Aihearkisto: Yleinen

Kuukauden nettivieras: Samuli-Petteri Kivinen

Terveisiä Sanghaista!

Olen Samuli-Petteri Kivinen, 17 v. Olen opiskelija ja opiskelen Kälviällä Alavuden erityisammattikoulun valmentavalla linjalla. Harrastan yleisurheilua, jalkapalloa, sählyä sekä musiikin kuuntelua. Tärkeimmät lajini löytyvät yleisurheilusta ja ne ovat pikajuoksu sekä pituushyppy. Tänä syksynä minulle annettiin mahdollisuus edustaa Suomea Kiinassa järjestetyissä kehitysvammaisten maailmankisoissa, joka oli maailman suurin urheilutapahtuma vuonna 2007.

Kilpailureissu oli huikea kokemus. Reilu kaksi viikkoa Kiinassa jätti upeat muistot, joita en unohda koskaan. Ensimmäiset neljä päivää vietimme Shanghain länsilaidalla Yingpyssä. Siellä toivuimme aikaerosta ja matkaväsymyksestä, sekä valmistauduimme tuleviin samppa_kiinassa2kilpailuihin.

Sää oli koko ajan todella lämmin ja pääosin aurinkoinen. Jännitystä toi uhka taifuunista, jonka ilmoitettiin kohtaavan Shanghain. Onneksi taifuuni laantui ja kaupunkia riepottelivat vain rankkasade ja voimakas tuuli. Pituushypyn karsintakilpailua siirrettiinkin päivällä sään vuoksi.

Kisojen avajaiset olivat todella vaikuttava tapahtuma. Paikalla oli noin 90 000 ihmistä, urheilijat mukaan lukien. Turvatoimet olivat massiiviset. Paikalla oli paljon poliiseja ja sotilaita, jotka huolehtivat turvatoimista. Kiina oli luvannut järjestää maailman upeimmat avajaiset ja maa piti lupauksensa. Avajaisissa oli 164 eri kansalaisuutta. Ohjelmassa oli mm. erilaisia kulkueita ja lohikäärmenäytös. Yhdysvaltojen joukkueen mukana marssi Arnold Schwarzenegger ja musiikkiesityksistä vastasivat mm. Shakira, Bon Jovi ja Bono. Colin Farrell piti kannustavan puheen ja Kiinan presidentti Hu julisti Kesämaailmankisat avatuksi. Avajaiset huipentuivat hienoon ilotulitukseen.

Yleisurheilukisat järjestettiin Shanghai stadionilla. Ensin oli 100 m:n karsintakisat ja finaali kolmen päivän kuluttua. 100 m:llä sijoituin kuudenneksi. Juoksun jälkeen oli pari päivää huilinkia ja sitten oli vuorossa pituushypyn karsinta. Parin päivän päästä oli loppukilpailu, jossa sijoituin kolmanneksi.

Kokemuksena kisat olivat erittäin opettavaiset. Kisoissa oli pärjättävä yksin muiden kilpailijoiden kanssa. Noin puolituntia olimme kokoontuneena stadionin alla olevissa tiloissa, jonka jälkeen siirryimme ryhmissä kentälle. Jokaisella ryhmällä oli oma kiinalainen avustaja. Kentällä oli itse selviydyttävä telineiden laitosta sekä askelmerkin mittaamisesta ja muutenkin siitä, että oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kaikki meni hyvin, vaikka kyllä vähän jännitti.

samppa_kiinassa1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terveisiä kaikille, harjoittelu kannattaa ja matkailu avartaa!Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni!

Samuli-Petteri Kivinen

Samuli-Petterin esimerkkiviikko harjoittelusta peruskuntokaudelta (syksy 2007)

Ma  Pk lenkki (syke pk 1-2) 6 km

Ti  Lepo

Ke  Lihaskuntoharjoitus Kaustisella
    verkat kuntopyörällä 15 min + 15 min (pieni vastus)
    kuntopiiri 1 h
 
To  Tv lenkki 5-7 km, päälle 4 x 60 m rullauksia

Pe  Lepo

La  Määräintervalliharjoitus verkat 1 + 1km, 8 x 200 m kävelypalautus, päälle keskivartalo

Su  Vaellus metsässä 1 ½ tuntia

Nyt ollaan siirtymässä seuraavaksi kilpailuun valmistavaan kauteen (hallikauteen) eli määrät vähenevät ja tehot lisääntyvät. Lajitekniikkaan aletaan kiinnittää enemmän huomiota.

