Eilen illalla Lappajärven Moukaricupissa kaustislaiset heittäjät tekivät hyviä tuloksia. Kehitysvammaisten miesten sarjassa heittävä Juha Yli-Soini lähti kisaan tavoitteena 30 metrin rajan rikkominen. Juha otti kilpailuheitot varman päälle ja tuloksena oli kaksi heittoa yli haamurajan. Juhan pisin kiskaisu kantoi uuteen komeaan ennätykseen 31.35. T10 sarjassa Lottaliina Lehto paransi piiriennätystä lennättämällä lekan kahdella kierroksella ennätystulokseen 25.66. N17 sarjassa Laura Koskinen paransi niin ikään ennätystään. Lauran uusi ennätys naisten moukarilla kirjataan nyt lukemin 42.96. M17 sarjan Jesse Lehto lähti Lappajärvelle hakemaan ehjiä heittoja. Jesse onnistuikin hienosti ja heitti kilpailussa uuden ennätyksen 67.65, jolla siirtyi omassa ikäluokassaan Suomen tilaston ykköseksi. T15 sarjassa Kaisa-Leena Paavola nappasi voiton omassa sarjassaan jääden vain neljä senttiä ennätyksestään. Kaisa-Leenan voittotulos 40.34. T14 sarjassa Emmi Luoma heitti metrin päähän ennätyksestään. Emmin tulos 33.22 ja sijoitus kolmas. Riia Paavola sijoittui samassa sarjassa neljänneksi tuloksella 28.72. Riialla jäi kolmenkympin haamuraja tällä kertaa saavuttamatta, mutta hyvänä päivänä kaikki on mahdollista! Laura, Jesse ja Mirjami nähdään moukariringissä huomenna Jyväskylässä Nuorten Eliittikilpailuissa. Jenni lähtee puolestaan hakemaan hyvää tulosta ja sijoitusta Kuortaneelle aikuisten Eliittikilpailuihin.
Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2009
KP-V nousi kultakantaan toisena viestipäivänä
Paraatilajeissaan kilpailleet kaustislaiset ylsivät toisena kisapäivänä ykköskorokkeelle hienosti kolme kertaa. Lisäksi sekä hopea- että pronssipallille noustiin kerran
Ykkösketjullaan 13-vuotisten tyttöjen 4x600m viestiin lähteneet kaustislaiset lunastivat kotijoukkojen odotukset ja voittivat yllättävän selvällä viidentoista sekunnin marginaalilla ykköshaastajansa Kalajoen Junkkarit. Taktisista syistä avausosuudelle sijoitettu Vilja Peltoniemi seurasi yllättävän kevyesti kärkiryhmässä ja nousi kierroksen täytyttyä jopa keulapaikalle. Ennen vaihtoa Kalajoen Emmi Männistö puristi rinnalle, tasapäisesti vaihtoon tulleet tytöt vaihtoivat hienolla osuusajalla 1.59,3. Nuppu Peltoniemi lähti kakkososuudelle sen verran lujaa, että Kalajoen Eerika Heikkilällä ei ollut peesimahdollisuuksia, ero kasvoi nopeasti, niin että sitä vaihtoon tullessa oli jo liki kymmenen sekuntia. Vaihtoajallaan 1.51,5 Nuppu antoi kapulan Saana Peltolalle. Saanalla oli helppo työ pitää Kalajoen sprintteri Fanni Niemelä takanaan, osuusajan 2.00,0 kellottanut kaustislainen lähetti ankkuri Johanna Uusitalon jo turvallisessa yli kymmenen sekunnin johtoasemassa päätösosuudelle. Kalajoen Ilona Haasiomäki sai niinikään katsoa loittonevan kaustislaisen selkää. Johanna leikkasi maalilinjan yksityisajallaan 1.56,1. Kaustislaisten voittoajaksi kellotettiin hienot numerot 7.47,08.
Johanna tuo Kaustisen ylivoimaiseen voittoon
Heti perään juostussa samanikäisten poikien viestissä Eemeli Purola avasi mukavasti kakkospaikalla ajallaan 1.55,6. Akseli Känsälä piti paikkansa alkumatkasta, mutta joutui loppurutistuksessa päästämään pari poikaa ohitseen vaihtaen neljäntenä ajallaan 2.03,7. Kolmannella osuudella viestiä vienyt Elias Purola nousi kovalla alkuvauhdillaan jopa johtoon eka kierroksen päätteeksi, sitten kalajokiset rynnivät uudelleen ohi. Eliaksen osuusaika kuitenkin mukava 1.57,2.
