KP-V:n 8-12 pojat aluemestareiksi

Päivän ensimmäiseen aluemestaruuteen suunnistivat Kaustisen Pohjan-Veikkojen nuorimmat juniorit. H8-12 sarjan rastireitti viestin yllätysvoittoon juoksi kolmikko Mikko Pajukangas, Mitri Lerssi, Markus Mattila. Koko kesän vakuuttavia kisoja suunnistanut Mikko Pajukangas saapui tasaiselta ensimmäiseltä osuudelta kärjessä.

IMG_0532
Mikko ja ”number one”

Vasta 8-vuotias Mitri Lerssi piti kuin pitikin ykköspaikan myös toisessa vaihdossa.

IMG_0534
Mitri jatkaa kärjessä

Kokenut Markus Mattila teki vakuuttavan ankkuriosuuden. Kaustisen voittomarginaali toiseksi tulleeseen Ras Tiimiin venyi lopulta lähes neljäksi minuutiksi.

IMG_0541
Voittotrio: Mikko, Mitri ja Markus

Kovatasoisessa D14 sarjassa KP-V otti pronssia. Viestin avaaja Henri Lerssi piti hyvää vauhtia, ja saapui vaihtoon toisena runsaat pari minuuttia kärjessä vaihtaneen KoS:n Roosa Hämäläisen takana.

IMG_0535
Henkka saapuu avausoduudelta

Kakkososuutta vienyt Nuppu Peltoniemi säilytti asemat ja vaihtoi edelleen toisena, joskin ero johtaneeseen Kokkolaan oli venynyt runsaaseen kuuteen minuuttiin.

IMG_0540
Nuppu saapuu toisena vaihtoon

Myös KP-V:n ankkuri Vilja Peltoniemi selvisi mukavasti urakastaan. Hurjasti suunnistanut Anssi Koirikivi nosti Rastiimin lopulta hopealle ohi myös hyvin suunnistaneen Vilja Peltoniemen.

Miesten pääsarjaan lähti kolme kovaa ennakolta tasavahvaa joukkuetta. Ratkaisun makua nähtiin kuitenkin ensimmäisellä osuudella. Ari-Pekka Lassilan kanuuna juoksu, runsaan viiden kilometrin osuus sujui huippuvauhtia 27.27, ero toisena vaihtaneeseen Ylivieskan ykköseen oli runsaat kolme minuuttia. Juha Lassila jatkoi Vetelin viestiä vauhdikkaasti, osuusaika 28,00 merkitsi sitä, että toisena vaihtanut Ylivieskan kakkosjoukkue oli kuusi ja puoliminuuttia perässä. Vetelin ankkurilla Kari Tyynelällä oli helppo työ tuoda Vetelin Urheilijat ylivoimaiseen aluemestaruuteen. Markku Isokoski nosti Ylivieska ykkösen hopealle runsaat viisi minuuttia Vetelin takana. Pronssi matkasi Esa Hongellin ankkuroimana Kokkolaan.
Naisten pääsarjan voittajaa saatiin odottaa varsin pitkään, kun ensimmäisenä maalileimauksen tehnyt Kokkolan Suunnistajat tuli hylätyksi. Niinpä yllätysmestaruuden otti Vetelin trio Anne Polso, Miia Pakkala, Sari Finnilä. Himmeämmät mitalit matkasivat Haapajärvelle Rastiimi kakkosen ja ykkösen toimesta.

IMG_0536
KoS:n Petteri Rantala avasi joukkueensa voittotahdin H15-18:ssa