Aihearkisto: Yleinen

Maajoukkueen jalkapallokoulu Kaustiselle

Kaustisen Pohjan-Veikot on saanut oikeuden järjestää Suomen Palloliiton sekä Itella Oyj:n organisoiman Maajoukkueen jalkapallokoulun. Saman oikeuden sai 45 seuraa tai piiriä Suomessa.

Maajoukkueen jalkapallokoulut ovat seurojen tai Palloliiton piirien järjestämiä kaikille lapsille avoimia (järjestäjä saa päättää kuitenkin esim. minkä ikäisille paikallinen jp-koulu järjestetään) jalkapallokouluja. Jalkapallokoulujen kesto on seurasta/piiristä riippuen pääasiassa 1-2 viikkoa ja ne järjestetään koulujen kesäloma-aikana, kesä-elokuussa. Seurat/piirit päättävät itse jalkapallokoulujen tarkasta ajankohdasta, kestosta, hinnasta ym.

Maajoukkueen jalkapallokouluketju käynnistyi vuonna 2006. Ensimmäisenä vuotena ketjussa oli mukana 30 seuraa/piiriä ja niiden järjestämiin jalkapallokouluihin osallistui yhteensä lähes 3000 lasta. Vuonna 2007 koulujen määrä oli 40 ja lapsia osallistui n. 3000.

Maajoukkueen jalkapallokoulujen osallistujilla on myös mahdollisuus päästä saattajiksi miesten maajoukkueen MM-karsintaotteluun syksyllä 2008. Jalkapallokoululaisille järjestetään kilpailu, jonka osallistujien kesken arvotaan paikkoja saattamaan maajoukkuepelaajat kentälle.

Kaustisen tulevasta Maajoukkueen jalkapallokoulusta tiedotetaan kevään aikana lisää.

Simo-Viljami viides Jämillä

Pitkään flunssasta kärsinyt Simo-Viljami Ojanen palasi laduille Jämijärvellä. Sairastelusta huolimatta Ojasen suksi luisti varsin mallikkaasti. M18 sarjan 20km perinteisen matkalla Ojanen sijoittui hienosti viidenneksi.

Simo-Viljami lähti kisaan hieman riskilläkin. Sillä olo kisa-aamuna oli vielä hieman flunssainen. Johtuiko sitten flunssasta vai mistä, mutta kisan ensimmäisellä kierroksella kärkiporukka pääsi hieman karkaamaan.
Sitkeästi taistellut Ojanen otti kärjen vielä kiinni, mutta joutui luovuttamaan taistelun noin 10 km kohdalla. Voittajaan tuli lopulta eroa 1.16,1.

Ojanen hiihtää Kaustisen joukkueessa Perhon maakuntaviestissä sunnuntaina 16.3. Jämijärven hiihto antoi tätäkin silmällä pitäen lisää itseluottamusta. Toivottavasti miehenalku on silloin täysin terveenä edustamassa Kaustista.

Jukka Teirikangas voitti hallimaratonin

Tasaista matkavauhtia pitänyt KP-V:n Jukka Teirikangas oli ylivoimainen tänään Mustasaaren botnia-hallissa käydyssä maratonkisassa. Jukka siirtyi heti lähtölaukauksesta maratoonarien kärkijuoksijaksi. Tavoitteena ollut alle viiden minuutin kilometrivauhti onnistui helposti alusta alkaen. Ensimmäinen 2km sujui aikaan 9.42. Kymmenen kilometrin juoksun jälkeen Jukka oli ohittanut kaikki kilpailijat jo vähintään kierroksella. Voimat riittivät hyvin loppuun saakka, viimeinen kaksi kilometriä sujui vauhdikkaasti aikaan 9.08.
M50-sarjassa kilpailleen kaustislaisen voittoaika 3.22,58 oma komea ennätys, viime syksynä Haapajärvellä juostua entistä ennätystään Jukka paransi yli kuudella minuutilla. Kilpailussa toiseksi tullut yleisen sarjan ykkönen Närpiön Johnny Granqvist sai ajan 3.29,46. Kolmas oli lopussa krampeista kärsinyt M40 sarjan voittaja Matts Ceder lukemin 3.30,40
Seuraava isompi kilpailu Jukalla on jälleen kesän alussa Töysässä käytävä vuorokauden juoksu. Tavoitteena parantaa tuntuvasti viimevuotista noteerausta 173km

Hyvän Olon Juoksukoulu II

Onko liikunta lähellä sydäntäsi? Pidätkö ulkoilusta? Haluat oppia lenkkeilemään?
Jos vastasit kyllä edellisiin kohtiin, meillä on sinulle ratkaisu!