Hyvää Joulua ja Liikunnallista Uutta Vuotta

Joulu on taas ovella ja tonttujakin on liikkunut havaintojen mukaan. Urheilutalon tonttu jää pienoiselle lomalle. Näin ollen seuran toimisto on suljettuna 20.12.2007 – 2.1.2008 välisen ajan. Toivottavasti kaikki saavat iloista mieltä Joulun aikana ja jaksetaan taas yhteisvoimin lähteä uuteen vuoteen 2008.

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Vuoden aikana oli tapahtumia taas yllin kyllin, niin iloisia kuin surullisiakin. Surun ja epäonnen hetkillä olemme yhteisvoimin jatkaneet matkaa elämän liikunnallisella polullamme, se polku on mutkikas mutta silti niin nautinnollinen. Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

Toivottaa KP-V:n tonttu
Marko Takala

Ojaset sivakoivat Vuokatissa

Kaustisen Pohjan-Veikkojen hiihtäjät Simo-Viljami sekä Onni-Vilhelm Ojanen aloittivat kauden Vuokatin kansallisissa hiihdoissa. Pojat olivat hyvässä vedossa ja tulevalta kaudelta onkin odotettavissa hyviä tuloksia.

Vuokatin kansalliset käytiin -8 asteen pakkasessa, ja ladut oli saatu hyvään kuntoon. Simo-Viljami sijoittui M18 10 km perinteisellä seitsemänneksi, jääden kärjestä 01:14,9 minuuttia. Onni-Vilhelm voitti oman sarjansa, M14 5km perinteisellä. Toiseksi tullut hiihtäjä jäi Onni-Vilhelmistä noin 20 sekuntia.

Simo-Viljamilla oli epäonnea laskun ohitustilanteessa. Simo-Viljami ajoi rajusti ulos, tuloksena suksi irtosi ja aikaa kului. Simo-Viljami oli tilanteessa 17 sekunnin johdossa. Onni onnettomuudessa oli että tilanteesta ei aiheutunut loukkaantumista. Simo-Viljami kokosi nopeasti itsensä ja jatkoi kilpailun loppuun.

Kiitokset raportista Jarille.

Joogatunteja tarjolla

Kaustisen Pohjan-Veikot sekä Kaustisen kunnan vapaa-aikatoimi tarjoavat kaikille kiinnostuneille joogatunteja. Ohjaajana toimii vankalla kokemuksella Minna Pallaspuro.

Tunneilla opetellaan hathajoogan rauhallisia venytyksiä, hengitys- ja rentoutumisharjoituksia. Liikkeet hoitavat ja parantavat kehoa sekä vahvistavat lihaksia. Hyvää oloa,rentoutumista sekä liikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille. Pukeudu mukavan väljästi ja lämpimästi. Oma alusta mukaan.

Joogatunnit pidetään perjantaina 14.12. klo 18.00-20.00 sekä lauantaina 15.12. klo 13.00-15.00 Kansanlääkintäkeskuksen jumppasalissa. Tunneille otetaan osallistujat ennakkoilmoittautumisten perusteella. Saliin mahtuu noin 20-30 henkeä, joten varmista ajoissa oma paikkasi. Tunnit ovat maksuttomia.

Ilmoitttautumiset torstaihin 13.12. klo 16.00 mennessä KP-V:n toimistoon, veikot@kaustinen.fi tai 040-522 8977.

