Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2013

KP-V neljäs Lappajärvellä

Kaustisen Pohjan-Veikot otti tänään Lappajärvellä käydyssä kilosarjan seuracup-finaalista sen mikä otettavissa oli eli neljännen sijan. Mahdollisuus aivan kärkisijoihin mureni useihin poisjäänteihin, ero kolmen kovan kärkeen venyi lopulta kuitenkin sen verran isoksi, että tuskin edes ykkösketjulla mitaleille olisi ylletty.
Larsmo nousi kalkkiviivoilla kolmanteen perättäiseen voittoonsa, niukasti ennen tasapisteisiin päätyneitä Lappajärveä ja Pihtipudasta.
.
Larsmon punatakit valmistautuvat päivän koitokseen

KP-V:n ykköstykit löytyivät tällä kertaa odotusten mukaisesti 11-vuotisista. Sarja tuotti Kaustiselle mahtavat 114 pistettä, eli keskiarvosija oli kolmas (3). Ja sukkulaviestiä KP-V johti 11-vuotisten juostua lähes kymmenellä metrillä.
Päivän kovimman noteerauksen teki Maria Jääskä voittaessaan 150m uudella 10-vuotisten piirinennätysajalla 22,54.
.
Maria odottaa sukkulaviestin strattia vierellään Pihtipudas (2) ja Töysä (4)

Maksimipisteisiin ylsi myös Elisa Heikkala heittäessään keihästä piirin kärkitulokseen 27,53. Veera Huntus juoksi 1000m:llä toiseksi lähes ennätyksellään 3.37,92. Positiivisiin yllättäjiin kuului myös neljänneksi omalla pituusennätyksellään 3,71 hypännyt Veera Koskinen.

.
Veera Huntus (7)vetää tonnin juoksua takanaan voittoon juossut Vähänkyrön Veera Hakomäki (15), sitten Ruskon Eveliina Pääkkö (13) ja lopun hyvin kirinyt Maaningan Anni Vartiainen (9).

.
Veera Koskinen on parantanut tänä kesänä ennätystään huikeat 65 cm.

11-vuotisten poikien ykkösyllättäjäksi nousi tonnilla toiseksi ennätyksellään 3.40,07 juossut Toni Kolehmainen, Ville Kankkosen kolmas tila pituudessa tuli hyvällä tuloksella 3,98. Janne Läspän neljäs sija keihäässä 28,37 oli optimi suoritus. Plus-merkkinen saavutus oli myös Lauri Peltolan 150m seitsemäs sija ajalla 24,69

13-vuotisten kokonaissaldo myös hieno 89 pistettä. Parhaasta lajista moukarista tuli Atte Syväkosken kakkostila 32,90 ja vasta 10-vuotiaan Aliisa Syväkosken kolmas sija 23,92. Pika-aidat lähes meni yhtä hyvin, Julia Kivinen kolmas 10,75 ja Felix Paavola yllätysnelonen ennätyksellään 11,89. Venla Mäkelän korkeusennätys 1,35 riitti viidenneksi, Saku Kolehmainen oli lukemin 1,15 kymmenes. Tonnilla kumpainenkin teki ennätyksensä: Mitri Lerssi 3.31,38 ja kahdeksas, sekä Elli Myllymäki 3.59,51 ja yhdestoista.
.
Atte pyörähteli toiseksi, kolmen kilon välineellä ennätys on viime kesästä kohentunut lähes neljä metriä.

.
Felix aitoo piirin tilastoneloseksi

15-vuotisissa ei vauhdissa enää pysytty, kokonaissaldo 46 pistettä. Ikäsarjan menestynein omalla seiväsennätyksellään 2,70 kolmanneksi sijoittunut Eemil Ali-Haapala (kuva alla). Kuulaennätystään metrin verran lukemiin 10,86 parantanut Akseli Myllymäki oli seitsemäs. Päivän tsemppari vasta 11-vuotias Salla Aho oli kahdella tonnilla yhdestoista.
.
Tässä ylittyy 2,60 reippaasti kolmannella.