Kaustisen Pohjan-Veikkojen sekä Keski-Pohjanmaan Liikunnan Hyvän Olon Juoksukoulu starttaa taas. Varmista paikkasi ja ilmoittaudu ajoissa hyvien fiiliksien kouluun.

Juoksukoulun tavoitteina mm.
* kannustaa ja ohjata omaehtoiseen ja tavoitteelliseen kuntoiluun
* antaa eväät oman henkilökohtaisen tavoitteen asettamiseen
* tarjota uutta ja ajankohtaista tietoa kestävyysliikunnasta ja -valmennuksesta,
ravitsemuksesta, lihashuollosta sekä juoksuvaatetuksesta ja -varusteista
* antaa perustietoutta valmistautumisesta eri mittaisiin juoksutapahtumiin
* liikkua ja harjoitella ohjatuissa ryhmissä turvallisesti

Juoksukoulun sisältö:
* Aloitus ? ja infotilaisuus
* Lähtötaso- sekä kontrollitestit
– 2 km:n UKK-kävelytesti 3 krt, halukkaille mahdollisuus Cooperin testiin koulun lopussa
* Ohjatut kokoontumiset viikoittain
– Ohjatut harjoituslenkit
– Eri teemoja harjoituksissa omien liikkumiskertojen tueksi: sykkeen seuranta, oikean kuntoilutehon ja ? rytmin löytyminen, motivaatio liikkumiselle
* Henkilökohtainen harjoitusohjelma
* Info- ja luentotilaisuudet, asiantuntijaluentoja sekä muuta hyödyllistä yleistietoa kuntoilijalle
* Muut yhteiskokoontumiset
– Lihashuolto ja venyttelyt, asianmukaisten varusteiden ja jalkineiden valinta
* HYVÄN OLON JUOKSUKOULU- paita (tekninen liikuntapaita)
* MATKALLA MARATONILLE ? kirja, ym. materiaalia luennoilta
* 45 minuutin hieronta jokaiselle koululaiselle
* Päätösjuhla

Hyvän Olon Juoksukoulun ilmoittautumiset alkavat nyt. Ilmoittautua voit osoitteessa www.kuntokepli.com/juoksukoulut_2008. Ilmoittautuminen päättyy 26.3.

Juoksukoulun sisältöön tulee pieniä uudistuksia mm.eri lajeja otetaan paremmin mukaan kuntotapahtumiin. Luentojen sisältöä pyritään kehittämään ja antamaan juuri sitä tietoa mitä kuntoilija tarvitsee. Jokainen koululainen saa mm. 45 minuutin hieronnan parhaaksi katsomallaan ajankohtana.

Koko paketin saa hintaan 140 euroa. Olethan sinäkin mukana!

Kuuden kallion kierros peruttu

Heikon lumi ja jää tilanteen vuoksi sunnuntaille 2.3. suunniteltu Kuuden kallion kierros on jouduttu perumaan. Perinteinen kuntoilutapahtuma pyritään järjestämään myöhemmin. Asiasta informoidaan mikäli ladut saadaan hiihtokuntoon.

Kuntoilijoille tiedoksi että Kortjärvelle on latu saatu avattua.

