Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2010

Kaustinen pienten kuntien kolmas

Seuracupin toiseen osakisaan melkoisen hyvin valmistautunut Kaustinen sijoittui kolmanneksi pistein 9455 tänään Vetelissä käydyssä vattenafall-kisassa. Edellä olivat lopussa kovasti kirinyt Kälviä pistein 10791, myös Veteli ohitti loppulajeissa Kaustisen pistemäärällään 9618. Eri sarjassa kilpaillut Kalajoki oli tälläkin kertaa selvästi paras pistein 11478. Vielä kilpailun puolivälissä Kaustinen oli pienten kuntien kärkipaikalla, mutta sitten ei materiaali enää riittänyt, kaikkiin lajeihin ei löytynyt osanottajia.
Lajivoitot olivat tiukassa, KP-V;n nuoret saavuttivat niitä kuitenkin yhteensä kolme. Kakkossijoja kirjattiin seitsemän ja kolmostiloja neljä kappaletta. Omia ennätyksiä tehtiin useita.

Nuorimassa eli 11-vuotisten ikäsarjassa ainoan lajivoiton otti Eemil Ali-Haapala, ylivoimainen pituushyppyvoitto tuli ennätyslukemin 4,28, KP-V:n kaksoisvoiton varmisti toiseksi kiilannut Felix Paavola. Miika Harjukoski kiri yllättäen tuhannen metrin kolmoseksi ajalla 4.06,44. Tyttöjen pituuskisan kahdestatoista osanottajasta oli viisi kaustislaista, heistä parhaana Julia Kivinen neljäs. Neljänneksi sijoittui myös 60m aikansa lukemiin 9,67 parantanut Larry Suvanto. Ronja Känsälä oli keihästuloksellaan 13,62 myös neljäs.

13-vuotiaat eivät lajivoittoja saaneet, mutta monta hyvää suoritusta ja omaa ennätystä kirjattiin. Iiro Kurunsaari juoksi 60 m:llä toisen erän voittoon hienolla ajalla 8,81, mutta eka serässä juossut Kalajoen Miika Juusola nappasi niukan voiton ajalla 8,77. Simeon Maukonen ja Mikko Pajukangas kävivät 1000m:llä tasapäisen kisan, Simeonin kakkosaika oli 3.36,14 ja heti perässä tulleen Mikon 3.38,65, matkan voitti vasta 10-vuotias Himangan Juuso Marttila ajalla 3.27,06.
Tyttöjen tonnilla mentiin kovaa. KTU:n Janina Granö oli selvä voittaja ennen ennätyksensä 3.29,05 juossutta Kälviän Leena Kippoa. Ennätysvauhdissaan oli myös kolmanneksi tullut Vilja Peltoniemi kellottaen ajan 3.29,92.
001
Viimeinen kierros alkaa: Janina Granö kärjessä, sitten Vilja, Leena Kippo ja Ninni Löf

Poikien viestissä joukkue: Akseli Myllymäki, Simeon Maukonen, Iiro Kurunsaari, Markus Mattila juoksi toiseksi ajalla 59,13.
005
Markus Mattila tuo pojat viestikakkoseksi

Tyttöjen kvartetti: Johanna Uusitalo, Vilja Peltoniemi, Roosa Myllymäki, Riikka Valo oli kolmas.
Roosa Myllymäen korkeustulos 1,25 tiesi sijaa neljä.

15-vuotisten ikäluokassa saavutettiin kaksi lajivoittoa. Antti Mäkelän ylivoimainen kuulavoitto irtosi hyvällä tuloksella 12,20. Tyttöjen kaksi tonnia juostiin yhtäaikaisesti poikien kanssa, tämä tiesi sitä, että matkaan starttasi yhteensä kaksitoista juoksijaa. Alkumatkasta poikien perässä juossut juossut Nuppu Peltoniemi kohenteli asemiaan matkan aikana tullen maaliin koko kisan viidentenä ja tyttöjen selvänä voittajana hienolla ajalla 7.16,52.
Kakkospaikalle ylsivät Eemeli Purola seipäässä omalla ennätystuloksella 2,20 ja kvartetti: Elias Purola, Antti Mäkelä, Pekka Jylhä, Antti Rauma, joka satasen viestissä uhkasi jopa Veteliä, vauhdikkaan ankkuriosuuden juossut Antti Rauma oli aikaisemmin kellottanut kovatasoisella kahdella tonnilla hyvän ajan 6.57,56, joka riitti siinä kisassa neljänteen sijaan. Tyttönelikko: Elisa Känsälä, Emmi-Emilia Luoma, Janika Baltzar, Nuppu Peltoniemi sijoittui pikaviestissä kolmanneksi.
Janika Baltzar paransi seivästulostaan kymmenellä sentillä, neljäs tila irtosi numeroin 1,40

17-vuotisten sarjasta saatiin kaksi toista sijaa, molemmat kiekosta. Kaisa-Leena Paavolan pisimmäksi kaareksi saatiin 17,48 ja Pontus Salosen 28,73. 1500m ennätystään viitisen sekuntia lukemiin 6.27,39 kohentanut Elina Rauma oli matkan kolmas. Essi Valo otti 3-loikassa neljännen tilan ennätyksellään 9,11.

