Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2008

ÖID voitti piiriottelun Vetelissä

Österbottenin nuoret hallitsivat odotetusti eilen Vetelissä käytyä 15-17-vuotisten piiriottelua. ÖID:n voittopisteet olivat 92 ja Kaskipohjanmaan vastaavat lukemat 79.
Kumpikaan joukkue ei saanut jalkeille aivan ykkösketjuaan, mutta ÖID:n paremmuudesta ei silti missään vaiheessa ollut epäselvyyttä.
Kolea vaikkakin aurinkoinen sää ei aivan parhaita puitteita tulosten teolle luonut, Etusuoran vastainen tuuli heikensi lisäksi pikamatkojen ja hyppyjen tuloksia. Siitä huolimatta koviakin tuloksia eilisessä illassa nähtiin.

Piiriottelussa mukana olleet kahdeksan kaustislaista menestyivät hienosti.
15-vuotisten tyttöjen moukariin KP-V oli saanut peräti kolme edustajaa. Heidi Myllymäki kiskaisi voittoon lukemin 45,75, Laura Koskinen varmisti KP:n kaksoisvoiton tuloksella 44,01. Kisan neloseksi heittänyt Kaisa-Leena Paavola sai tuloksen 34,06.

Tuomas Puronaho hallitsi 15-vuotisten poikien kolmiloikkaa, voitto irtosi lukemin 12,19, kakkostilan nappasi Pontus Salonen, joka pomppi pieneen vastaiseen ennätyksensä 11,89.
IMG_0275
Pontus ja Tuomas palkintopallilla

15-vuotias Miika Pajukangas veti 800m juoksua lähdöstä maaliin, hieno voitto tuli ajalla 2.14,89.

Vaihteeksi kiekkoringissä esiintynyt Jesse lehto oli P15 kisan kolmonen omalla ennätyksellään 38,16.
IMG_0276
Kiekon mitalitrio: Jona Nylund, Jussi Virkkala, ja Jesse Lehto

Kisojen nuorin osanottaja 12-vuotias Nuppu Peltoniemi seurasi varttuneempia kilpakumppaneitaan N17:n 1500m:llä aina viimeisen kierroksen takasuoralle. Kirissä kilpasiskot olivat kuitenkin vahvempia, Nuppu juoksun neljäs ajalla 5.17,63

Öja-73 voitti KP-V:n

Pohjan-Veikkojen jalkapallon edustusjoukkue vieraili tiistaina 9.9 Kokkolan Öjavallenilla. Vastassa oli luunkova Öja-73, joka porskuttaa kovaa kyytiä kakkosen karsintoihin. Sitä vastoin vieraileva KP-V joutui lähtemään otteluun varsin siipirikkoisena. Ennakkoon joku innokkaampi varmasti odotteli kotijoukkueen maalijuhlia, mutta KP-V oli asiasta eri mieltä. Ottelun taktiikkana oli puolustaa tiivisti ja hakea nopeita vastaiskuja vastustajan selustaan.

Ottelun ensimmäinen puoliaika olikin asemataistelua. Öja piti palloa ja KP-V puolusti hienosti koko joukkueen voimin. Kotijoukkue sai puoliajalla luotua itse yhden vaarallisen tilanteen, toisen sitten järjesti ottelun tuomari. Ensimmäisen hoiteli upealla torjunnalla KP-V:n maalivahti Toni Peltoniemi. Mies johti muutenkin joukkueensa puolustusta äänekkäästi ja laittoi nuoret joukkuetoverinsa taistelemaan.

Toinen tilanne tulikin sitten jakson 44.minuutilla. Arto Aspfors puolusti omaa maaliaan, vastustaja repi miestä minkä ennätti ja kaatui omaa kömpelyyttään. KP-V jäi odottamaan vapaapotkua itselleen, mutta kuinka kävikään. Jo Reima ottelussa vahvoja vihellyksiä esittänyt domari jatkoi linjallaan. Rangaistuspotku kotijoukkueelle ja pallo verkon perukoille. KP-V:n hyvä taistelu meni hukkaan tälläisen tuomion takia, kiitos ja näkemiin… Tauolle mentiin 1-0 lukemissa.