Kuukauden nettivieras: Simo-Viljami Ojanen

Maltilla eteenpäin

Olen Kaustisen Pohjan-Veikkoja edustava maastohiihtäjä, Simo-Viljami Ojanen. Kotoisin olensimo-viljami_ojanen Nakkilasta, missä hiihto innostukseni alkoi pellolle ja takapihalle tehdyllä ladulla. Sukset sain jalkaani jo kävelemään opittua, äidin ja isä avustuksella. Seitsemän vuoden iässä muutimme vanhempieni kanssa Kaustiselle ja samalla seurakin vaihtui Nakkilan Virestä Kaustisen Pohjan-Veikkoihin. Nykyisin asun ja opiskelen toista vuotta Sotkamon Urheilulukiossa. Hiihto harrastusta siivitti Kaustisella alkanut hiihtokoulu, jonka Jari-isä, Lauri, Airi ja kumppanit panivat liikkeelle. Kilpailemisesta olen aina pitänyt ja jokaviikkoiset iltakisat olivat hyvää harjoitusta. Seurassa oli meidän ikäluokassa kova taso, kun Hakolan Jarin ja yleisurheilija Puronahon Eemelin kanssa oli aina sekunti kamppailua. Senpä takia sitä tuli kesäisinkin vähän liikuttua ja harrastettua, jotta olisi päihittänyt kovimmat kilpakumppanit.

Seurassa oli erittäin innokkaita tekijöitä, muistan, kun pidimme voiteluiltoja ennen isoja kisoja, joissa Huhtakangas oli voitelumestarina. Sieltä se oma isäkin taisi vähän jotain vinkkejä saada. Harjujen kanssa järjestettiin kimppakyydit kansallisiin kisoihin. Suunnistus puolella Mattilat kyllä hoitivat kaiken. Melkeinpä minustakin suunnistaja tuli, mutta kun aina hävisi tytölle suunnistuksessa, niin oli hiihto mielekkäämpää.

Kaustisella harjoitusolosuhteet olivat mitä loistavimmat hiihtäjälle. Kesäisin sitä tuli äidin mukana käytyä iltarasteilla ja vielä nykyäänkin käyn silloin tällöin pummailemassa metsässä. Onhan suunnistus mitä parahin keino kunnon kohotukseen. Kävin myös yleisurheilu kisoissa ja silloin tällöin yleisurheilijoiden reeneissä. Olen nyt taas uudestaan törmännyt näihin yu-harjoituksiin omassa valmennus ohjelmassa. Yleisurheilijoiden harjoituksia tulee tehtyä kesän ja syksyn mittaan lähes viikoittain kuntopiirin yhteydessä, koska ne parantavat motoriikkaa, lantion liikkuvuutta, räjähtävyyttä ja ovat oiva lisä monipuoliseen harjoitteluun.

simo-viljami_otepaassa

Kaustisen maastot olivat ihanteelliset ja kun sinne saatiin latukonekin, niin ladut olivat, joka päivä todella hyvässä kunnossa. Kiitos Vesa Känsälän, joka jaksoi hoitaa latu verkostoa. Oli mukavaa, kun tuli koti pihaan saakka latu, jonka äiti oli hiihtänyt umpihankeen. Ladulta oli hyvä lähteä lenkille tai jopa kouluun ja naapurin Bengt Ahlsved oli kyllä varmasti aina hiihtänyt ladun auki, jos oli lunta satanut eikä moottorikelkka ollut siitä vielä kerinnyt ajamaan. Kesäisin sauvarinnettä teimme laskettelu rinteellä milloin veljeni Oskun kanssa ja milloin hiihtokaverini Jarin kanssa.

Ensimmäiset leiri kokemukset sain Kalajoen Juku-Jukuleireiltä. Päästessäni piirivalmennukseen tutustuin nykyiseen valmentajaani Janne Hyyppään, joka on kotoisin Vetelistä. Yksi parhaista leirikokemuksista oli seuran oma leiri Lapissa, jolla kävimme Ruotsin puolellakin kääntymässä. Valmentaja Janne asuu ja opiskelee nykyisin Rovaniemellä, missä kesän ja syksyn leireistä suurin osa onkin. Jannen kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2005 ja heti sinä syksynä voitinkin talvitriathlonin Suomenmestaruuden ja pääsin 10. sakkiin hopeasommassa.

Tekniikka on ollut aina yksi vahvuuksista, johtuen siitä, että jo pienestä pitäen sain hiihtokoulussa ohjausta Huhtakankaiden veljeksiltä, isältäni, isoveljeltä ja muilta hiihtokoulun vetäjiltä. Muistan vieläkin, kun olin hiihtämässä ja Sillanpään Markku antoi minulle tasatyöntöön vinkin; .Kun taittaa ranteita sisäänpäin niin saa enemmän voimaa siihen työntöön. Vinkki oli hyvä sillä vieläkin hiihdetään ranteet lukossa, jolloin voima ei karkaa harakoille.