Niin Kälviä, Veteli kuin Kaustinenkin selvinnevät erittäin todennäköisesti kuun lopulla käytävään kilosarjan finaaliin.

Myllymäelle 1-trapin SM kultaa.

KP-V:n Juha Myllymäki voitti viikonloppuna Orimattilassa käydyissä 1-trapin (kansallinen trap) kisoissa LV2 luokan Suomenmestaruuden. Juha voitti sarjan tuloksella 86 (63+23) joka on myös luokan uusi suomen ennätys. Toiseksi sarjassa sijoittui KeUa:n Pentti Kumpulainen (77). Sarjan palkintopallilla nähtiin myös toinen keski-pohjalais ampuja, kun Halsuan MS:n Jorma Mastokangas sijoittui kolmanneksi.
Mestaruus oli Juhalle jo toinen tälle kesälle, sillä hän voitti edellisenä viikonloppuna saman luokan A-trapin Suomen mestaruuden Laukaassa.
KP-V:n Esko Rantamäki sai myös kotiin tuomisia sijoittumalla kolmanneksi LV1 luokassa. Esko saavutti saman sijoituksen myös A-trapissa viikkoa aikaisemmin.
Onnittelut mitalli kaksikolle.
Tulokset:
http://www.osu.fi/@Bin/201513/SM_kans_trap_lv_tul.txt
http://www.ammuntatulokset.fi/2010/20100730-0801_Atrap_SM_Laukaa/20100730_SM_Atrap_henkilokohtainen.pdf

Junnukeihäässä piirinennätys

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen heitti eilen Rovaniemellä pidetyissä sen alueen pm-sisulisäkilpailussa T9 sarjan junnukeihään uuden Keskipohjanmaan piirinennätyksen. Julian toisen heiton pituudeksi mitattiin hienot lukemat 17,03, tulos ylittää neljällä sentillä Ylivieskan Venla Ruotasen entisen ennätysnoteerauksen.
Pm-kisan ulkopuolella kilpaillut kaustislainen oli ylivoimainen niin keihäässä kuin myös 40m:llä, jossa ajaksi kellotettiin 7,07.

Jenni Penttilä loppukilpailun 6.

Jenni Penttilä saavutti Kajaanin Kalevan Kisoissa naisten moukarissa hienosti kuudennen sijan. Parempaa sijoitusta saa etsiä useamman vuoden takaa. Taitaa olla 2003, kun Petteri Toivonen oli Helsingin Kalevan Kisoissa pituuden viides. Tällä kertaa Petteri oli pituuden karsinnan 10. Kaikki urheilijamme suoriutuivat kisoista hyvin ja heiltä kaikilta voimme tulevaisuudessa odottaa positiivista kehitystä: Petterillä on ollut vammoja, jotka ovat haitanneet kehitystä. Jenni, Jesse ja Niko ovat vielä nuortensarjalaisia, mitä mahtavatkaan saada vielä tulostaululle, kun tulevat aikuisten ikään.

On hienoa että seurassamme on huipputason urheilijoita. Te edustusurheilijamme olette esikuvia nuoremmille ja sieltä varmasti nousee uusia edustajia tuleviin Kalevan Kisoihin.

Onnittelut Jennille ja menestystä omiin SM-kisoihin Ylivieskassa!

Kalevan Kisat alkoivat, Jesse 10. Niko 11.

Kajaanin Kalevan Kisat (5.-8.8.2010) alkoivat moukarin karsinnalla. Jesse Lehto oli tuloksella 56.36 karsinnan 10. ja Niko Lehto 11. tuloksella 55.99. Aikaisemman systeemin mukaan veljekset olisivat selviytyneet hienosti loppukilpailuun, mutta valitettavasti viime vuosina loppukilpailuun on otettu vain 8 parasta. Onnittelut Jesselle ja Nikolle hyvistä sijoituksista aikuisten SM- kisassa. Seuraavaksi odotamme mitä heillä on tuotavana omista SM-kisoista viikon kuluttua.

KP-V:llä on vielä kaksi urheilijaa jatkamassa kisaansa: tänään klo 19.50 Miesten Pituuden karsinnassa Petteri Toivonen ja huomenna perjantaina klo 13.40 Naisten Moukarin karsinnassa Jenni Penttilä. Toivomme menestystä myös heille.

