Kirjoittajan arkistot: marko.takala

Jalkapallokausi 2011 päätökseen

Jalkapallokauden päätöstilaisuus pidettiin 29.11.2011 uusitun urheilutalon hulppeissa tiloissa.

Illan kulku noudatteli tuttua kaavaa. Kahvittelua paikallisten leipomotuotteiden kera, jaoston puheenjohtajan pikku puhe ja viimein se illan kohokohta, palkintojenjako.

Kaudella 2011 Veikkojen väreissä kirmasi kentille 110 lisenssipelaajaa. Väki on hivenen vähentynyt viime vuosista mutta mm. parantuneet talviharjoitteluolosuhteet toivottavasti saavat lisää lajin harrastajia liikkeelle ja mukaan seuran toimintaan. Myös taustajoukkojen osallistuminen pitää saada aktiivisemmaksi, viime kaudella liian paljon työsarkaa jäi valmentajien vastuulle.

Kilpailullisen sarjatoiminnan lisäksi kauden aikana järjestettiin jalkapallokoulu sekä harrastefutisturnaus Kantarelli-Cup. Sarjatoiminnan yksi iloisimmista asioista oli pojat F8 -joukkueen jalkeille saanti. Juniorityön jatkuvuus on erittäin tärkeä asia jaoston toiminnassa. Maajoukkueen jalkapallokouluun osallistui kuluvana vuonna lähes 40 osallistujaa iloisella asenteella. Kantarelli-Cup on puolestaan löytänyt oman paikkansa turnausten runsaassa valikoimassa.

Tilaisuudessa palkittiin kaikki junioripelaajat. Lisäksi joukkueista D-13 pojat, Flikat ja Girls pytyt pokkasivat paras harjoittelija, asennepelaaja ja joukkuepelaaja. Illan isoin pokaali, Topin kannu matkasi tällä kertaa vuodeksi Sofia Peltolan palkintokaappiin.

Jalkapallojaosto kiittää kaikkia kuluvan vuoden toimintaan osallistuneita. Jatketaan futsalin parissa ja odotellaan kesää 2012. Kiitos!

Topin kannun uusi haltija Sofia Peltola
.

Palkittavia 2011
.

Jenni Penttilän valmentaja vaihtuu

Kaustisen Pohjan-Veikkojen moukarinheittäjä Jenni Penttilä palaa Eero Yli-Soinin valmennukseen. Näin Penttilä palaa tutun valmentajan alaisuuteen.
Yli-Soinin ja Penttilän hedelmällinen yhteistyö alkoi jo Jennin heittouran alkuvuosina. Vuodet 2010-11 Penttilä harjoitteli ja kilpaili Arto Rinta-ahon alaisuudessa.

Jenni Penttilä kuuluu Suomen Urheiluliiton 18-22 vuotiaiden EM-ryhmään. Samaan ryhmään kuuluu myös toinen Yli-Soinin valmennustallin jäsen, Jesse Lehto.

OuHun liiganaiset leirillä Kaustisella

Oulaisten Huiman naisten Futsal-Liigaan valmistautuva joukkue järjestää viikonlopun aikana leirityksen Kaustisella. Joukkue harjoittelee urheilutalolla perjantaista sunnuntaihin ja majoittuu paikallisessa Terveyslääkinnässä.

Joukkuetta valmentaa Kimmo Mattila, jota voi pitää lajin guruna. Mattila on valmentanut aikaisemmin mm. Sievi Futsalia miesten Liigassa. Joukkueen harjoituksisa on mukana myös kolme pelaajaa KP-V:stä ja pelaajat saavat varmasti arvokasta oppia.

Joukkueen harjoituksia voi kiinnostuneet mennä seuraamaan urheilutalolle. Harjoitukset joukkue pitää seuraavasti:
pe 30.9. klo 20.00-21.30
la 1.10 klo 10.00-11.30 ja 19.00-20.30
su 2.10 klo 10.00 – 11.30 ja 13.30-15.00

Tervetuloa Kaustiselle OuHu!

Tiikerit raateli MuurLen

Kokkolan Tiikerit ja Muuramen Lentopallo tarjosivat hienon lentopallotaiston paikalle saapuneelle yleisölle. Perjantaina 16.9.2011 pelattu kahden Mestaruusliigan joukkueen kohtaaminen oli loistava avaus Kaustisen uudelle urheilutalolle. Molemmat joukkueet kehuivat vuolaasti uutta areenaa ja sen tilavuutta. Toivottavasti jatkossakin nähdään vastaavan tasoisia otteluita Kaustisella.