Ankkurina matkaan lähtenyt Antti Rauma teki hyvän juoksun nostaen KP-V:n kolmanneksi hyvällä yksityisajalla. 1.52,9. Kaustislaisten pronssiajaksi kirjattiin 7.49,46.
Elias on nostanut KP-V:n kotijoukkojen kannustamana kärkeen
Seuraava mitali lohkesi N17:n 4x300m:ltä. Nelikko Kirsikka Kainu, Sonja Paavola, Tiia Saarikettu, Suvi Elgbacka kellotti lukemat 3.26,75 ja sillä kakkostila.
Samanikäisten poikien vastaavassa kisassa Pontus Salonen tuli lopun erittäin kovaa nostaen Kaustisen vaihdossa aivan alkumatkasta johtaneen Kalajoen kintereille. Varovasti matkaan lähtenyt Teijo Saarikettu puristi lopun lujaa nostaen KP-V:n selkeään johtoasemaan. Tuomas Puronaho jatkoi vauhdikasta menoa niin että ankkurina juossut Antti Mäkelä pääsi turvallisessa johtoasemassa
matkaan, eikä kaustislainen paikastaan luopunut, näin KP-V:n toinen mestaruus kirjattiin numeroin 2.44,46.
Päivän viimeisessä startissa M19 sarjan 4x400m:llä jännitystä riitti ihan maaliviivalle saakka.
Kaustisen aloittaja Tuomas Mäkelä seurasi Kalajokea ja Kälviää ensimmäiset 300m, mutta sitten oli annettava periksi, yksityisajallaan 60,3 hän lähetti matkaan Samu Karhukorven, joka imi osuusajallaan 56,9 vaihdossa olleen runsaan parinkymmenen metrin kaulan lähes kiinni. Miika Pajukangas lähti vauhdilla matkaan käväisten jopa kärjessä, loppusuoralla kilpakumppanit ajoivat kuitenkin ajan 57,7 kellottaneen kaustislaisen ohi. Eemeli Puronaho säntäsi ankkuriosuudelle hurjalla vauhdilla ja oli hetkessä ohittanut edelleen lähteneet Kälviän ja Kalajoen. Hapot iskivät loppusuoralla, mutta hienon osuusajan 52,7 juossut kaustislainen pystyi kuitenkin pitämään lopussa hyvin nousseen Kälviän takanaan. Päivän kolmas kaustislaisvoitto tuli ajalla 3.47,52.
Enempää mitaleja ei tullut. Nelli Pekkarisen vauhdikas ankkurisosuus T11 sarjan 4x600m viestissä yksityisajalla 1.56,3 nosti seuran kuitenkin sijalle viisi.
Hopeaa ja Pronssia Kalajoen pm-viesteistä
Massiivisella joukkuemäärällä piirinmestaruusviesteihin osallistuneet kaustislaiset jäivät ensimmäisenä kisapäivänä ilman voittoa. Palkintopallille sentään noustiin kuusi kertaa, neljästi hopeakorokkeelle ja kahdesti pronssipallille.
Ensimmäisestä palkintosijasta tänään Kalajoella alkaneissa viestimestaruuskisoissa vastasivat 11-vuotiaat pojat. Nelikko Akseli Myllymäki, Eeli Pihlajamaa, Iiro Kurunsaari, Eemil Ali-Haapala nappasi pronssin 4x50m viestistä lukemin 32,39.
Vähän myöhemmin juostussa 13-vuotisten poikien 4x100m kisassa mitali kirkastui jo hopeiseksi. Kvartetti Eemeli ja Elias Purola, Antti Rauma, Akseli Känsälä kiidätti kapulan hienosti kakkospaikalle numeroin 57,50.
M19 sarjan 4x100m:llä joukkue Timo Aho, Eemeli Puronaho, Teijo Saarikettu Samu Karhukorpi taisteli itsensä hopealle hyvällä ajalla 47,65, ero voittaneeseen Kälviään lähes sekunti.
Saman värinen mitali lohkesi myös sarjan M17 pikaviestistä. Sekunnin verran voittaneen Vetelin takana pinkoi maaliin nelikko Arttu Penttilä, Pontus Salonen, Antti Mäkelä, Tuomas Puronaho ajalla 48,70.
Pitkissä viesteissä Kälviä oli liian kova pala. 17-vuotisissa kilpaillut kaustislaistrio otti kuitenkin varman hopean. Poikien ajat juoksujärjestyksessä Pontus Salonen 2.22,6, Miika Pajukangas 2.08,9 ja Tuomas Puronaho 2.27,8, loppuajaksi kirjattiin lukemat 6.59,70.
