Jesse Lehdolle SM-kultaa

Jesse Lehto (oik.) otti SM-kultaa lauantaina Lahdessa M22-sarjassa

Jesse Lehto (oik.) otti SM-kultaa lauantaina Lahdessa M22-sarjassa, Valmentaja Eero Yli-Soini tuulettaa suojattinsa menestystä.

KP-V:n 22-vuotias Jesse Lehto päätti uransa nuorten sarjoissa jälleen vakuuttavasti SM-kultamitaliin lauantaina 15.8. Lahdessa pidetyissä kisoissa. Eero Yli-Soinin valmennettava heitti viidennellä ainoana kilpailijana yli 70 metrin lukemiin 70,18.

Kisa ei lähtenyt mitenkään kovin sutjakkaasti liikkeelle, sillä rinki vaikutti hieman tahmealta, ja niinpä kolmen kierroksen jälkeen johdossa oli Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes, 68,50. Jesse sai tuntuman heittopaikkaan kohdalleen neljännellä ja meni Remeksen ohi. Sinetiksi voitolle viidennellä kierroksella syntyi sitten yli 70-metrinen ja niin voitiin kultamitali ripustaa kaustislaisen kaulaan.

Remes ei enää pystynyt vastaamaan. Kilpailun kolmanneksi ylsi 67,51 heittänyt Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen, joka pudotti Noormarkun Ilmari Laitisen neljänneksi (66,92).

Kilpailukausi on ollut suhteellisen rankka jo tähän mennessä, ja niinpä Jesse Lehto vielä pohtii, osallistuuko hän maaottelukarsintaan, jonka on määrä tapahtua vielä Kotkassa. Hän on toisaalta jo hyvät näytöt esittänyt aikuisten SM-pronssillaan ja on myös Suomen tilastoissa kolmas. Jesse Lehdon kausi on ollut tasaisen hyvä huippuna toistaiseksi tehty ennätystulos 71,89. Oikeastaan ainoa notkahdus tapahtui Kaustisen omilla moukarikarnevaaleilla kesäkuun lopulla, kun hän jäi miesten pääkilpailuissa ilman tulosta.