Toisella puoliajalla KP-V:n puolustus alkoi valumaan liian alas. Keskikenttä tippui toppareiden syliin ja Öja sai tuoda palloa liian rauhassa yli keskikentän. Öja ei silti saanut luotua vaarallisia tilanteita, vaan joutui laukomaan kauempaa. Väsymys alkoi silti puskemaan KP-V:n pelaajien puseroon, ja väsyneenä virheitä tulee helpommin.
Valitettavasti näin kävikin. KP-V:n puolustus antoi pahojen oman pään virheiden avustuksella kaksi varmaa maalipaikkaa kotijoukkueelle. Öjan tasoinen joukkue rankaisee varmasti noin karkeista virheistä. Peli näin ollen lukemissa 3-0.

KP-V tuli vielä. Joukkue sai ottelun viimeisellä vartilla hyvää painetta vastustajan päätyyn. Joni ”Ullava” Uusipaikka laukoi kerran ohi tyhjästä maalista, kerran tolppaan ja kerran sitten maaliin:) Kavennukseen teki hyvän esityön Niko Åby. B-junnu riisti pallon vastustajalta ja laittoi namun passin Uusipaikalle. Ullava ei erehtynyt, vaan iski pallon verkkoon. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten lopputulos 3-1 Öjalle.

KP-V taisteli ottelussa hienosti ja eritoten ensimmäisellä puoliajalla noudatettiin taktiikkaa loistavasti. Joukkue on osoittanut tasonsa ja ennen kaikkea sen, että vaikka miehiä puuttuu niin kentälle löytyy aina päteviä tuuraajia. Joukkue olisi ansainnut vähintään pisteen Öjavallenilta.

Seuraava koitos on tulevana lauantaina Kristiinankaupungissa, vastassa Sporting. Veikkaajille vinkiksi että ykkönen ei ole todellakaan varma:)

KP-V ottelussa: Toni Peltoniemi (80.Henrik Toivonen), Timo-Jaakko Paasila, Juho Fränti, Santtu Lehto, Jarmo Luokkala (34.Jarno Pulkkinen), Arto Aspfors, Markku Aspfors, Jesse Känsäkoski (66.Antti Vintturi), Joonas Kivinen, Matias Svartsjö (75.Niko Åby), Joni Uusipaikka.

Öja-73 – KP-V 3-1 (1-0)
1-0 Mårten Björkskog rp.
2-0 Tuomo Paavolainen
3-0 Juha-Heikki Elo
3-1 Joni Uusipaikka

Jesse Lehto hätyytteli SE-lukemia Nikulassa

Tänään Nikulassa kisailtiin aurinkoisessa säässä Moukaricupin kolmas osakilpailu.
Päivän parhaasta tuloksesta vastasi P15 sarjassa Jesse Lehto. Neljännellä kierroksella Jesse paransi nimissään ollutta piiriennätystä lukemiin 72.98, mutta viidennen kierroksen kiskaisu kaarsi vieläkin pidemmälle. Tulos 73.65 uupuu vain 43 senttiä Ilmari Lahtisen SM-kisoissa heittämästä se-tuloksesta. Vielä kuudennen kierroksen heitollekin kertyi mittaa 72.65. T15 sarjassa Laura Koskinen oli myös hyvässä heittovireessä. Laurakin korjaili ennätystään kahteen otteeseen. Neljännellä kierroksella kirjattiin lukemat 44.70 ja seuraavalla kierroksella parannusta edelliseen tuli vielä kaksi senttiä. Samassa sarjassa Kaisa-Leena Paavolan hienot esitykset saivat jatkoa. Tulos tänään 36.72.
P11 sarjassa Akseli Myllymäki moukaroi omaksi uudeksi ennätyksekseen lukemat 22.80. Pekka Uusitalo sai P13 sarjassa seurakseen komean joukon oman seuran heittäjiä, kun rinkiin astuivat pitkän tauon jälkeen Ari Paavola ja Onni Salonen. Ari ja Onni kävivät päivän tiukimman taiston sijoituksista. Lopputuloksissa Ari otti kolmannen tilan hienolla tuloksella, 35.72, Pekan ja Petteri Niemelän jälkeen, Onnin jäädessä neljänneksi myös mukavalla tuloksella 35.68. T13 sarjassa Emmi Luoma heitti moukarin uuteen ennätykseensä 25.87. Myös Juha Yli-Soini lennätti lekansa ennätyslukemiin 26.40 kehitysvammaisten M20 sarjassa. Moukarin jälkeen heitettin vielä kiekkokilpailu, jossa nähtiin komea joukko seuramme junnuja. Myös kiekkoringissä ennätystehtailut jatkuivat usean heittäjän osalta.