Siimaa jouduttiin antamaan myös 17-vuótisissa tuloksena 44 pistettä, mutta sarjassa oli toki yksi laji vähemmän. Sarjan parhaat saavutukset Vilja Peltoniemen ja Antti Rauman kuudennet sijat 300m:llä.

Sukkulaviesti lähti komeasti käyntiin 11-vuotisten kiitäessä pitkästi muiden edellä, kärkirintamassa tultiin vielä 13-vuotisten aikana, sitten isot pojat ja tytöt tulivat ohi, kolmas tila menetettiin vasta kalkkiviivoilla.

Summa summarum:
KP-V keräsi 31:stä lajista 306 pistettä eli hiukan vajaat 10 pistettä/laji. Kun seitsemäs sija toi jokaista lajia kohden juuri nuo 10 pistettä, niin ihan 7. sijan keskiarvoon ei päästy.
Vaikka epävarman tulevaisuuden ennustaminen on kutakuinkin tuulen tavoittelua, tehdään se kuitenkin.
KP-V oli kisojen selvästi paras seura 11- ja 13- vuotisissa, niin ihan kohta, viimeistään 2-3 vuoden sisällä pitäisi mahdollisuuksia olla taas vaikka mihin !!!!

Jesse Lehdolle moukarin SM-kultaa!

Jesse Lehto voitti tuloksella 64.43 22-vuotiaiden moukarinheiton Suomenmestaruuden
Raahessa. Voitto heitto syntyi kolmannella heittokierroksella, mutta Jesse johti kilpailua koko kilpailun ajan. Ensimmäisen kierroksen tulos oli 63,43.

Takana käytiin kovaa vääntöä: peräti kuusi miestä heitti yli 61 metriä!
Toiseksi tuli Länsiuudenmaan Urheilijoiden Tuomas Kalliovaara
tuloksella 63,21 ja kolmanneksi Noormarkun Juho Saarikoski tuloksella
62, 58.

Paljon onnea Jesse ja tukijoukot!

Jesse Lehto Raahe SM22
Jesse palkintopallilla.

Eero ja Jesse
Valmentaja Eero Yli-Soini ja mestari Jesse tyytyväisenä kisan jälkeen.

Kuvat: Katja Lehto

Kokkola isännöi suunnistuksen maakuntaviestiä

Yhtenä ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Kokkola nousi tänään Ylivieskassa käydyn maakuntasuunnistusviestin vakuuttavaan voittoon. Osittain puskista tullut Nivala korjasi hopean ennen ”helt från buske” pronssille kivunnutta Larsmoa.

Viestin perinteitä noudattaen viestin ratkaisu tapahtui kisan keskivaiheilla juostuilla marginaaliosuuksilla. Jos kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä etappia menevät jotakuinkin käsikirjoituksen mukaan, niin lyhyillä kolmos- nelospätkillä kaikki on mahdollista. Tasoerot naisten ja H16/H50 osuuksilla ovat valtavat.

Avausosuuden kärkipariksi erkani heti alkuunsa samallla hajonnalla olleet VetU:n Kari Tyynelä ja Kalajoen Kalle Junnikkala. Tyynelän pummatessa Junnikkala livahti osuusvoittoon. Kakkoseksi nousi vauhdikkaasti lopun tullut Nivalan Lauri Gummerus (kuva alla)
.

Kaustinen II Mikko Pajukangas (kuva alla) yllätti tullen vaihtoon yhdeksäntenä vain runsaat pari minuuttia kärjestä, jopa ennen Veteliä. Ykkösjoukkueen Vesa Peltoniemen vauhti tyssäsi heti alkuvaiheessa väärän rastivälin suunnistukseen ja vaihtosija 15. Kolmosen Antti Rauma saapui vaihtoon runsaat kymmenen minuuttia kärjestä sijalla 26.
.

