Syksyllä olin siivoamassa seuramme ulkovarastoa ja kaapit pursusivat vanhoja jalkapallopaitoja ja tiesin että niille voisi olla parempikin sijoituspaikka.
Reilu vuosi aikaisemmin seurakunnan lastenohjaaja Katja Lehto kysyi minulta vanhoja pelipaitoja ja löysin yhden joukkueen vanhat paidat. Yhdessä lasten kanssa he askartelivat Romanian poikakodin lasten nimet paitoihin ja paidat lähetettiin Romaniaan, jossa oli monta iloista lasta vastaanottamassa paitoja.
Siispä soitinkin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Minna Varilalle, että täällä olisi taas kasa paitoja, jos keksitte vain paikan. Muutaman päivän päästä Minna iloisena soitti takaisin ja sanoi että paikka on löytynyt Pietarista ja sinä lähdet mukaan viemään paitoja. Siinä ei paljoa muuta auttanut kuin ruveta suunnittelemaan reissua.
Kaustisen ja Ullavan seurakuntanuoret sekä Rahkosen koulun oppilaat askartelivat paidat valmiiksi ja laukut pakattiin torstaiaamuna 18.2. Kokko-Bussin auton tavaratilaan. Matkaan meitä lähti kaiken kaikkiaan yhdeksän henkilöä kuski mukaan lukien. Meillä kaikilla oli jonkinlainen yhteys Minnaan, mutta matkan aikana ei kukaan jäänyt toiselle tuntemattomaksi.
”Kuva paitatehtaalla ja kuvassa osa työläisistä ;)”
Torstain noin 12 tunnin automatka jännittävine rajamuodollisuuksineen sujui rattoisasti laulellen ja toisiin tutustuen. Illalla saavuttiin hotellille ja sen verran kuitenkin matka oli rasittanut, että hotellilla syödyn illallisen jälkeen matkattiin nukkumaan.
Perjantaiaamuna menimme alakerran kauppaan vaippaostoksille, vaipparahat meille oli antanut Pietarin sini-valko Enkelit ry:n Ulla Mattson, jonka ansiosta meidän porukalla oli valmiit kontaktit Pietariin. Ostosten jälkeen suuntasimme kohti Cimbalinan lastensairaalaa, joka on ilmaisklinikka jonne tuodaan myös kaduilta tai kodeista löydettyjä lapsia, jotka tarvitsevat joko asioidensa selvitystä tai sijaiskodin. Siellä pääsimme tutustamaan sairaalan toimintaan ja leikkimään lasten kanssa, jota ei millään olisi malttanut lopettaa.
”Lastensairaalan leikkihuone”
Seuraavana vuorossa meillä oli ruokailu Pyhän Marian kirkossa, joka on keskellä Pietaria toimiva seurakunta, jolla on monipuolista toimintaa mm. sunnuntaisin on suomenkielinen jumalanpalvelus. Ruuan jälkeen oli muutama tunti aikaa tutustua kaupunkiin ja tehdä ostoksia. Kävimmekin katsomassa todella hienoa Verikirkkoa eli kirkkoa veren päällä ja muutaman läheisen toripaikan, kunnes oli jälleen aika jatkaa matkaa.
Illalla vierailimme tyttökodilla jossa lapset olivat valmistelleet meille tanssi- ja lauluesityksiä joita he esittivät hienosti ja rohkeasti. Myös meidän porukalla oli esitettävänä lauluja ja leikkejä. Meiltä jokainen tyttö sai joko pipon, sukat tai lapaset ja kynsilakan, tarroja tai ponnareita. Lisäksi oli kaikille yhteisiä värikyniä ja vesivärejä, jotka otettiin heti käyttöön. Pientä, mutta ilolla kaikki otettiin vastaan.
