkosena. Tänään neloseksi jäänyt Naveen Kohtaniemi vei yhteiskisan 100? voittokortin Ykspihlajaan yhden pisteen marginaalilla. Kokonaiskisan kolmoseksi nousi päivän kolmonen KU:n Markus Erkkilä tasapistein Kotilan kanssa. Päivän kakkosen Salmelan oli tyytyminen kokonaiskisan neljänneksi vain neljä pistettä voittajasta jääneenä.
.
Juho Salmela (7) nousemassa kärkeen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Vierellään Eemeli Kotila (9) Naveen Kohtaniemi keltaisessa paidassa ja Markus Erkkilä (3)

N17 sarjankokonaisvoiton vei odotetusti myös finaalin voittanut KT:n Anna Lahti, joka käytti 3km aikaa 12.37. Päivän kakkonen Vilja Peltoniemi 12.56 oli kokonaiscupin kolmonen, jääden päivän kolmosesta KT:n Jenna Vähähyypästä kokonaissaldossa vain yhden pisteen.
.
Viljalla riitti tsemppiä vielä maalisuoralla

M17 voittoon juoksi uusi mies, kun Ykspihlajan Konsta Puutio vei 3km voiton ajalla 11.31 ollen päivä kisassa sekunnin edellä Vetelin Pauli Mäkelää. Kokonaiskisan voitto meni kolme ensimmäistä osakisaa voittaneelle NU:n Miika Tenhuselle.

Cupin lopputilanne päivitetty KePyn sivulle