Anna tilaa — seuratoiminta kasvatuksen tukena

Kentän laidalta on kiva kuunnella ääniä ikään kuin ne eivät kuuluisikaan vain peliin. Koripallovalmentaja Vesa Ihanaisen joka kolmas huuto junioreille kuului: ”Anna tilaa”. Silloin se tarkoitti, että ei rynnätä päin hyökkääjää, ei rikota, vaan puolustetaan maltilla. Jälkeenpäin olen miettinyt tuon huudon toimivuutta laajemminkin.

Usein sanotaan, että urheilu on hyväksi, kun nuoret ovat ainakin poissa pahanteosta. Onhan sen vähän kiusallista, kun tutkijat sanovat, että joukkueurheilua harrastavat nuoret tupakoivat enemmän, juovat enemmän tai nuuskaavat enemmän kuin joukkueissa pelaamattomat. On pakko kysyä kaksi kriittistä kysymystä; ensiksi aiheuttaako joukkueurheilu nämä ilmiöt ja toiseksi eikö meillä ole mitään positiivisempaa sisältöä liikuntakulttuurille, kuin olla poissa paheista.

Ensimmäiseen on helppo vastata. Ei joukkueurheilu aiheuta nuorten käytöstapoja, vaan pelaavat nuoret sattuvat usein olemaan aktiivisia ja uteliaita hyvässä ja pahassa. Olisi parempi verrata urheilevia niihin nuoriin, jotka ovat yhtä paljon kodin ulkopuolella, mutta jotka eivät urheile. Jos vielä silloin urheilevat tupakoisivat enemmän, olisi syytä haettava seurasta.

Onhan liikunnan keskusjärjestöillä toki moniakin terveyttä edistäviä kampanjoita. Mutta käytännössä asiat eivät ratkea sillä, onko seuran toimiston seinällä uusia julisteita, vaan miten seuran omat mannekiinit, siis ohjaajat, valmentajat ja urheilijaesikuvat toimivat itse. Onneksi tässä suhteessa kehitys on hyvä. Kymmenen vuoden aikana on jo tapahtunut paljon, entistä useammin tapaan valmentajan, joka miettii näitä asioita omakohtaisesti.

Toinen kysymys on ehkä nykyisin vieläkin ajankohtaisempi. Miksi osallistua seuratoimintaan, mitä seura antaa jäsenilleen ja mitä sen antaa yhteiskunnalle. Tässä valmentajamme Veskun suosikkihuudon merkitys laajenee. Kun perheet ovat nykyisin paljon pienempiä kuin ennen, kun ihmisten kodeista on tullut tarkasti rajattuja alueita, jonka raja ylitetään yleensä vain kutsusta ja kun monista eri syistä vanhempana olemisessa tuntee moni riittämättömyyttä, seuratoiminta antaa tilaa.

Tilaa kasvaa

En oikein hirveästi jaksa kuuluttaa rajoja kasvatukseen vaikka en rajattomuutta kannatakaan. Puhun mieluummin kasvamisen tilasta. Puhun ajasta, paikasta, turvallisuudesta ja jatkuvuudesta. Kasvava nuori tarvitsee sitä, että asiat toistuvat säännöllisesti, aikuiset ovat tavoitettavissa ja että he ovat läsnä olevia. Säännöllinen, toistuva osallistuminen tarjoaa tätä kasvun tilaa.

Lapset ja nuoret eivät tarvitse sitä, että ryntäämme sääntöinemme ja kasvatusinnossa päin jokaista heidän uutta liikkuaan. Riittää, että annamme tilaa hyökätä kohti kasvua, itsenäistymistä, vastuun ottoa. Tietysti se yritys kohti kasvua menee joskus rynnimikseksi ja joudumme viheltämään hyökkääjän virheen. Mutta jos viheltelemme jokaisesta omaperäisestä liikusta, menee hommasta luovuus.

Liikunnalla on kasvun tukemisessa lähes rajattomat mahdollisuudet. Voimme samaan aikaan antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden löytää oman fysiikkansa rajat, kasvattaa itseluottamusta, oppia toimimaan ryhmässä, oppia odottamaan, sietämän pettymyksiä ja tekemään työtä menestyksen eteen. Ja vielä voimme ketään leimaamatta antaa erityistä tukea esimerkiksi niille lapsille tai nuorille, joiden kotona ei syystä tai toisesta juuri nyt oikein jakseta.

Entä kilpailu — kasvattaako vai kaventaako?

Jos panisimme vastakkain kilpailuhenkiset ja kasvatushenkiset, voisimme kuulla tiukkaakin vääntöä tyyliin ”kuka tänne tulee piirileikkejä varten, kyllä nämä pojat on tulleet voittamaan”, ”jokaisella on vietti voittaa, eikä nämä jaksa tänne tulla, jos ei pelata tosissaan” ja toisaalta ”tärkeintä on oppia kunnioittamaan toisia ja toimimaan ryhmässä” tai ”liian aikainen kilpailu kaventaa kehitystä”.

Oma ajatteluni yrittää yhdistää näitä kahta näkökulmaa luovuuden ja leikin käsitteiden kautta. Kilpailu sinänsä ei ole hyvä tai paha. Jo alle kouluikäisten kanssa erilaisia temppukilpailuja voi yhdistää harjoitteisiin, joilla vasta rakennetaan koordinaatiota. Kysymys on siitä, ymmärrämmekö kilpailun leikkinä ja luovana toimintana. Luovuuttahan se on, että aikuiset miehet voivat käyttää koko illan yhdellä pallolla leikkimiseen ja lattiaan maalatut viivat määräävät sen kuka voi tehdä mitäkin ja kuinka kauan!

Vakavakin kilpailu perustuu koko yhteisön luovaan leikkiin siitä, että rautakuulan saattaminen yhdellä kädellä kauemmas kuin toiset pystyvät, on äärimmäisen tärkeää. Niin tärkeää, että toisella puolen maapalloa sopivana päivänä osuneelle onnistumiselle rakennetaan liikenneympyrään muistomerkki. Siinä on osoitus meidän yhteisestä kyvystämme luovaan leikkiin.

Lopuksi

Kaustisen Pohjan-Veikot teki luovan liikun lähtemällä yhteistyöhön Pohjanmaa-hankkeen kanssa. Erityisen iloinen olen siitä, että ensimmäisen kumppanuussopimuksen liikunnan puolella saimme tehdä seuran kanssa, joka on laaja-alainen, kasvattava, koko kuntaa palveleva ja samalla myös puhtaan urheilullisin mittareinkin menestyvä. Muuttuvassa maailmassa menestys on yhä enemmän kiinni luovuudesta, kyvystä luoda merkityksiä — ja ymmärryksestä antaa tilaa kasvulle. Kasvuun ei voi pakottaa, riittää kun pidetään huolta ja annetaan tilaa.

Matti Kaivosoja
ylilääkäri, projektijohtaja
Pohjanmaa-hanke