Oheisesta linkistä voi seurata livenä kilpailujen etenemistä.
http://live.time4results.com/yu/2010/kalevankisat/

Mitaleja ropisi Nivalasta tänäänkin

Mitali ropisi mukavasti tänäänkin, kun 12-15-vuotisten pm-kilpailuja jatkettiin Nivalassa. 14-vuotias Eemeli Purola nousi kaksi kertaa ykköskorokkeelle. Seipään voitto tuli ennätystä 2,10 sivuten, toinen kulta tuli moukarista. Kaksoisveli Elias nappasi seipään pronssin tuloksella 1,40 ja 100m aidoista tuli toinen pronssi.
020
P14 seipään mitalistit: Oskari Nivala, Eemeli Purola ja Elias Purola

Akseli Myllymäki ylsi kaksoismestariksi. Moukarivoiton lisäksi tuli P12:n pituusmestaruus tuloksella 4,07.

015
Riia heitti hopeaa ennätyksellään

15-vuotisten tyttöjen hyvätasoisen moukarikisan voitti Ylivieskan Nelli Marjakangas numeroin 39,92. Toiseksi heittänyt KP-V:n Riia Paavola teki ennätyksensä tuloksella 38,58. Pronssin otti KP-V:n Emmi-Emilia Luoma tuloksella 35,96
017
Emmi-Emilia heittää pronssille

B-juniorit aloittivat syyskierroksen vierasvoitolla

KP-V:n B-juniorit aloittivat syyskierroksensa vierasottelulla GBK:ta vastaan. Peli alkoikin vahvasti kaustislaisten hallinnalla ja kun peliä oli pelattuna neljä minuuttia siirtyi KP-V johtoon Jere Åbyn maalilla, maalisyötön tarjoili Arttu Penttilä. Pelikellon näyttäessä 15 min iski KP-V toistamiseen, tällä kertaa maalintekijänä toimi Taneli Virkkala, jonka hallittu kaukolaukaus leijaili yli vastustajan maalivahdin. Mutta sitten hallitsikin GBK. Kaustislaiset hävisivät lähes kaikki keskikentän kaksinkamppailut, ja pallonmenetyksen jälkeen tilanne kaventui 1 – 2. Tällöin peliä oli pelattuna 26 minuuttia. 35 min kohdalla nähtiin sitten GBK:n tasoitusmaali, kun J Kipponen siirsi pelivälineen pilkulta ohi maalivahti Toni Skantsin. Taukotilanne siis 2 – 2.
Toinen puoliaika alkoi jälleen kokkolalaisten hallinnalla, mutta hiljalleen myös KP-V pääsi takaisin pelirytmiin kiinni. Ja kun jo hieman alkoi tuntua siltä, että ottelu päättyisi tasan iski Kaustinen. 74 min kohdalla siirsi Eetu Hautala joukkueen jälleen johtoon, maalisyötön antoi Jere Åby. Loppulukemat 2 – 4 viimeisteli lisäajalla T Virkkala, maalin syöttäjänä toimi Pietari Purola.
Loistava aloitus syyskierrokselle. Seuraavaksi KP-V kohtaa vierasottelussa Jaro/2. Peli pelataan tiistaina 10.8.

12-15 vuotisten pm Nivalassa

Yhteensattumien vuoksi puoliintuneella eikä aivan silläkään vahvuudella Nivalassa mukana ollut KP-V:n 12-15-vuotisten iskujoukko pystyi silti kahteen mestaruuteen, kolmeen hopeaan ja yhteen pronssiin. Kaikki seuran ikäluokkaan kuuluvat tyttöurheilijat puuttuivat ja muutama poikakin samanaikaisesti Kalajoella käytävän JukuJuku-leirin takia.
Avauspäivän menestynein kaustislainen oli 14-vuotias Eemeli Purola, jonka keihäsmestaruus irtosi luvuin 35,40, lisäksi kuulasta tuli hopeaa. 15-vuotias Antti Mäkelä voitti korkeuden ja keihään pronssi tuli ennätystä hipoen numeroin 47,00. Elias Purolan nappasi korkeuden hopean enätyksellään 1,40 ja satasen neljäs tila irtosi niinikään ennätyksellä 14,41.
001
Elias satasella, vieressään pronssin napannut Oskari Nivala

Akseli Myllymäen mitalitili aukesi P12 korkeudessa, pronssitulos oli 1,20. Tasaisessa kuulakisassa tuli viides sija ennätysnumeroin 8,84.
005
Akseli Myllymäen tyylinäyte kuulasta

Halsuan kuulantyöntäjät nappasivat kaksi mestaruutta Riikka Hietalahden voittaessa sarjan T13 ja Janne Suomisen sarjan P12. Veteli nappasi mestaruutensa juoksuradoilta. Viljami Parpala oli ylivoimainen satasella ja Pauli Mäkelä yllätti kanssakilpailijansa 800m:n kiritaistelussa
010
Lauri Gummerus, Pauli Mäkelä ja Tuomas Nurkkala 800m palkintopallilla
(vasta-aurinkoon ei kuvia pitäisi ottaa, kuten näkyy)