Kovia tuloksia Seutis-Gamesissa

Sateisesta ja koleasta säästä huolimatta saavutettiin eilen Vetelissä käydyssä kolmanessa Seutis-Games tapahtumassa tukku erinomaisia tuloksia.
Illan kovin tulos tehtiin heti kisojen avauslajissa. KP-V:n Eemeli Puronaho päivitti satasen ennätyksensä uudelle sekuntiluvulle hienolla voittoajalla 11,79. Myös juoksun kakkonen VetU:n Sami Mäkisuvio teki ennätyksensä 11,90. Viidenneksi juossut VetU:n Jari Mäkelä kellotti 45-sarjan uudeksi Perhonjokilaakson ennätykseksi 12,80.
Pitkästä aikaa kuularingissä vieraillut Marke Paavola pukkasi komeat lukemat 10,37, ja meni saman tien tämän kesän tilastoviitoseksi Keski-Pohjanmaalla.
N17 sarjan 200m voittoon juoksi KP-V:n Kirsikka Kainu ajalla 29,26, seuratoveri Essi Valo oli kisan kolmas. T13:ssa saman matkan juossut Elisa Känsälä kellotti ennätyksensä 30,48 ja sillä kolmas tila

Kaustisen 13-vuotias Antti Mäkelä teki korkeuspaikalla komeaa jälkeä, edellinen neljän päivän ikäinen ennätys parani peräti yksitoista senttiä, samalla tuli sarjan uusi seuraennätys upein lukemin 157. Keihäästä Antti otti kakkostilan tuloksella 36,59 ennen kolmanneksi lukemin 34,04 heittänyttä seuratoveriaan Eemeli Purolaa.
IMG_0269
Antti Mäkelä voitti P13:n korkeuden

15-vuotisten poikien pituudessa kilpaillut VetU:n 12-vuotias Pauli Mäkelä nappasi toisen tilan sarjansa maan kärkituloksella 506. Kolmannen tilan otti KP-V:n Joni-Antton Junttila ennätyksellään 504.

KP-V:n Johanna Uusitalo lähti kovaan vauhdin pitoon 11-vuotisten tyttöjen 600m:lla. Ensimmäinen kierros meni aikaan 1.16. Peesissä seurannut Toholammin Inka Remesaho oli kuitenkin kirissä vahvempi ja kellotti sarjansa piirin kärkiajan 1.56,91, Johannan hopea-aika myös hyvä 1.58,35. Nelli Pekkarinen oli juoksun kolmas.
KP-V:n Jenna Kankkosesta tuli kaksoismestari. 11-vuotisten tyttöjen pituuden ykköstila lohkesi omalla ennätyksellä 3,52 ja kuulavoitto lähes ennätystä sivuten lukemin 7,06.
IMG_0267
T11 pituuden mitalistit: Elli Mäkinen, Jenna Kankkonen ja Vilja Peltoniemi

11-vuotisten poikien kuulassa Akseli Myllymäen uusi ennätys 8,26 toi kolmannen sijan

Nuorimpien ikäluokkien 60m:llä ennätyksiä paranneltiin niin ikään reippaasti. 9-vuotisten poikien pikamatkalla pronssin ajalla 10.92 jakoivat Kaustisen Felix Paavola ja Larry Suvanto. Vielä 7-ikäisten sarjaan kuuluva KP-V:n Julia Kivinen kellotti T9:ssä kerrassaan hienon hopea-ajan 10,98.

Illan päätteeksi juostun 4x400m sekaviestin ylivoimaiseen voittoon juoksi KP-V:n kvartetti Tuomas Känsälä, Nuppu Peltoniemi, Eemeli Puronaho ja Kirsikka Kainu ajalla 4.19,5.

KP-V ja Reima pistejakoon

Suomalainen syyssää näytti olemuksensa keskiviikkona 3.9. pelatun 3.divisioonan ottelun aikana. Ensimmäisellä puoliajalla vettä tuli kaatamalla, toisella taas aurinkokin tervehti kentällä olevia… Niin, itse ottelussa kotijoukkueen vieraaksi oli saapunut nousukarsintapaikasta taisteleva Ykspihlajan Reima.