Samanaikaisesti rataa kiertänyt 19-sarjan kolmikko Teijo Saarikettu, Eemeli Puronaho, Tuomas Mäkelä kuittasi sarjansa pronssin ajalla 7.10,02
Mitri Lerssi sukkulaviestin kakkososuudella, KP-V:n loppusijoitus viestissä kahdeksas
Tytöt jäivät eka päivänä ilman mitalia. 13-vuotiaat olivat pikaviestin viidensiä puolisen sekuntia pronssista. Ensimmäinen vaihto sujuu hienosti: Johanna Uusitalo jättää kapulan Vilja Peltoniemelle
KP-V ladies avasi sarjan kahdella tappiolla
Naisten jalkapallon 4-divisioona potkaistiin käyntiin sunnuntaina viidellä ottelulla. Sarja pelataan turnausmuotoisena ja Kaustisen Pohjan Veikot sai kunnian olla ensimmäisen turnauksen järjestäjä. Pienten alkujännitysten jälkeen puitteet saatiin loistaviksi. Aurinko paistoi ja kenttäkin oli saatu hyvään kuntoon. Kioskikin avattiin Kaustisen kovimpien myyntitykkien Vintturin ja Kennetin toimesta, siitä iso kiitos heille.
Mutta itse otteluihin, leidit aloittivat turnauksen omalta osaltaan valitettavasti tappiolla lukemin 8-1, vastassa oli Kokkolan Pallo 87. Maalinteossa kuitenkin onnistuttiin ja ainokaisen viimeisteli upealla soololla Tiina Kaustinen. Ensin pallo puikoista ja vastustaja kuutamolle, sen jälkeen kova pommi vasempaan alanurkkaan ja rieumu oli ylimmillään. Alkuhermostuneisuuden jälkeen peli saatiin jopa ajoittain toimimaan kohtuullisen hyvin ja maalipaikoillekkin päästiin useammankin kerran. Vastustajan kokemus kuitenkin näytti kaapin paikan ja numerot kääntyivät loppuakohden varsin selviksi. Pelin parhaimmistoa oli ehdottomasti maalivahti Pauliina Puronaho, joka piti lukuisilla haamutorjunnoillaan joukkuetta pystyssä.
Turnauksen toisessa ja samalla viimeisessä ottelussa vastaan asettui FC Kokkostars. Ensimmäinen puoliaika mentiin tasaisissa merkeissä kuten puoliaika lukemat 1-1 osoittavatkin. Maalintekijänä joukkueen kantava voima ja kapteeni Heli Kykyri. Toisella puoliajalla naisilla oli paikkoja ratkaista ottelu, mutta palloa ei saatu millään sisään ja vastustaja rankaisi vielä neljästi. Numerot siis 1-5 Kokkolalaisille. Kaikenkaikkiaan hyvää peliä puolin ja toisin. Hieman pitkän päivän väsymys alkoi näkymään ja keskittyminen herpaantui, mikä vaikutti lopputulokseen. Myöskin tässä pelissä positiivista oli maalipaikoille pääseminen, vielä kun pallot laitetetaan sisään niin voittoja alkaa ropisemaan.
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa turnausta. Naiset ovat kehittyneet valtavasti viimeisten viikkojen aikana ja asenteesta ei ainakaan voi ketään syyttää, kaikki taistelivat loppuun saakka ja periksi ei annettu tippaakaan. Turnauksen Fair Play-palkinnolla palkittiin naisten joukkueesta pääpelaaja Jonna Hanhisalo. Hieno turnaus myös Jonnalta, jonka vasurin piiska on kohta Suomen parhaimmistoa. Turnaus oli jälleen hieno osoitus naisten joukkuehengestä, yleisö otettiin haltuun aina ennen pelejä ja naurua riitti vaikka voittoja ei tullutkaan. Vielä kun yleisö herää kannustukseen mukaan niin naiset yltävät uskomattomiin suorituksiin. Vain taivas on rajana!
Naiset turnauksessa:
1 Pauliina Puronaho (MV)
2 Anniina Känsälä
4 Jaana Pekkarinen
5 Elisa Fingerroos
10 Heli Kykyri ( El Capitano)
12 Tiina Kaustinen
13 Tiina Huhtakangas
14 Miia Pahkakangas
17 Heidi Salo
18 Maria Puronaho
19 Jonna Hanhisalo
20 Sari Stenman
21 Elisa Saarikettu
22 Miia Järvilä
23 Hanna-Maria Uusitalo
24 Päivi Anttila
28 Elina Jylhä
30 Eija-Liisa Marjusaari
A-trapin aluemestaruudet ratkaistiin Petolahdessa.
