Iloa ja kiitosta liikkeelle

Tänäänkin sadattuhannet lapset, nuoret ja aikuiset viettävät vapaa-aikaansa urheiluseuratoiminnan parissa. Jälleen arkityön, koulun ja päiväkodin jälkeen osa meistä saa mahdollisuuden onnistua maalinteossa, kuulla kiitoksen mukavasti järjestetystä tapahtumasta, kokea iloa nähdessään oman valmennettavan onnistuessa harjoitteessa, jota on kymmeniä ehkä satoja kertoja yritetty aikaisemmin. Ilo ja onnistumiset motivoivat sekä luovat positiivista ilmapiiriä ja sellaisessa ilmapiirissä jokainen viihtyy.

Mikä siis onkaan tärkeämpää urheilussa, kun positiivinen ilmapiiri? Tuskin mikään. Ja hienoa siinä on se, että jokainen meistä voi seuratoiminnassa vaikuttaa tunnelmaan, joka vallitsee seuran arjessa. Toisten huomioiminen, kuuntelu, kiittäminen ja kannustaminen ei maksa mitään ja aina voi olla varma, että jossain vaiheessa kiitosta saa itsekin.

Mikä motivoi liikkumaan ja kuinka intohimo urheiluun säilyy?

Urheilun ja liikkumisen motiivit ovat hyvinkin yksilöllisiä ja nykypäivään kuuluu myös urheilun ja liikunnan terveysvaikutuksien korostaminen. Yhä useammalle aikuiselle hiipuneen liikuntaharrastuksen uudelleen aloittamisen motiivina ovat terveydelliset syyt. Siitä huolimatta uskon, että liikunnallinen elämäntapa ja aktiivinen harrastus vaativat ennen kaikkea positiivisia ja tunnepohjaisia kokemuksia, muun muassa onnistumisia ja iloa. Sen sijaan, että haluaisin kannustaa ihmisiä liikkumaan terveytensä vuoksi, toivon jaksavani innostaa ystäviäni ja lapsiani etsimään itselleen liikunnallisen harrastuksen, joka tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Liikuntakulttuurimme ja harrastusmahdollisuudetSuomessa ovat niin monipuoliset, että en usko kenenkään tarvitsevan liikkua sellaisen lajin tai liikuntamuodon parissa, joka ei myös tuntuisi hyvältä.

Parhaimmillaan ilon ja innostuksen itse urheiluun – tiettyyn peliin tai lajiin – aistii seuraamalla lapsia. Lapsia, jotka ovat innostuneet itselleen mielekkäästä lajista saa repiä pois kentiltä ja halleista. Tämä on mielestäni avainasioita myös huipulle tähtäävässä urheilussa – intohimo ja halu oppia uutta. Lapsia ja nuoria ohjatessani tai valmentaessa olen usein käyttänyt lukuisia tunteja pohtien uusia harjoitteita, laatinut suunnitelmia tulevalle kaudelle, selvittänyt hyviä harjoitusvastustajia jne.

Edellä mainitut ovat kaikkia tärkeitä asioita, mutta uhraammeko aikuisina näihin asioihin joskus liikaakin aikaa? Jospa käyttäisimmekin enemmän aikaa pohdintaan, että miten voimme tukea ja vahvistaa urheilusta kiinnostuneen lapsen intohimoa, omaa halua kehittyä ja oppia uutta. Olisiko silloin tarvetta varmistaa lapsille enemmän aikaa omaehtoiseen pelaamiseen, juoksemiseen, temppuiluun hyvissä olosuhteissa? Tarjota välineitä ja tiloja siihen, että intohimon täyttämät lapset saisivat todella toteuttaa itseään ilman aikuisten laatimia sääntöjä ja aikarajoja? Tietenkin lapset saavat toteuttaa itseään myös jokaisessa ohjaamassamme harjoituksessa, mutta luommeko kuitenkin välillä turhia rajoja huippuunsa organisoidulla toiminnalla?

Oikeaa vastausta minulla ei ole, mutta haluan oppia lisää intohimon herättämisestä ja säilyttämisestä sekä omaehtoiseen harjoitteluun kannustamisesta. Onko sinulla hyviä vinkkejä, jos on, niin kiitoksen kera otan ne vastaan.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessa alkaa oma intohimoni herätä. Ulkona paistaa aurinko, nurmi viheriöi, huoneen nurkassa lojuu eilisistä peleistä likaiset jalkapallokengät. On aika hypätä intohimon maailmaan, pukea Brasilian maajoukkueen pelipaita numero 9 päälle ja lähteä puistoon harhauttelemaan kavereita sekä yrittämään saksipotkua.

Kiitokset kaikille vapaaehtoisesti (ja puolipakollakin) seuratoiminnassa mukana oleville äideille, isille, mummoille ja vaareille – ilman teitä ei olisi urheiluseuratoimintaa!!

Intohimoista kesää toivotellen,

Timo 35 v.

Timo Simonen, projektipäällikkö, Hyvä Seura -hanke, SLU
timo.simonen@slu.fi, 040-5566260