Ottelun asetelmat olivat varsin selvät. Reima halusi pisteitä haaveillakseen noususta ja kotijoukkue taas sarjapaikan turvaamiseksi. Kevätkierroksella joukkueet tasasivat pisteet ja silloin KP-V oli fyysisesti huomattavasti edellä. Nyt tilanne oli päinvastainen, kun kovalla harjoitusmoraalilla treenannut Reima jaksoi painaa täydet 90.minuuttia. Osittain tästä syystä ottelusta muodostui varsin kaksijakoinen, ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen ja toinen vierailijoiden.

Ensimmäinen puoliaika näytti varsin valoisalta kotijoukkueen kannalta. Peli sujui ja pallo löysi kiitettävästi kanssapelaajat. Puoliajan hahmot olivat eittämättä Matias ”Esa” Svartsjö sekä Joni Uusipaikka. Svartsjö huolehti tarjoilusta ja Uusipaikka viimeistelystä. Duo takasi KP-V:lle 2-0 taukojohdon. Molemmat osumat syötti Svartsjö ja maalit teki Uusipaikka. ”Ullavan” ketsuppi purkki avautui ja maalipyssy on tulessa taas.
Kotijoukkueella oli lukuisia muitakin tilanteita, mutta palloa ei saatu useammin vieraiden maalivahdin taakse. Vieraiden maalinteko yritykset hoideltaan varmasti väljemmille vesille.

Kotijoukkue oli selvästi paremmin latautunut otteluun ja vierailijat ehkä lähtivät otteluun liian varmoina voitosta. Puuttuihan KP-V:ltä useita pelaajia, mutta kentälle päässeet miehet näyttivät loistavasti omaa osaamistaan. Parasta antia olikin nyt avaukseen nousseiden sekä kentälle tulleiden hieno asenne, joukkuepeliä parhaimmillaan.

Toinen puoliaika olikin sitten Reiman myllytystä. Kotijoukkue oli lähes koko puoliajan vastaanottavana osapuolena, mutta pystyi luomaan silti muutaman vaarallisen tekopaikan. Vierailijat tekivät muutaman onnistuneen vaihdon ja peli piristyikin huomattavasti heidän osaltaan. KP-V sitävastoin rupesi varmistelemaan liian aikaisin johtoaan. Tämä johti siihen että joukkue valui liian alas, antaen hallinnan täysin Reimalle.
KP-V taisteli aina 78.minuutille saakka, kunnes kavennuksen iski Reiman pelaajavalmentaja Jani Harja. Tasoitustakaan ei tarvinnut kauan odotella, sillä KPV:stä siirtynyt Mikko Annala iski tasoituksen 82.minuutilla. Näihin numeroihin ottelu myös päättyi.

Pistejako ei varmasti miellyttänyt kumpaakaan joukkuetta, mutta sarjan päättyessä sillä voi olla isokin merkitys. Ottelusta muodostui todella luokattoman tuomarin ansiosta varsin kiihkeä, mutta kotijoukkue ei voi vedota siihen johdon menettäessään. KP-V:n parhaimmistoa oli maaliduon lisäksi keskikentällä taistellut Jarno Känsäkoski, sekä puolustuksen peruspilari Sami Finnilä.

KP-V ottelussa: Simon Prest, Timo-Jaakko Paasila, Sami Finnilä, Henri Kuorikoski, Jarno Pulkkinen, Markku Aspfors (90.Olli Pynssi), Jarno Känsäkoski ”C”, Joonas Kivinen (87.Antti Vintturi), Matias Svartsjö (60.Juho Fränti), Jarmo Luokkala (80.Jesse Känsäkoski), Joni Uusipaikka.

KP-V – Reima 2-2 (2-0)
1-0 29.min Joni Uusipaikka
2-0 38.min Uusipaikka
2-1 78.min Jani Harja
2-2 82.min Mikko Annala

KP-V jatkaa pisteiden metsästystä seuraavaksi kahdella vierasottelulla. Ensiksi kohdataan kivenkova Öja-73, sekä sen jälkeen Sporting. Kristiinankaupunkiin 13.9. on bussikuljetus, kannustusjoukot ovat tervetulleita!! Kyydin hinta 10 € per kansalainen. Tarkempi aikataulu myöhemmin.

Kuukauden nettivieras: Mikko Männistö

Tervehdys terveysliikunnan parista!