Kärjessä kakkososuudelle päässyt Esko Ylikangas lisäsi osuuden nopeimpana Kalajoen johdon jo viiteen minuuttiin ennen toiseksi noussutta Pietarsaarta ja Vetelin Juha Lassilaa. Suht koht odotusten mukaisesti juosseet Kaustislaiset Lasse Paavola II ja Antti Pesola I tulivat vaihtoon sijoilla 14 ja 16. Jori Känsäkoski saapui edellisistä noin varttitunnin päässä 24:na.

Tiia Ylikangas jatkoi vauhdikasta menoa lisäten kisan puolivälissä Kalajoen johdon jo seitsemään minuuttiin. Veteli sinnitteli vielä mitalitaistelussa Miia Pakkalan (kuva alla) tullessa vaihtoon neljäntenä vain kuusi sekuntia hopeasta. Anne Peltoniemi II saapui vaihtoon sijalla 11 ja aivan kintereille noussut Marianne Järvelä I pari sijaa myöhemmin. Kipein pohkein matkaa tehnyt Nuppu Peltoniemi vaihtoi sijalla 26.
.
Miian takana vaihtoon saapuu Nivalan Pirjo Knuuti

Kokkolan voiton pääarkkitehdiksi nousi kolmantena, seitsemän minuutin takamatkalta nelososuudelle päässyt Lauri Koivumäki (kuva alla), etapin toiseksi nopein 16-vuotias kossilainen nousi kärkeen ja eroa pahimpiin kilpakumppaneihin tuli tavoittamattoman paljon.
Juha Lerssi I palautti Kaustisen joukkueiden marssijärjestyksen tullen yhdeksäntenä vaihtoon ja heti seuraavana Ari Myllymäki II. Aimo Rantalan III ihan ok suoritus antoi silti siimaa sijan verran ollen vaihdossa 27.
.

Timo Hongellin (kuva alla) toiseksi paras vauhti viidennellä osuudella lisäsi kossilaisten kaulan toisena juosseeseen Nivalaan neljään minuuttiin. Osuuden yllättäjä oli kuitenkin aivan miesten vauhtia juossut Larsmon kuudentena vaihtoon tuonut Salla Fagerudd (os. Sukki). Pasi Pesola jatkoi ykkösen vyörytystä saapuen osuudeltaan kahdeksantena viisi minuuttia Vetelin takana. Timo Rantala II onnistui myös hyvin siitä huolimatta että sijoitus putosi yhdellä. Timo Mattila III piti sijan, vaikkakin hakua lienee ollut.
.

Vaikka Harri Pajula sai peräänsä aivan maanhuippuluokkaa olevia ankkureita ei kokkolalaisen kärkipaikkaa pystytty juurikaan uhkaamaan. Hieman eroa kaventanut Nivalan Timo Joensuu saapui kakkosena ennen päivän nopeinta Larsmon Kim Fageruddia. Sami Löfbacka nosti osuuden toiseksi nopeimpana Kaustisen siedettävälle seitsemännelle sijalle juuri ennen Veteliä. Tauno Pajukankaan hyvä suoritus piti kakkosen mukavasti sijalla 11. Heikki Pajukankaan suoritus ikään suhteutettuna melko hyvä, toi kolmosen sijalle 27.

Summa summarum:
Haastavassa maastossa käyty kisa ratkaistiin taidolla, ja juuri siksi voittoon suunnisti piirin lippulaiva Kokkola.
Nivala yllätti lottomaastoissa toistamiseen, Larsmon pummikisoissa 2001 tuli pronssia, toki väliin mahtuu Perhon ”normaalikisan” hopea vuodelta 2003.
Päivän jättiyllättäjäksi kohosi kuitenkin pronssille noussut Larsmo, jonka edellinen paras oli Nivalassa 1989 saavutettu yhdestoista sija.

