Kalevin kisan trap voitto Mika Mutkalle.

KannA:n Mika Mutka otti selkeän voiton Kaustisella 27.8 järjestetyssä Kalevi Juoperin muistokilpailun (1-trap) A-sarjassa. Mika ampui hyvän tuloksen 89. Tulos oikeutti myös kisan parhaan ampujan kiertopalkintoon ja Kalevin Malja matkasi vuodeksi Kannukseen.
Sarjan kakkospaikasta jouduttiin uusimaan RMY:n Timo Polven (84) ja PSF:n Mikael Martin:n välillä. Timo oli jatkokiekoilla etevämpi ja sijoittui lopulta kakkoseksi ja Mikael kolmanneksi. KP-V:n ampujista sarjassa palkinnoille pääsivät allekirjoittanut viidenneksi (81) ja Kim Känsälä kuudenneksi (81). Myös neljänneksi tullut KannA:n Pekka Ylikangas ampui saman tuloksen (81).
B-sarjan voitosta jouduttiin järjestämään uusinta, kun peruskilpailun jälkeen LSA:n Juhani Sinnemäki ja KP-V:n Risto Paavola olivat tasoissa tuloksella (81). Jatkoilla Juhani oli parempi ja vei ykköspalkinnon Lapualle. Ristolle ?vieraskoreana? kakkostila. Kolmanneksi sijoittui RMY:n Matti Honkaharju ainoastaan yhden kiekon kaksikon perässä (80).
C-sarjan voitti JMS:n Reino Kriikula, joka paukutteli sarjassa omille kymmenluvuille. Ei ollut kaukana, ettei Reino ottanut kiertopalkintoa mukaansa, kun havisi vain yhden kiekon kilpailun parhaasta tuloksesta. Hienoa ammuntaa ?ikämieheltä? jälleen. C-sarjan kakkospaikan valtasi YMS:n Taisto Mäkinen (77) ja kolmanneksi sijoittui PSF:n Alvar Rönnback (67).

Kesän viimeinen kilpailu Kaustisella käytiin hyvissä olosuhteissa. Keli oli pilvinen, mutta sateeton. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kisailijat pääsivät kotimatkalle jo ennen puoli kolmea.
KP-V:n ampujat järjestivät kesän aikana yhteensä viisi kilpailua, joista kaksi oli AM kisoja ja kolme avointa. Kilpailijoita kisoissa kävi yhteensä 127.
Tulokset:
http://www.kase.fi/~artola/tulos/TulosKalevinkiskisa_2011.pdf