Olen juuri Kaustiselle Rovaniemeltä muuttanut liikunnanohjaaja. Kaustiselle minut toi uusi ja haasteellisen työ Pohjan-Veikoilla ja tehtävänäni onkin käynnistää uusi Kunnossa Kaiken Ikää -hanke.

mikko_mannisto1

Olen syntyjäni kotoisin Kestilästä, mutta lapsuuden ja nuoruuteni vietin Raahessa, tarkemmin ottaen Superpesiskunta Pattijoella. Lapsena tuli kokeiltua myös pesäpalloa, mutta eniten minua kuitenkin kiehtoi lentopallo, jota pelasinkin lähes koko nuoruuteni. Liikunnan vastapainoksi tuli harrastettua myös musiikkia. Jos ei lentopallon peluu vienyt aina nuoresta miehestä ylimääräistä virtaa, niin sitä sitten puhalleltiin tuuban kautta ulos sulosävelinä… Kenties noista lapsuuden liikuntaharrastuksista sitten juontaakin juurensa nykyinen ammattini.

Lukion käytyäni kävin armeijan Sodankylässä, jonka jälkeen aloitin opintoni Rovaniemen ammattikorkeakoulussa tähtäimessä valmistua liikunnanohjaajaksi. Opintojen kautta sain mahdollisuuden kokeilla paljon uusia liikuntamuotoja, joista mm. kiipeily tulee lähinnä mieleen. Suuntauduin opinnoissani luontoliikuntaan ja tein viimeisenä opiskeluvuonna lopputyön, jossa tutkin varusmiesten kunnon kehittymistä heidän varusmiespalveluksensa aikana. Tutkimustulokset eivät näyttäneet järin hyviltä, vaan huomasin, että yleinen huoli nykyihmisten kunnon rappeutumisesta ei todellakaan ole tuulesta temmattua. Keväällä 2008 olin töissä liikunnanohjaajana Rovaniemen HealthEx .terveysliikuntapisteessä, jonka jälkeen minusta tuntui että haluaisin jatkossakin työskennellä terveysliikkujien parissa.

Uuden Kaustisella aloitettavan KKI-hankkeen tarkoituksena onkin saada uusia ihmisiä 

Nyt aloittaessani uutta työtä täällä Kaustisella, toivon kaikilta jo liikkuvilta ja liikkumattomilta rohkeutta ja reipasta asennetta tulla jatkamaan tai aloittamaan uusi säännöllinen liikuntaharrastus uuden hankkeen alkaessa. Uskon, että liikunnasta voi jokainen löytää sen ilon ja valon arkeen joka pitää mielen virkeänä ja valaisee jo hämärtyviä syksyisiä lenkkipolkuja. Liikunta kuuluu kaikille!

mikko_mannisto2

terveysliikunnan pariin. Tarkoituksena on laajentaa ja monipuolistaa Pohjan-Veikkojen tarjoamia harrasteliikuntamahdollisuuksia niin Kaustisen keskustassa kuin muillakin kylillä. Näin ollen toivon erityisesti liian vähän tai ei lainkaan liikkuvia ihmisiä mukaan laajentuvaan toimintaamme ja näin aloittamaan säännöllisen liikunnallisen elämäntavan. Keskimäärin vain joka kolmas suomalainen liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, ja toivonkin, että nyt alkavalla hankkeella olisi tähän tilastoon positiivinen vaikutus ainakin paikallisesti.

Liikuttavin terveisin,

Mikko Männistö
KKI-hankevetäjä KP-V

KKI-hanke starttaa

Kaustisen Pohjan-Veikot aloittaa kaksi vuotisen KKI-hankkeen.

Hankkeen vetäjänä aloitti 1.9.2008 Mikko Männistö. Mikko on 24-vuotias liikunnanohjaajaksi 2008 keväällä valmistunut rovaniemeläinen. Synnyinseutu löytyy Kestilästä. Nuoren miehen myötä seura tulee saamaan hyvän lisän jo ennestään kattavaan tarjontaan.

KKI-hanke on suunnattu yli 40-vuotiaille, mutta varmasti hankkeen puitteissa tulee uutta toimintaa muullekkin väestölle. Seuran yhtenä tavoitteena on hankkeen kautta saavuttaa eri kylien väestöä. Nyt onkin hyvä aika esittää toivomuksia erilaisista toiminnoista, joten rohkeasti vain ottamaan yhteyttä.

Mikko Männistöstä tulee tarkempaa juttua seuran nettisivujen nettivieras osioon vielä tämän viikon aikana.