Hyvän Olon Juoksukoulu II

Huiman suosion saanut Hyvän Olon Juoksukoulu on saamassa jatkoa Kaustisella. Keski-Pohjanmaan ennätykset rikkonut KP-V:n juoksukoulu sai paljon kiitosta. Tästä rohkaistuneena koulua ollaan jatkamassa. Tarkempaa ajankohtaa koulun alkamiselle ei ole lyöty lukkoon, mutta Keski-Pohjanmaan muiden koulujen tavoin se pyritään aloittamaan maaliskuun lopulla 2008.

Vuonna 2007 juoksukoulu vietiin läpi 5 ohjaajalla. Se oli osallistujamäärään nähden aivan liian vähän. Tässä välissä suuret kiitokset kyseisille ohjaajille työpanoksesta ja heidän uhraamastaan ajasta juoksukoululle. Jotta vastaavaa ongelmaa ei tulisi seuraavaan juoksukouluun niin nyt on ns. haku päällä uusille ohjaajille. Ilmoittautua voi KP-V:n toimistoon Markolle, 040-522 8977 tai veikot@kaustinen.fi.

Ohjaajan ei tarvitse olla ”ammattilainen”, vaan tehtävään sopivat lähes kaikki vapaaehtoiset. Oman tasoisensa ryhmän ympärillä on helppo toimia. Ohjaaja voi halutessaan käydä Liikuttajatutkinnon, josta ei aiheudu kustannuksia. Vuoden 2007 juoksukoulusta löytyisi runsaasti uusia ohjaajia ja toivottavasti linjat käyvät kuumina heidän osaltaan:)

Vuoden 2008 juoksukoulun yhteyteen ollaan kehittelemässä uutta muiden paikkakuntien kanssa. Mm. yhteisiä juoksutapahtumia on luvassa. Lisäksi suunnitellaan Juoksukoulupassi, jolla voi halutessaan esim.lomamatkalla osallistua toisen paikkakunnan juoksukouluharjoitukseen.
Kaustiselle suunnitellaan juoksukoulun ajaksi lapsiparkkia, eli lapset voi tuoda liikunnalliseen hoitoon siksi ajaksi kun vanhemmat ovat koulussa. Näin ollen molemmat vanhemmat voivat halutessaan osallistua juoksukouluun.

Kommentit asiaan liittyen ovat erittäin tervetulleita ja lisää ideoita otetaan mielellään vastaan.

Nyt hiihtämään!

Kaustisen hiihtokeskukseen on saatu noin 1 km mittainen hiihtolenkki. Ladun mahdollisti tykkilumi ja innokkaat talkoomiehet. Kiitokset Asko Huntukselle, Petri Peltolalle, Vesa Känsälälle sekä Pasi Paavolalle.

Hiihtolenkin käyttämisestä voi maksaa vapaaehtoisen käyttömaksun 2 euroa/kerta. Näin katetaan kuluja sekä mahdollistetaan talkootyön jatkuminen. Maksun voi suorittaa KP-V:n toimiston oven vieressä sijaitsevaan postilaatikkoon. Kiitokset ja hyviä hiihtohetkiä!

Lumilyhtyjä ja Urheiluväen Joulua

Varmoina merkkeinä Joulun lähestymisestä ovat Lumilyhtyarvat sekä Keski-Pohjanmaan Urheiluväen Joulu. Nämä molemmat ovat ilmestyneet ja niitä löytyy nyt seuran toimistolta.

Lumilyhty on perinteinen joukalenteriarpa. Sen palkintoina arvotaan mm.24 kpl henkilöautoja ja voittojen arvo yhteensä on yli 2 500 000 euroa. Arvan hinta on 5 euroa ja siitä menee puolet seuran tukemiseen.

Keski-Pohjanmaan Urheiluväen Joulu on toinen perinteikäs joulutuote. Tänä vuonna lehti on varsin muhkea ja sisältää runsaasti juttua myös Kaustisen Pohjan-Veikoista. Lehden hinta on 6 euroa, tästäkin puolet seuran tukemiseen.

Molempia tuotteita saa seuran toimistolta ja seuraväen tarjoamina. Kiitokset tuotteen ostaville!