SM2008_M18_mitalistit

SM2008 M18 mitalistit

Tältä kaudelta on jo yksi kultainen SM-lätykkä irronnut ja maajoukkue edustus Pohjoismaitten Mestaruus kisoihin. Vielä kun yhden SM-mitalin saisi, niin voisi olla tyytyväinen kauteen. Ensi kaudella hiihdetäänkin sitten välisarjassa 20-vuotiaissa ja sieltä lähdetään hakemaan mitalia. Päätavoiteotteena ovat 2010 hiihdettävät nuorten MM-kisat.

Kiitos Seuralle, valmentaja Jannelle, vanhemmille ja kaikille kaustislaisille ja teerijärveläisille tukijoukoille.

Simo-Viljami Ojanen

Simo-Viljamin esimerkki reeniviikosta

Sanontahan kuuluu, että hiihtäjät tehdään kesällä. Tässä esimerkki viikko loppukesän harjoittelusta, jolloin harjoittelu on jo lajinomaisempaa mitä alkukesästä. Talvella harjoittelu onkin sitten huomattavasti kevyempää.

VKO   TEEMA:   
31    Keskiraskas   

PÄIVÄ   SUUNNITELMA    

MA      Huolto    

TI      ap. juoksu 45min pk       
        ip. Sauvarinne aerobinen nousua 40min     

KE      ap. Intervalli 2+4+5+6+4+3 Rullahiihto V    
        Anaerobisella kynnyksellä pal. samat päälle hyvät verrat    
        ip. Huolto kävely ja venyttelyt   

TO      ap. Juoksu alle 1h + Lihaskunto harjoitus yht 2h          
        ip. Rullahiihto V rennosti 1:30
  
PE      Pyöräily 1:30 +   
        Lihaskunto keskivartalo painotus    
      
LA      Rullahiihto V Vaaralle nousu *2 vk2 n. 10min    
        yht 2,5h    

SU      ap Rullahiihto  tasatyöntöä 2h pk rennosti    
        ip. Juoksu 1:30   

Miehet ja B-pojat sarjavoittoihin

Miesten futsal-sarja on viimeisiä pelejä vaille valmis. Sarjan voittajasta ei ole enään epäselvyyttä. KP-V:n miehet jyräsivät vastustajansa vakuuttavasti ja sarjavoitto irtoaa selvällä pisterolla, riippumatta viimeisistä peleistä.

Joukkueella on vielä yksi peli pelaamatta. Mikäli voitto irtoaa tästäkin ottelusta niin sarjassa ei tule yhtään tappiota. Upea saavutus kun huomioidaan että sarjassa oli myös VetU:n joukkue, jossa pelasi myös KP-V:n sankareita. Linkki sarjataulukkoon löytyy tästä: http://www2.splkeskipohjanmaa.fi/sarjat07/FM.htm

Sarjan voitto tietää sitä että joukkue pääsee karsimaan noususta Futsal-Ykköseen. Karsinnan ensimmäinen vastustaja on Pohjois-Suomen piirisarjan voittaja. Tämän ottelun voittaja kohtaa Vaasan piirisarjan – Keski-Suomen piirisarjan ottelun voittajan. Eli kahdella voitolla on paikka auki ykköseen. Karsinnat pelataan maaliskuun aikana. Jälkimmäinen ottelu olisi KP-V:n kotiottelu mikäli ja kun joukkue sinne saakka pääsee. Onnittelut sarjavoitosta ja tsemppiä karsintaan.

Toinen sarjavoitto tuli B-pojissa. Joten tulevaisuus on hyvissä käsissä tälläkin saralla. Poikien ottelut päättyivät menneenä viikonloppuna voittoihin NIK:stä sekä Tarmosta. Vetelille joukkue kärsi kirvelevän tappion. Sarjataulukko löytyy tästä http://www2.splkeskipohjanmaa.fi/sarjat07/FBP.htm. Onnittelut pojille!

