Kaustisen Pohjan Veikkojen nuoret jalkapallotytöt osallistuivat Kokkolassa
järjestettyyn Lady Cupiin lauantaina 9.10. Turnaukseen osallistui 16 joukkuetta, jotka oli jaettu neljään lohkoon. Peliaikana oli 2×15 min. Ensimmäisessä ottelussa tytöt saivat vastaansa PeU:n Perniöstä. Peli alkoi varovaisesti ja ehkä ilmassa oli hieman liikaakin jännitystä. Kun ottelua oli pelattu 18 min Julia Känsäkoski siirsi KP-V:n 1 – 0 johtoon, maalisyötön tarjoili Laura Hirsikangas. Perniö kuitenkin tasoitti ottelun viisi minuuttia ennen loppuvihellystä. Toisessa pelissä vastaan asteli Jeppiksen Prinsessat. Ottelu alkoi kaustislaisilta melko takkuisesti ja kuuden minuutin kohdalla Jeppisläiset siirtyivät 0 – 1 johtoon. Mutta tasoitus nähtiin neljä minuuttia myöhemmin, kun Janika Kola siirsi pallon maalin perukoille, maalisyötön tarjoili jälleen L Hirsikangas. Ottelun voittomaali nähtiin 23 min kohdalla, maalintekijänä Marke Heikkilä ja syöttäjänä Hirsikangas. Kolmas ottelu ja vastassa Musta Tuntuu Kokkolasta. Ottelussa kunnon panokset, sillä voitto tai tasapeli antaisi KP-V:lle mahdollisuuden pelata jopa mitalisijoista. Ja ottelu oli juuri niin tasainen kuin se vain voi olla. Kaustisen maalivahti Nina Rauman muutama loistopelastus ja hyökkäyspään hieman huolimaton viimeistely, lopputulos 0 – 0 ja samalla varmistui sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon. Sitten alkoivatkin ottelut joissa voitoilla edettäisiin yhä korkeammalle sarjataulukossa. Ensimmäiseksi vastaan asteli VIFK, joka kesällä järjestetyssä Kantarelli Cupissa voitti naisten sarjan. Kaustislaisten pelimoraali oli kuitenkin todella loistava. Vaikka vaasalaiset hallitsivat ottelua mielin määrin, nähtiin ottelun ratkaisu vasta neljä minuuttia ennen loppuvihellystä, ja valitettavasti ottelun ainoan maalin teki VIFK. Täysin ansaittu voitto vaasalaisille, mutta ehdottomasti tyttöjen paras ottelu koko turnauksessa. Päivän viidennessä ottelussa vastujana oli Nokian Pyry. Ottelu alkoi hienosti, sillä 5 min kohdalla Julia Känsäkoski siirsi kaustislaiset johtoon, maalisyötön antoi Essi Rahkonen. Ottelu sai kuitenkin jännittävät loppuhetket, kun Nokialaiset tasoittivat pelin rangaistuslaukauksesta vain viisi minuuttia ennen peliajan päättymistä. Mutta sitten iski joukkueen Ladynäkin palkittu Julia Känsäkoski hienolla yksilösuorituksella,kun peliaikaa oli jäljellä kolme minuuttia. Ja vain minuutti edellisestä ja Känsäkoski iski loppulukemiksi 3 – 1. Maalisyötön tarjoili jälleen Hirsikangas. Edessä oli vielä yksi ottelu ja vastaan asettui KP-87 Kokkolasta. Tähän otteluun ei oikein tahtonut löytyä asennetta ja loppulukemat olivat sen mukaiset 0 – 4 kokkolalaisille. Mutta päivän päätyttyä KP-V:n sijoitus hienosti kuudes. Loistava päivä, hieno joukkue ja hyvä fiilis, eli jalkapalloilua parhaimmillaan.
Kuvia joukkueesta ilmestyy seuran sivuille, jalkapallo, B-tytöt.