Seitsemän voittoa Vetelistä

KP-V:n nuoret vierailivat useita kertoja palkintopallilla tänään Vetelissä alkaneissa 17- ja 19-vuotisten piirinmestaruuskilpailuissa. Ykköspallille noustiin jopa seitsemän kertaa. Lisäksi himmeämpiä mitaleita tuli viisi kappaletta.
Vastikään menestyksekkäiltä arvokisamatkoilta palanneet moukarinheittäjät nappasivat varmasti omien sarjojensa mestaruudet. Sektorirajat osoittautuivat tänään tosin hieman ”kapeiksi”, mutta ihan mukavia lukemia silti syntyi. Jenni Penttilän moukari kaarsi N19:n mestaruuteen numeroin 55,65. Jesse Lehdon voittokaareksi M17:ssa mitattiin 66,98.
Laura Koskisen mestaruusheitto N17:ssa kantoi 41,53. Kolmanneksi sijoittunut Kaisa-Leena Paavola paransi ennätyksensä tulokseen 36,53. Ensimmäistä kertaa nelikiloista välinettä heittänyt Riia Paavola oli neljäs tuloksella 25,47.
Mirjami Järvilä jäi kahdeksan senttiä viikko sitten heittämästään kiekon kärkituloksesta. N19 sarjan voitto lohkesi numeroin 31,71. Vähän aikaisemmin Mirjami oli napannut moukarin hopean hyvällä tuloksella 50,25.
17-vuotisten poikien kolmiloikka päättyi kaustislaisten kaksoisvoittoon. Tiukan kisan ykköseksi hyppäsi Tuomas Puronaho tuloksella 12,05. Toiseksi loikannut Pontus Salonen teki ennätyksensä tuloksella 12,04.

IMG_0489
Kolmilokkakorokkeella: Pontus Salonen, Tuomas Puronaho ja Janne Muuraiskangas

Juoksuradalta kirjattiin lisäksi kaksi mestaruutta. 17-vuotisten 800m alusta loppuun vetänyt Miika Pajukangas kellotti voittolukemat 2.07,13. Kova kilpakumppani Kalajoen Joni Lankila jäi runsaat kaksi sekuntia.

IMG_0488
800m palkintomiehet: Joni Lankila, Miika Pajukangas ja Timo Hakala

Eemeli Puronaho sai taistella M19 sarjan 400m mestaruudesta kalkkiviivoille saakka. Toiseksi tullut Kälviän Tero Järvinen jäi vain neljä sadasosaa. Eemelin voittoaika 54,42 jäi selvästi hänen kauden parhaastaan. Alkuillasta Eemeli ehti satasen finaalissa putsata kesän parhaansa lukemiin 11,83, ja sillä irtosi pronssi.

IMG_0487
19-vuotisten satasen finaali: Juho Pietilä oikealla selvä ykkönen, sitten vasemmalta Eemeli Puronaho, Henri Heinonen ja Valtteri Löytynoja

Illan viimeisenä lajina suoritetun N17 satasen pronssille juoksi Sonja Paavola ajalla 13,75.

Jenni Penttilä kymmenes EM-finaalissa

Jenni Penttilä sijoittui tänään käydyssä 19-vuotisten moukarin EM-finaalissa hienosti sijalle kymmenen. Tasaisen sarjan paras 56,58 syntyi ensimmäisellä heitolla. Jennin arvokisadebyytti sujui kaiken kaikkiaan erinomaisesti. Euroopan tilaston sijalta 17 kisaan lähtenyt kaustislainen lunasti upeasti kotijoukkojen odotukset. Karsinnassa heitetty komea 57,34 riitti 12. parhaana jo tavoiteltuun loppukilpailupaikkaan. Vaikka loppukilpailussa tulos ei enää parantunut, niin sijoitus nousi, kymmenes tila arvokilpailujen ensikertalaselle on mahtava suoritus.

Jenni kirjataan Kaustisen Pohjan-Veikkojen yleisurheiluhistoriaan kolmantena arvokisakävijänä. Mutta ensimmäisenä, joka EM-tasolla on sijoittunut loppukilpailuun. Seuran ensimmäinen arvokisakisaedustaja Mari Järvenpää oli kymmenen vuotta sitten Riikassa järjestetyissä 19-vuotisten EM-kisoissa mukana 1500m:llä, mutta tie päättyi tuolloin alkueriin.

Vuosi vuodelta vakaasti kehittyneen Jenni Penttilän seuraava haaste arvokisakisatasolla on ensi vuonna järjestettävät juniorien MM-kisat, jonne vasta 18-vuotias kaustislainen ikänsä puolesta vielä pääsee.
Loppukesän päätavoitteet ovat menestyminen niin Kalevan Kisoissa kuin juniorien SM-kisoissa ja oman ikäluokan Ruotsi-Suomi maaottelussa.