”Vesivärit otettiin välittömästi käyttöön, tytöt piirsivät omista haaveista”
Sekä tyttö- että poikakodilla asuu lapsia, jotka ovat tulleet näihin paikkoihin kodeistaan, joissa vanhemmat eivät ole voineet pitää lapsistaan huolta. Osan lapsista sosiaalityöntekijät löytävät kadulta. Kukaan ei tiedä, paljonko Pietarissa on katulapsia. Jonkin tilaston mukaan Pietarissa poliisi otti kiinni 4300 katulasta vuonna 2014.
Lauantaina aloitimme päivän tutustumisella vieroituskoti Morning Starissa, vieroituskoti on tarkoitettu aikuisille joilla on ollut huume- tai alkoholiriippuvuutta. Kaikki asukkaat ovat vapaaehtoisesti kodissa, monesti vieroituskodin asukkaat ovat löytäneet paikan siellä asuvien kavereiden avulla. Vieroituskodissa ei käytetä lääkkeitä vierottamiseen, vaan ainoastaan arkirutiineja, ohjausta ja Raamatun sanaa.
Vieroituskodilla meitä oli vastassa iso joukko iloisia miehiä ja muutama nainen, suurin osa naisista oli joko töissä tai raamattuopistolla, jonka suorittaminen kuuluu osana vieroitushoitoa. Katselimme kuvia, lauloimme vuorotellen ja tutustuimme heidän päivärutiineihin. Tunnelma kodilla oli jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla ja ihmisistä näki selvästi että he olivat otettuja lahjoista, mutta varmasti enemmän siitä että joku välittää.
”Vieroituskodin ja meidän porukka oli yhtä tiimiä”
Vieroituskodille meillä oli tuomisena jalkapallopaitoja ja kitara, jonka olin saanut kaveriltani lahjoituksena ja pienellä fiksauksella siitä saatiin kelpo soitin. Kitara otettiinkin heti käyttöön ja iloinen laulu sai alkaa.
Lauantai-iltana meidän porukan miesten kovin haaste oli pingis-turnaus poikakodilla. Suomen kunniaa Venäjää vastaan piti puolustaa, mutta nuo nuoret ja taitavat mailataiturit olivat liian kova vastus meille. Hienosti taisteltiin mutta valtikka jäi tällä kertaa Venäjälle.
”Kaikkemme yritettiin, mutta vastus oli kova, kuvassa meidän kuskimme taistelee urhoollisesti”
Poikakodille toimme myös pelipaidat ja shortsit, sekä pingispalloja ja mailat. Lisäksi olimme tuoneet suomalaisia ruokia ja herkkuja. Pojat olivat vastaavasti laittaneet meille Venäläisiä ruokia.
”Pingis-turnauksen väsyttämät pelaajat yhteiskuvassa”
Sitten oli paluu hotellille keskellä Pietarin ruuhkaisia katuja ja valmistautuminen lähtöaamuun. Sunnuntaina haikein mielin pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme kohti kotia. Paluumatkakin sujui rattoisasti taas laulellen ja nyt jopa me raavaat miehetkin uskalsimme vähän suuta aukoa.
Jokainen matkaan lähtenyt vapaaehtoinen maksoi matkansa itse. Lisäksi tyttökodille viedyt tuliaiset olivat nekin vapaaehtoisten itse kustantamia. Saimme lahjoituksina myös villasukkia, pipoja ja lapasia, kitaran, sekä vaatteita nuorille ja aikuisille. Todella moni siis osallistui matkan onnistumiseen, niin lahjoitusten kuin paitojenkin tekemiseen ja olemme kaikki tosi kiitollisia.
Minulla itsellä oli kovat odotukset matkasta, mutta ne kyllä ylittyi moninkertaisesti. Meillä oli mahtava porukka, sai tutustua uusiin ystäviin, sattui paljon hauskoja tilanteita ja sai nauraa paljon, mutta oli reissulla kuitenkin myös paljon vakavia ja surullisia asioita. Se tunne kun näki että pienikin välittäminen voi olla todella paljon toiselle ihmiselle, niin se kosketti syvältä.
Kuvat: Niko Varila
Teksti: Juho Viiperi