Kuntaliitosten myötä suurkunnaksi muuttuneen Kalajoen loistava alku mureni neljännen osuuden suurpummeihin. Siitä huolimatta yhdennäksi sijoittunut Kalajoki kirjasi toistaiseksi kaikkien aikojen neljänneksi parhaan kisansa.
Kaustisen ykkösjoukkueen menestys jätti paljon spekuloitavaa. Joukkue oli mitalitaistelussa vain avausosuuden ykkösrastille saakka, kun kakkosrastin sijasta matka jatkui epähuomiossa kohta viitosrastia, niin kärki karkasi ja sitä myötä mitalijuna oli mennyt.
Laihana lohtuna kisan seitsemäs sija ja voitto yhtä epäonnekkaasta Vetelistä.

KP-V:n tytöille SM-kultaa Orimattilasta

Kaustisen Pohjan-Veikkojen 15-vuotiaat moukariheittäjät Viivi Paavola ja Hanna Pulkkinen onnistuivat erinomaisesti tänään Orimattilassa käydyissä 14-15-vuotisten SM-kisoissa. Viivin viides sija hienolla 49,00 ja Hannan kuudestoista sija lukemin38,55 tiesivät sarjan joukkue-KULTAA tuloksella 87,55.
Joukkuekisan hopean vei IF Raseborg lukemin 84,59 ja pronssin Töysän Veto tuloksella 83,09.
Vuosi sitten KP-V:n tytöt olivat vastaavassa joukkuekisassa neljäs.

DSC_1486
kultakaksikko Hanna ja Viivi mitaleineen

Pekka Klemola 8.52,5 Vetelissä

Ullavan Kilvan Pekka Klemola vastasi tänään Vetelissä pidettyjen aluekilpailujen kovimmasta tuloksesta juoksemalla 3000m uuteen ulkorataennätykseensä 8.52,5. Sisäradan ennätys viime vuodelta on toki runsaat kymmenen sekuntia parempi.
Naisten vastaavalla matkalla Päivi Knutar ei aivan pysynyt ennätysaikataulussaan, voittoajaksi kelltotettiin kuitenkin hyvä 10.50,7. Toiseksi juossut Eija Kellokoski-Kari putsasi ennätystään lähes parikymmentä sekintia aikaan 10.55,1.
.
naismitalistit: Eija Kellokoski-Kari, Päivi Knutar, Johanna Ala-Pöntiö

Kesän ensimmäinen visiitti kuularinkiin tuotti VetU:n Marja Eskeliselle mukavan tuloksen 10,39.
Sarjan T15 voittanut Vetelin Minna Salo pukkasi tuloksellaan 8,08 piirin tilastokakkoseksi.
KP-V:n Atte Syväkoski vahvisti asemiaan P12 sarjan tilastokolmosena työntämällä kesän parhaansa 8,85
T11 sar´jan kuulavoiton vei KP-V:n Elisa Heikkala kovalla tuloksella 9,88. Seuratoveri Aliisa Syväkosken (kuva alla) kakkostulos 7,29 nostaa hänet T10 sarjassa piirin kakkoseksi.
.

Elisa Heikkalan voittotulos T13 sarjan 2,5kg:n kuulalla oli 8,68, mikä on maan kärkitulos sarjassa T11.
M50 sarjassa työntänyt VetU:n Raimo Sillanpää pukkasi 6kg:n kuulaa mukavasti 11,79.

Pajukangas juoksi toiseksi

Gamlakarleby IF:n Pauli Ruostetsaari voitti Kirkonmäen kentällä pidetyissä kilpailuissa miesten 1500 metrin juoksun ennätysajallaan 3.59,47. Ruostetsaari on 18-vuotias ja pääsee vielä ensi kesänä miesten 19-vuotiaiden sarjaan.

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas sijoittui juoksussa toiseksi ajalla 4.13,19. Hänen ennätyksensä on tänä kesänä juostu 4.11,55.