Jenni Penttilä EM-kisoissa loppukilpailuun

19-vuotiaiden junioreiden EM-kilpailut alkoivat torstaiaamuna Vojvodinan autonomisen alueen pääkaupungissa Novi Sadissa Serbiassa. Jenni Penttilä heitti toisessa karsintaryhmässä ja selvitti kolmannella heitollaan 57.34 itsensä loppukilpailuun ollen kokonaistilanteessa sijalla 12. Tsemppiä Jennille loppukilpailuun!

Kaksi mestaruutta Ylivieskasta

Mirjami Järvilä nousi eilisellä piirin kärkilukemin 31,79 saavutetulla kiekkovoitollaan KP-V:n parhaiten menestyneeksi urheilijaksi eilen Ylivieskassa päättyneissä aikuisten aikuisten pm-kisoissa. Kiekosta tuli toinenkin mitali, kun Saara Järvilän heittoväline kaarsi pronssiin oikeuttavasti 27,50.

IMG_0483
Kiekon parhaat Minna Suominen, Mirjami Järvila ja Saara Järvilä saavat palkintonsa

Suosikkina miesten 400m:lle startannut Eemeli Puronaho piti pintansa. Tosin alkumatkasta hankittu turvallisen tuntuinen johto alkoi lopussa hiipua. Jorma Hietala lähestyi uhkaavasti etusuoralla, mutta pysyi silti takana maaliin saakka. Mestaruus kaustislaiselle kesän parhaallaan 53,25, hopea kälviäläiselle omalla ennätyksellä 53,49.

IMG_0485
400m palkitut: Jorma Hietala, Eemeli Puronaho ja Lasse Ruokoja

Tuomas Puronaho ei aivan kauden parhaaseensa yltänyt. Lukemiin 11,75 kantanut hyppy toi kaustislaiselle silti kolmiloikassa kolmannen tilan

Tuulimittari puhutti pm-kisojen avauspäivänä

Tänään Ylivieskassa alkaneet aikuisten pm-kisojen suurimmasta yllätyksestä vastasi oikutteleva tuulimittari. Lähes tuulettomassa säässä mittari ulosmittasi suuren joukon jopa omia ennätyksiä. varsinkin pituushyppääjät saivat toinen toisensa perään ihmetellä korkeita tuulilukemia.
Onneksi sentään 200m finaalit menivät niukin naukin sallituissa tuulioloissa.
Kaustislaisten saldoksi tuli neljä mitalia. Mitenkään suurena yllätyksenä ei voida pitää, että kaikista mitaleista vastasivat moukarinheittäjät. Naisten kisassa KP-V:n tytöt puhdistivat palkintopöydän. Mestaruuden vei odotetusti Mirjami Järvilä hienolla tulokella 52.26. Laura Koskisella oli tekniikan kanssa ongelmia, hopea tuli siltä kohtuullisin lukemin 42,27. Kesän debyyttinsä tehnyt Saara Järvilä otti pronssia ennätystään lähennellen lukemin 41,62. Neljänneksi heitti KP-V:n Kaisa-Leena Paavola omalla ennätystuloksellaan 35,03
Miesten moukarissa Ville Nikulan kesän ensimmäinen kilpailu tuotti lukemat 50,10 ja sillä hopeaa.
Eemeli Puronaho taisteli 200m finaalissa tiukasti mitalista. Pronssi jäi neljän sadasosan päähän, uusi ennätys 23,66 riitti neljänteen sijaan

IMG_0480
200m ensimmäinen alkuerä. Etualalla Valtteri Löytynoja, Eemeli Puronaho ja Tero Ojala

KP-V:lle 2 kultaa 2-trapin SM-kisoista.

Juha Myllymäki ja Esko Rantamäki uusivat viimevuotiset invasarjojen kultamitalit 2-trapin SM-kisoissa Orimattilassa 19.7.2009. Juha voitti istuenampuvien sarjan tuloksella 106 (83+23) ja Esko avoimen luokan tuloksella 104 (78+26). Molemmat tulokset ovat uusia suomenennätyksiä.
Onnittelut Eskolle ja Juhalle hienoista suorituksista!