Molempien sarjojen maalitykit löytyvät myös KP-V:n joukkueista. Miesten sarjan parhaat viimeistelijät ovat Joni Uusipaikka sekä Mico Uusitalo 17 osumalla. Saman verran häkkejä latoi B-pojissa Niko Åby. Sarjoista on vielä pelaamatta yksi turnaus.

KP-V solmi pelaajasopimuksia -päivitetty 15.2.

Vaikka talvi onkin viimein tullut niin jalkapalloilijat eivät lepää laakereillaan. KP-V:n edustusjoukkue on harjoitellut kovaa tammikuun ensimmäisistä päivistä lähtien. Kuntopohjia luodaan hiki päässä ja pelitapaa haetaan. Tavoitteena on olla täydessä iskussa kauden 2008 ensimmäisestä pelistä lähtien.

Harjoituspelejä on joukkueella tällä hetkellä tiedossa kolme kappaletta. Muutamaa ottelua vielä haetaan. Ensimmäinen ottelu pelataan Kokkolan Kippari-hallissa lauantaina 16.2. klo 10.30 KPS A-junioreita vastaan. Luvassa on ankea herätys junioreille kun KP-V:n virtaa pursuavat miehet pääsevät isolle kentälle kirmaamaan.

KP-V:n edustusjoukkue tullaan muodostamaan noin 20 pelaajasta. Joukkue teki ensimmäiset pelaajasopimukset seuraavien pelaajien kanssa, (suluissa synt.vuosi): Santtu Lehto (1991), Olli Pynssi (-90), Jesse Känsäkoski (-91), Heikki Aspfors (-82), Timo-Jaakko Paasila (-88), Juuso Norrena (-88), Aleksi Salminen (-89), Eeli Penttilä (-89), Juho Koivukangas (-91), Niko Åby (-91) sekä Joonas Syrjälä (-89). Tammikuun lopulla sopimuksen solmivat Antti Vintturi (-82) ja Jarno Pulkkinen (-86).
Uutena sopimuksen allekirjoitti Matias Svartsjö (-79). Tällä hetkellä joukkueen nestori:)
Joukkuetta tullaan täydentämään lähiaikoina lisää.

Joukkueeseen liittyy Sami Finnilä. Finnilä tulee pelaamaan ottelukohtaisella sopimuksella. Lisäksi mukaan ovat liittymässä Antti Salonen, Heikki Uusitalo sekä Matias Viiperi.
Kauhajoen Karhua vastaan pelattavassa harjoitusottelussa on testattavana muutama kokelas, heidän tilanteestaan informoidaan myöhemmin.

Simo-Viljami Ojanen 12. Vantaalla

Vantaalla hiihdetyt SM-kisat olivat hieno osoitus KP-V:n edustajan Simo-Viljami Ojasen loistavasta kunnosta. Ojanen sijoittui kokonaistuloksissa 12. sijalle M20 sarjassa. Saavutuksen arvoa nostaa se että Ojasen oma sarja on M18.

Televisiosta viikonlopun SM-kisoja seuranneet huomasivat että olosuhteet olivat varsin haastavat kaikille. Huoltojoukot saivat kuitenkin loihdittua sukset loistavaan kuntoon.

M20 sarjassa hiihdettiin 10 km perinteisellä sekä 10 km vapaalla. Lähtöviivalle asettui 77 sivakoijaa, joten tapahtumia oli luvassa heti alkumetreiltä lähtien. Starttipaikat oli jaettu M20 ranking pisteiden mukaan, näin ollen Simo-Viljami aloitti lähtönumerolla 20.

Starttikahinoissa Ojanen menetti sijoitustaan ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli 36. Loistavan vauhdinjaon ansiosta sijoitus kumminkin nousi tasaiseen tahtiin, ja maaliin tulteassa tulostaulu osoittikin hienosti 12. sijaa. Saavutus on erittäin komea ja onnittelut siitä!

Tulevana viikonloppuna kisaillaan M18 sarjan SM-kilpailut Vuokatissa. Simo-Viljamilta voidaankin odottaa hyvää menestystä kotimaisemissa käytävistä kilpailuista. Tsemppiä matkaan Simo-Viljamille sekä loistavalle huoltojoukolle!