Naisten 800 metrillä Kaustisen P-V:n Julia Kivinen oli kuudes ajalla 2.43,10.

Penttilä heittää Tampereella

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä kilpailee seuraavan kerran Tampereen eliittikisoissa sunnuntaina.

Naisten moukarinheittoon on ilmoittautunut seitsemän heittäjää. Mukana ovat muun muassa Soinin Sisun Merja Korpela ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Salmela.

OTTELUHUIPENTUMAN SATOA!

OTTELUHUIPENTUMAN SATOA!

Lauantaina 18.8 kilpailtiin 9 ? 15 v moniottelujen piirin mestaruuksista Kannuksessa. Kilpailut alkoivat klo 10.00. Sää oli silloin vielä selkeä, mutta tuulinen. Kilpailujen edetessä pitkille ratamatkoille alkoi sade tuulen kera tahdittaa juoksijoita. KP-V:sta kilpailijoita oli mukana 12 lasta ja nuorta.

Päivän aikana nähtiin useita hienoja henkilökohtaisia ennätyksiä sekä iloisia onnistumisen kokemuksia. Kisojen aikana törmättiin myös pettymyksiin, mutta niistä noustiin entistä vahvempina jatkamaan taistelua.

Mitaleita saavuttivat KP-V:sta seuraavat: T 12 Julia Kivinen kultaa pistein 1429 ja T 10 Maria Jääskä hopeaa pistein 798 sekä P 14 Eemil Ali-Haapala pronssia pistein 1558. Eemilin kohdalla voikin hyvillä mielin todeta, että kyseessä oli onnistunut paluu kilpakentille! Eemilillä on kesän aikana ollut kipuilua nivusessa, mutta nyt se on selätetty ja seuraavaksi Orimattilan SM-kisat odottavat miestä! Julia ja Maria onnistuivat tekemään tasaisen varmat suoritukset jokaisessa lajissa ja siitä palkintona omat piste-ennätykset ja A-luokan tulokset.

P9 sarjassa kilpailivat Santeri Känsälä ja Santtu Aho. Molemmilla pojilla ennätykset paukkuivat ja kokemusta kertyi! Santerin pisteet olivat hyvät, A-luokasta jäätiin vain neljän pisteen verran!

P11 sarjassa oli KP-V:sta neljä urheaa nuorta miestä. Janne Läspä sijoittui kisan neljänneksi A-luokan pistein 924! Hyvä Janne! Ville Kankkonen oli 12. pistein 745, Toni Kolehmainen 14. pistein 682 ja Julius Valtonen 16. pistein 560.

P12 sarjassa kilpaili Saku Kolehmainen pistein 961, Sakun tulos on reilu B-luokka joten ottelu sujui kokonaisuudessaan hyvin!

T 11 Veera Koskinen pamautti myös hyvät B-luokan pisteet 726, jotka riittivät sijalle 4. Veera teki kuulassa hienon uuden ennätyksensä 7.59 ja 60 m:llä 10.24 ? onnea Veera! T11 sarjassa otteli myös Salla Aho omin upein ennätyksin pituus 3.28 sekä 60 m 10.44. Salla sijoittui sijalle 16.

Heli Jokelalle Suomen mestaruus

Yleisurheilussa Halsuan Toivosta Kaustisen Pohjan-Veikkoihin siirtynyt Heli Jokela saavutti Suomen mestaruuden klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailuissa Pietarsaaressa.

Jokela punneri 20-vuotiaiden 63-kiloisten sarjassa 65 kiloa, jonka hän sai ylös toisella yrityksellä. Nostoyritys 67,5 kilosta oli vielä liikaa.

Heli Jokela edustaa penkkipunnerruksessa Kokkolan Jymyä.

Jymyn nostajiat saavuttivat SM-kilpailuissa peräti yhdeksän kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.