Samoissa kisoissa ammutun yleisen sarjan SM-kisassa KP-V:n Kim Känsälä oli mukana finaalissa sijoittuen lopulta viidenneksi tuloksella 170 (130+40). Kim kärsi kisassa äärimmäisen huonosta onnesta, kun juuri huollettu haulikko rikkoutui perussarjan viimeisillä laukauksilla ja Kim joutui ampumaan sarjan lopun ja finaalin lainaaseella. Tämä saattoi maksaa SM-mitalin. Kim oli kuitenkin tyytyväinen tulokseen, joka oli kaikesta huolimatta yli odotusten.
Tulokset: http://www.osu.fi/

9-13 v otteluissa mitalit tiukassa

Nivalan moniotteluihin KP-V lähti huomattavan hyvällä 16 ilmoitetun kilpailijan osallistujamäärällä. Ainoastaan Kalajoki pääsi kolmella paremmaksi. Useita henkilökohtaisia laji- ja otteluennätyksiä tehtailtiin, mutta mitalit ja pistesijat olivat kuitenkin lauantain kisassa tiukalla – KP-V:lle 2 pronssia, 2 nelossijaa ja 2 vitossijaa. Kalajoki vei 6 mitalia ja Ylivieska 5. Vattenfall seuracupin kilo-sarjan johdossa oleva Veteli otteli yhden pronssin ja Kälviä hopean.

P9 kolmiottelussa Felix Paavola hoiti tasaisen varmasti ja hienosti pronssin kotiin siten, että 40 metriltä toinen sija (7,15), pituudessa 7. (3.20) ja kuulassa 4. (6.13). Kisaan oli ilmoittautunut peräti 18 osallistujaa.

P13 sarjassa toisen KP-V:n mitalin otti neliottelussa (60 aj, korkeus, kuula, 800 m) Eemeli Purola. Edellisvuonna -96 syntyneiden pronssin vei Elias, joten veljesten välillä osat taas vaihtuivat, vaikka ennakolta saman viikon Eliaksen tulokset Ylivieskasta ja Kalajoen juoksucup enteili tilannetta toisinpäin.

T9 sarjassa Julia Kivinen otteli mitalin tuntumassa neljänneksi ottaen 3. sijan 40 metrillä (7,24), pituudessa 5. (3,09 ja kuulassa 7. (4,14). Elli Myllymäki oli saman sarjan 5. vain 5 pistettä Juliasta. Ensi vuonna molemmat saavat 2001 syntyneinä osallistua vielä T9 sarjaan.

P11 sarjassa Akseli Myllymäki paransi edellisvuoden kolmiottelun sijoitustaan neljällä sijalla tullen nyt neljänneksi ja vain parikymmentä pistettä pronssista.

Ottelutulokset http://www.kpnet.com/kepy/index.php

St.Jopo puulaakiturnauksen voittoon

Lauantaina 18.7.2009 pelattiin järjestyksessään toinen jalkapallon puulaakiturnaus. Tällä kertaa turnaus oli kerännyt seitsemän hyvin harjoitellutta ja kuntopiikin oikeaan aikaan ajoittanutta joukkuetta 🙂 Turnauksen ajatuksena on pitää hauskaa kaveriporukoilla ja siinä samalla lievittää kaikkia suomalaisia kihelmöivää kilpailuviettiä. Ajatus on ns. myyty joukkueilla varsin hyvin… Toisaalta turnaus on osoittanut sen, että Perhonjokilaakson seutuvilla on myös futisgeenejä. Joukkueet siis tulevat pääsääntöisesti tältä alueelta, mutta vierailevia tähtiäkin joukkueissa on. Ottelut olivat tiukkaa vääntöä alusta loppuun ja ne kuuluisat ”ottelun suolat” eli maalit, olivat vähissä.


Legendaarisen pelaajan The Köpin (FC Nestehukat) tyylinäyte FC Lissuja vastaan.

Tiukoista otteluista huolimatta alkusarjat saatiin ratkaisuun ja edettiin pudotuspeleihin. A-lohkon järjestyksessi tuli 1. FC Nestehukat 2. Pub T.T Toholampi 3. FC Konsta 4. FC Lissut. B-lohkon sijoitukset olivat seuraavat: 1. St.Jopo 2. Teksas-Jari 3. FC Nahkafasaanit.
Ensimmäisessä välierässä FC Nestehukat voittivat vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen Teksas-Jarin. Nestehukille haettiin vastustaja toisesta välieräparista St.Jopo vs. Pub T.T. Pub T.T. on hallitseva mestari. St.Jopo otti 2-0 voiton ja näin pudotti mestarit pronssiotteluun.