Jalkapallon sarjajärjestelmä kaudella 2008

Suomen Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin sarjajärjestelmä kokee melkoisen mullistuksen kaudella 2008. Syynä muutoksiin on kaudesta 2009 alkaen pelattava 3.divisioona. Se muuttuu silloin pelattavaksi yhdessä Vaasan piirin kanssa. Lisäksi kaikki karsinnat tulevat jäämään pois. Sarjojen voittajat nousevat suoraan jne.

Kausi 2008 tulee olemaan todella haasteellinen kaikille joukkueille, suoraan sanottuna todellinen tasonmittaus. Pahimmassa tapauksessa joukkue 3.divisioonasta voi tippua kauden aikana jopa 5.divisioonaan. Parhaimmassa tapauksessa joukkue 6.divarista voi nousta 4.divariin. Kauden 2008 sarjajärjestelmän voit katsoa tästä .

Pähkinänkuoressa esim.edustusjoukkueen on selvittävä kevätkierroksen yksinkertaisen sarjan 6 parhaan joukkoon, jotta kaudella 2009 Kaustisella pelataan edelleen 3.divaria. Tässä laitetaan valmentajat sekä pelaajat tosi testiin:)

Tässä piirin lehdistötiedote:
Suomen Palloliiton piirien alaisten 3-sarjojen sarjajärjestelmä tulee muuttumaan kaudella 2009.
Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piireissä tullaan kaudesta 2009 alkaen pelaamaan yksi yhteinen 12 joukkueen Kolmonen.

Keski-Pohjanmaalla sarjajärjestelmä muuttuu 2009 alkaen siten että em. Kolmonen, Nelonen ja Viitonen pelataan yhdessä lohkossa ja Kuutonen jaetaan 2-3 lohkoon joukkuemääristä riippuen.

Kaudella 2008 valmistaudutaan molemmissa piireissä tulevaan uudistukseen.

Asiasta antaa lisätietoja kilpailupäällikkö Sami Paavolainen 0207 413 390

Tule mukaan!

Seuran nettisivuille on avattu uusi linkki Tule mukaan! Linkin alta paljastuu pienimuotoinen kaavake. Kaavakkeen täyttämällä on todella helppo ilmoittautua mukaan seuran toimintaan, mitä sitten ikinä haluatkaan tehdä.

KP-V, kuten lähes kaikki muutkin urheiluseurat toimii vapaaehtoisten ihmisten voimin. Ilman näiden ihmisten arvokasta panostusta ei olisi seuraakaan.
Seuratoiminta ei saa kuitenkaan olla kenellekään rasite. Päinvastoin, sen pitää olla hauskaa ja elämyksiä tuottava, tulee se elämys sitten oman lapsen tai itsensä kautta.

Kaikilla meillä on alueet joissa olemme hyviä ja mitä haluamme tehdä. Joku meistä on hyvä ompelemaan, joku taas osaa nikkaroida vaikka talon pystyyn. Joku haluaa valmentaa, toinen taas huoltaa. Joku haluaa pelata, toinen taas tuomaroida. Kaikille on oma paikkansa seurassamme. Tarvitsemme juuri Sinua!

Kaavakkeen avulla voit myös ilmoittautua seuran jäseneksi, jos et sitä vielä ole. Seuramme jäsenmaksu ei ole päätähuimaava, 20 euroa täysi-ikäiseltä ja 15 euroa nuorelta sekä lapselta. Jäsenmaksujen tuotto käytetään seuran nuorisotyön kehittämiseen.
Haluathan Sinäkin kuulua Suomen parhaaseen seuraan:)

Tervetuloa mukaan!

Samppa loikki pronssille!!

Kiinanmuurin kupeilta kuuluu loistavia uutisia. Samuli-Petteri Kivinen on loikkinut pituuden finaalissa pronssille ja vielä omalla ennätyksellä 3.76m!! Siinä on mallia monelle arvokisakävijälle kuinka paineet kestetään ja hommat hoidetaan tyylikkäästi.

Valtavat onnittelut Sampalle ja koko perheelle!!

Tiedoksi että Sampasta tulee laajempi juttu seuran sivuille kunhan mitalisti saadaan Kaustiselle ja matkaväsymys purettua.