Kaustiselle pronssia vattenfallista

Hyvin latautunut Kaustinen nousi pian kisan puolen välin jälkeen kolmanneksi, eikä paikastaan enää luopunut, vaikka Pihtipudas lopussa lähes rinnalle nousikin, Kun Pihtipudas jäi sukkulaviestssä taakse, oli pronssi ratkaistu Kaustiselle. Kälviä sinnitteli rintanumeronsa mukaan kahdeksanneksi, Veteli sen sijaan kamppaili yläkanttiin nousten aivan Kälviän kantaan yhdeksänneksi.
Kisaa koko päivän hallinnut Lappajärvi, joutui sukkulaviestin alkaessa yllättävään tilanteeseen. Larsmo oli vaivihkaa juuri ennen päätöslajia noussut kahden pisteen keulaan. Vierekkäisellä radoilla juosseet kärkijoukkueet kävivät tiukan taistelun voitosta, joka loppuosuuksilla kääntyi Larsmon riemuvoittoon.

.
Se on siinä !!
Marke Paavola nostaa pronssipokaalin ilmaan.

Vaikka Kaustinen ykstityislajeissa saavutti useita mitalisijoja, niin voittajaksi ylsi ainoastaan 11-vuotias Felix Paavola, putsaten samalla pituusennätyksensä numeroihin 3,98
.
Felix odottaa kisabussin lähtöä stadionille.

Kaustisen nousu pistetilanteessa alkoi siinä vaiheessa, kun perinteisesti vahvat kestävyysjuoksijat astuivat areenalle. T11 tonnilla Julia Kivinen nousi kovalla kirillään kolmanneksi ennätysajallaan 3.44,38. Vastaavassa poikien kisassa niin ikään ennätyskuntoinen Mitri Lerssi ylsi ajallaan 3.39,51 kuudenneksi.
.
Julia lähti vetämään

Mikko Pajukangas otti sarjaa ylempänä kolmannen sijan myös ennätysnumeroin 3.19,69. Pitkältä kilpailutauolta palannut viime päivien sairauden rasittamana Nelli Pekkarinen oli silti kymmenes ajalla 3.51,96
.
Mikko (4) lähtee reippaasti matkaan.

Pisteitä ropisi myös 15-vuotisten kahdelta tonnilta. Ensin Nuppu Peltoniemi rutisti aivan kalkkiviivoilla kolmanneksi ja heti perään Antti Rauma omalla ennätyksellään 6.40,24 myös kolmanneksi (toisena maaliin tullut isäntäseuran juoksija oli kilpailun ulkopuolella)

Myös pikajuoksijat tekivät mahtavaa jälkeä. Kisojen avauslajissa T11 60m:llä Sofia Peltola yllätti kolmannella tilallaan hyvällä ajalla 9,75. Poikien vastaavassa kisassa Miika Harjukoski oli neljäs.
Riikka Valon satasen kolmas tila T15:ssa myös reippaasti yläkanttiin, samoin vastaavan poikien kisan Simeon Maukosen neljäs tila.

Heittolajeissa ei kolmen parhaan joukkoon ylletty, mutta lähelle kuitenkin, joten pisteitä tuli sieltäkin mukavasti.
Kaisa-Leena Paavola oli N17 kuulan neljäs. Neljäs oli myös ilman pyörähdyksiä pelkällä voimalla P13 moukarissa neljänneksi heittänyt Joonas Ämmänkoski.
.
Eemeli Purola oli P15 kuulassa viides

.
Viivi Paavolan moukari kantoi omaan ennätykseen 34,75 ja sillä viides

P11 pituusvoiton lisäksi hyppyareenoilta ei muuta mitalisijoja tullut. Elias Purola oli korkeuden viides. Eksoottiisessa seiväshypyssä molemmat kisaedustajat tekivät 13-vuotisissa ennätyksensä. Tulos 1,70 tiesi Eemil Ali-Haapalalle sijaa 11 ja Hanna Pulkkisen sama 1,70 oli tyttöjen kisan seitsemäs

.
Vetelin joukkueen suurin yllättäjä Hannu Tiaskorpi tuli P15:n korkeudessa toiseksi numeroin 1,73

Lisää kuvia

2 vastausta artikkeliin ”Kaustiselle pronssia vattenfallista

  1. Niina

    Mukava ja yllätykselinen reissu takana. Kiitos kaikille seurasta!Matti..Sofia ja Miika kilpailivat t ja p 11 sarjassa.

Kommentointi on suljettu.