Pronssiottelusta muodostui Pub T.T:n näytös, ja joukkue pysyi komealla 3-0 voitolla mitalikannassa. Teksas-Jarin kohtaloksi koitui ylitankkaus ja sijoitus neljänneksi 😉 Loppuottelussa kohtasivat turnaukseen ennakkosuosikin asemassa lähtenyt FC Nestehukat, sekä Vetelin ylpeys St.Jopo. Pelissä ei maaleilla iloiteltu, vaan varsinainen peliaika päättyi pyöreään 0-0 lukemaan. Seurasi aina ristiriitaisia tunteita herättävä rangaistuspotkukilpailu. Paljon on keskusteltu, että onko tämä oikea tapa ratkaista arvoturnauksien voittajia. Lauantaina se oli ehkä nopein keino päästää pelaajat nauttimaan pelimannimusiikin saloista… Niin, itse rp-kisan voitti St.Jopo. ”Poika” matkaa näin Veteliin. Onnittelut St.Jopolle!

Voittajajoukkue St.Jopo

Joukkueessa pelasivat: Jani Kykyri, Hannu Saari (palkittiin joukkueen parhaana), Villa Pakkala, Niko Lassila, Jouni Timonen, Tarmo Läspä, Aro Pöyhönen, Riku Saari, Timo Kanninen, Sami Finnilä, Jani Hohenthal ja Marko Timonen.

Tulokset

A-lohko
FC Konsta – FC Nestehukat 1-2
FC Lissut – Pub T.T 0-3
FC Nestehukat – FC Lissut 5-0
Pub T.T – FC Konsta 1-0
FC Konsta – FC Lissut 2-0
FC Nestehukat – Pub T.T 0-0

B-Lohko
FC Nahkafaasanit – Teksas-Jari 0-0
St.Jopo – FC Nahkafasaanit 2-0
Teksas-Jari – St.Jopo 1-2

Sijat 5.-6.
FC Konsta – FC Nahkafasaanit 0-1

Välierät
FC Nestehukat – Teksas-Jari 1-1, rp. 2-1
St.Jopo – Pub T.T 2-0

Pronssiottelu
Pub T.T – Teksas-Jari 3-0

Loppuottelu
FC Nestehukat – St.Jopo 0-0, rp. 2-3

Ukkonen jyrähteli festarikansallisissa

Tämänvuotiset festarikansalliset olivat järjestäjille menestys. Hyvin valittu kilpailuajankohta keräsi kisapaikalle noin 350 rastinetsijää. Erityisen positiivista oli se, että myös juniorisarjoissa oli osanottajia poikkeuksellisen runsaasti. Kansainvälisyyttä kisoihin toivat useissa sarjoissa menestyksellä kilpailleet venäläisjuniorit.
Kilpailujen alusta asti taivaalla roikkuneet tummat pilvet alkoivat kisan puolivälissä piiskata vettä. Tästä johtuen kisojen seuraaminen oli hankalaa, myös ukkonen haittasi ajoittain tulospalvelua.
Salamoiden välähtely tuskin silti pahemmin kilpailijoiden vauhtia hidasti
Miesten pääsarjan ykköseksi juoksi Ylivieskan Markku Isokoski ennen paremmin hiihtosuunnistajana tunnettua Femmanin Staffan Tunista. Jo ikänsä puolesta nelikymppisiin pääsevä Esko Ylikankaan vauhti riittää edelleen myös pääsarjaan, eilen tuli mukava kolmas tila.
Naisten kisaa hallitsi 20-ikäisten rankinelonen Kronanin Eva-Lina Skogvik. Toiseksi suunnisti vastikään Kainuun rastiviikolla mukavasti rankipisteitä kerännyt Marika Savukoski. Hiihtosuunnistajana menestynyt Pernilla Tunis vei kolmospalkinnon Mustasaareen.

Järjestävä seura sai vakiintuneen tavan mukaan kilpailuttaa vain nuorimpia junioreitaan. Suhteessa osanottajamääriin parhaiten menestyivät 12-sarjalaiset.
Tasaista työtä tehnyt Markus Mattila nousi toiseksi viimeisellä rastilla sarjansa käkeen, upea sarjavoitto H12:ssa tuli lopulta yli minuutin erolla toiseksi suunnistaneeseen KoS:n Lauri Koivumäkeen.
Vilja Peltoniemi ylsi kenties uransa parhaaseen suoritukseen. D12:ssa tuli hieno viides tila, sen lisäksi yksi rastivälivoitto.

JK. KP-V:n tulospalvelu on jo pitkään ollut tiennäyttäjänä Keskipohjanmaalla ja ehkä kauempanakin. Tulospalvelun etujoukoissa etenemisestä saatiin jälleen hieno näyte. Väliaikapalvelussa käytetyt värit parhaitten suoritusten osalta helpottavat merkittävästi kilpailun kulun seurantaa.