Kuukauden nettivieras: Petri Harsunen

KePLi 10-vuotta – keskipohjalaisen urheiluseuratoiminnan puolesta!

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry juhlii ensimmäistä kymmenvuotistaivaltaan tulevana syksynä. petri_harsunenKePLi syntyi urheiluseurojen perustamana 10.11.1997 Kokkolassa. Perustamisen jälkeen toimintaympäristön muutokset ja niihin tarttuminen on vahvistanut KePLi:n asemaa maakunnallisen liikunnan ja urheilun kotipesänä. Haluamme olla jatkossakin maakunnallisen liikunnan ja urheilun monipuolinen vaikuttaja, viestittäjä, kehittäjä, kouluttaja sekä toimija. Juhlavuoden kunniaksi olemme näkyneet seurojen ja eri lajien merkittävimmissä tapahtumissa toimintavuoden aikana. Lisäksi juhlavuoden innoittamana käynnistimme yhdessä Svoli-seurojen kanssa maakunnallisen liikuntanäytösperinteen uudelleen viime keväänä Kaustisella. Varsinainen läpimurto tehtiin kuntoilurintamalla uuden huippusuosion saavuttaneen Kokkola City Run -tapahtuman myötä.

KePLi:n perustehtävänä on tukea keskipohjalaista urheilu- ja liikuntatoiminnan kehittämistä. Toiminnan avainalueita ovat seuratoiminta, lasten ja nuorten liikunta, aikuisten kunto- ja harrasteliikunta sekä liikuntapolitiikka. Seuratoiminnan kehittämiseen olemme panostaneet erityisesti parin viime vuoden aikana vuonna 2006 käynnistyneen Liikunnan kumppanuus-hankkeen avulla. KePLi:n ja seurojen toimintakenttä on laventunut entisestään. Liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen asema ja arvostus ovat vahvassa kasvussa. Liikunnan harrastamisen myönteiset vaikutukset yhteisön fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ovat kiistattomat.

Kaustisen Pohjan-Veikot on mallikelpoinen esimerkki aktiivisesta keskipohjalaisesta yleisseurasta. Seuralla on Kaustisella merkittävä asema paikkakunnan asukkaiden monipuolisena liikuttajana. Lajivalikoima on monipuolinen ja kattaa harrastamisen koko kirjon ruohonjuuritasolta SM-tasolle. Seura panostaa eri lajien nuorisotoimintaan mikä näkynyt menestyksenä erityisesti yleisurheilussa. Seuran satsaukset aikuisten kunto- ja terveysliikunnan harrastamiseen ja edellytyksiin ovat saaneet hyvän vastaanoton. Tästä esimerkkinä yhteistyö ulkoilureittien suunnittelussa ja rakentamisessa, Pohjanmaa-hankkeen kanssa mielenterveystyössä sekä Hyvän Olon Juoksukoulun toteutuksessa KePLi:n kanssa.

KePLi tarjoaa syksyn aikana runsaasti erilaista koulutusta valmentajille, ohjaajille, pikkulasten liikuttajille kuin aikuisryhmien ohjaajille sekä tietenkin seurajohdolle. Seuratoiminta tarjoaa harrastajilleen runsaasti kehittymisen paikkoja. Koulutuksen avulla seuraan saadaan osaamista, jolla voidaan taata harrastajille entistä laadukkaampaa toimintaa. Urheilemisen ja valmentamisen lisäksi varojen hankinta on seuratoiminnan tärkeä osa-alue. Jatkossa lasten vanhempien on syytä varautua myös varainhankinnan osallistumiseen. Hyvä taloudenpito varmistaa seuratoiminnan tulevaisuutta ja luo jatkuvuutta liikunnan harrastamiselle.

Liikunnallista syksyä

Petri Harsunen
aluejohtaja
Keski-Pohjanmaan Liikun