Itse ottelussa Tiikerit otti voiton 3-0 (25-23, 26-24 ja 25-20). Kokkolaisten peli näytti valmiilta liigaa varten ja odotettavissa on hyviä tuloksia. Kiitokset molemmille joukkueille vierailusta Kaustisella ja oikein hyvää kilpailukautta.

lentis3

lentis4

lentis7

Kokkolan Tiikerit
lentis8

Suolahdella pitkiä kaaria

Suolahden Urhojen järjestämissä pk-kisoissa Kaustisen Pohjan-Veikkojen menestyksestä vastasivat Julia Kivinen sekä Hanna Pulkkinen. Kivinen paranteli omissa nimissään ollutta moukarin piiriennätystä. Uudet lukemat ovat nyt 29,05. Pulkkinen voitti T13 moukarin lukemilla 32,68.

Huippulentopalloa perjantaina

Tiikerit kohtaa Mestaruusliigaan valmistautumisottelussa 16.9 klo 19 Kaustisella Muuramen Lentopallon mestaruusliigajoukkueen. Tässä pelissä Tiikereiden rivissä tekee ensi ensiesiintymisen Bogomil Anachov, Tommi Siirilä ja Lauri Kerminen!

Nyt on luvassa Kaustisella todellista huppulentopalloa.

Liput aikuiset 10 ?, opiskelijat ja lapset 12-16 v 6 ?. Perhelippu 2 aik+ 2 lasta (12-16 v) 20 ?. Alle 12-v lapset ilmaiseksi.

Tervetuloa kaikki katsomaan huippulentopalloa ja avaamaan Kaustisen uusi liikuntahalli huippulentopallon parissa.

Moukaricupissa hyviä tuloksia

Moukaricupin 4.osakilpailuissa Nikulan heittoareenalla lauantaina 27.8. syntyi hienoja tuloksia. Pohjan-Veikkojen edustajista sarjavoittoihin ylsivät T9 Alisa Djupfors, P9 Nikolai Järvilä, T11 Julia Kivinen, M19 Jesse Lehto ja N Jenni Penttilä. Julia Kivisen heittämä tulos 29,00 on myös uusi piirinennätys.

Täydelliset tulokset löytyvät tästä linkistä 27.08. Moukaricup 4.osakilpailu

Huippulentopalloa Kaustisella

Huippulentopalloa Kaustisella!

Perjantaina 16.9.2011 pelataan Kaustisen urheilutalolla lentopallo-ottelu Kokkolan Tiikerit (Tiikerit) – Muuramen Lentopallo (MuurLe). Molemmat joukkueet pelaavat Suomen Mestaruusliigaa. Ottelun tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin.

Järjestäjinä toimivat Kaustisen Pohjan-Veikot sekä Kokkolan Tiikerit.

Kantarelli-Cup 2011

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pelattiin jälleen jalkapallon harrasteturnaus Kantarelli-cup. Lauantaina kentille kirmasivat miehet yhdentoista joukkueen voimin ja sunnuntai oli pyhitetty kauniimman sukupuolen edustajille, jotka tulivat neljästä joukkueesta.

Miesten mestariksi kruunattiin FC Monkulat, joka huippujännittävässä finaalissa löi FC Nestehukat rangaistuslaukauksilla. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 mutta pilkuissa Monkulat oli erehtymätön, Nestehukkien tyytyessä kolisuttelemaan maalipuita. Myös pronssiottelu oli erinomaista taistelua, siinä FC Siippaveikot kukisti armottomasti taistelleen FC RS:n Äänekoskelta lukemin 5-4. Siippaveikoille siis pronssit kaulaan ja RS:n pojat faneineen kotimatkalle ilman tuliaisia.

Naisten ykkönen oli jo alkulohkon voittanut KP-V Girls. Finaalivastustaja Ladies kaatui loppuottelussa selvin 4-0 numeroin. Pronssiottelu oli vaasalaisen FC Banaanikärpästen heiniä lukemin 3-0, ottavana osapuolena oli KP-V Flikat.

KIITOS kaikille joukkueille, vietimme erittäin onnistuneen viikonlopun kuningaspelin parissa. Taistelu kentällä oli kovaa mutta reilua, tunnelma hyvä ja säänhaltijakin suosi tapahtumaa.
ISO KIITOS myös kaikille turnauksen järjestelyistä vastaavillle, hienosti meni. Ensivuonna uudet kujeet!

Toni Peltoniemi

Miesten sarjan voittaja FC Monkulat
FC Monkulat (640x480)
Arttu Penttilä, Eeli Penttilä, Juho Koivukangas, Jaakko Koivukangas, Jere Åby, Timo Heikkilä, Aleksi Salminen, Jesse Mikkola, Ville Väkiparta, Tuomas Puronaho (nimet eivät ole järjestyksessä)

Naisten sarjan voittaja KP-V Girls
KP-V Girls (640x480)
Ylärivi: Eveliina Kuorikoski, Heini Kuorikoski, Emelie Alaspää, Roosa
Syrjälä, Neea Åby, Essi Rahkonen, Alina Koivisto, Emma Alaspää, Henna-Kaisa
Salo, Laura Hirsikangas. Alarivi: Nina Rauma, Raisa Nikkilä, Saija Johansson, Sofia Peltola, Julia Känsäkoski. Ja maalivahti maassa: Jasmiina Järvelä