A-trapin aluemestaruuskisat järjestettiin 7.6.2009 Petolahdessa. Samassa yhteydessä ammuttiin avoin A-trap kisa. KP-V:n pienestä edustusjoukkueesta Kim Känsälä ylsi finaaleihin.
Kim päätyi AM kisassa lopulta kuudenneksi, mutta otti avoimessa kisassa kolmospaikan, josta palkinnoksi irtosi mm. lippalakki.
Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=6&tulos=atrapampetal09
Ari-Pekka Lassila vakuuttava ykkönen Hintrekin lenkillä
Vetelin Ari-Pekka Lassila osoittautui vahvimmaksi tänään juostulla perinteisellä Hintrekin Lenkillä. Viitasaaren Viestin Marjo Kyllönen juoksi naisten sarjassa jo kolmanteen perättäiseen voittoonsa. Sekä miesten että naisten sarjaan starttasi nykyisellä reitillä ennätysmäiset osanottajamäärät. Miehille kellotettiin 43 ja naisille 29 aikaa.
Miesten kisassa erottui jo ensimmäisellä kilometrillä viisikko: vauhtia pitänyt Petri Harsunen, Sami Löfbacka, Aki Tikkakoski, Mikael Knif ja Ari-Pekka Lassila. Ensin joukosta putosi runsaan kahden kilometrin jälkeen Brahen Knif. Puolimatkaan tultiin edelleen Harsusen vetämänä ajassa 9.08. Vauhtiaan parantanut Miika Pajukangas oli siinä vaiheessa noussut jo viidenneksi vajaat kymmenen sekuntia jäljessä. Heti Ruutin tielle tultaessa Lassila nousi kärkeen. Tikkakoski yritti seurata. mutta Löfbacka ja Harsunen alkoivat jäädä. Asfaltille tultaessa Lassilan etumatka oli jo parikymmentä metriä. Hyvävoimaisen veteliläisen nousujohteinen juoksu tuotti hienon ajan 17.58. Kahden edellisvuoden voittaja Aki Tikkakoski teki myös parhaan aikansa 18.16, ja sillä kakkostila. Erittäin hienon loppuvedon ottanut Kaustisen Miika Pajukangas nousi lopussa erinomaisesti kolmanneksi M16 sarjan reittiennätyksellä 18.21.
Naisten ykköseksi juossut Marjo Kyllönen piti jälleen hyvää vauhtia jääden ajallaan 21.05 vain sekunnin omissa nimissään olevasta reittiennätyksestä. Toiseksi juossut Raahen Karoliina Kellola juoksi myös mukavan ajan 21.43 samoin kolmanneksi tullut Tatjana Eskolin teki oman parhaansa 22.00.
Kisat käynnistyivät Pikku-Hintrekki juoksuilla. Eri sarjoihin 3-vuotisista 13-vuotisiin osallistui yhteensä peräti 74 kilpailijaa
Sulo Myllymäki kirii 5-vuotisten poikien voittoon
9-vuotisten tyttöjen ykköseksi juoksee Julia Kivinen, Elli Myllymäki seuraa hyvänä kakkosena
Suunnistajana menestynyt KoS:n Peetu Rantala oli ylivoimainen sarjassa P11
Jenni Penttilälle voitto Nuorten Eliiteissä
Nuorten eliittikilpailut alkoivat tänään Helsingin Eläintarhan kentältä. Jenni Penttilä aloitti N19 sarjan moukarin tuloksella 56.84, joka enteili hyvää kisaa. Maaningan Mahdin Jonna Miettinen antoi kuitenkin kovan vastuksen lennättämällä lekansa lukemiin 57.92. Jenni taisteli voitosta kilpailun loppuun saakka ja niinpä viimeisen kierroksen kaari nousi komeasti korkeuksiin ja toi Jennille upean voiton uudella ennätystuloksella 58.19. M17 sarjan moukarissa Jesse Lehdolla tavoitteena oli myös ennätystuloksen syntyminen. Jessen kilpailu ei alkanut toivotulla tavalla. Ensimmäinen heitto oli yliastuttu. Kaksi seuraavaa heittoa liputettiin myös punaiseksi ja näin kisa oli Jessen kohdalla ohi. Seuraavan kerran Jenni ja Jesse kilpailevat Jyväskylässä Nuorten Eliittikilpailuissa viikon kuluttua.
A-trapin voitto Forsmanille.
PSF:n Jonas Forsman ampui parhaan tuloksen 6.6.2009 Kaustisella järjestetyssä A-trap kisassa. A-sarjan voitto heltisi tuulisissa ja koleissa olosuhteissa tuloksella 86. Toiseksi A-sarjassa sijoittui RMY:n Timo Nissilä (85) ja kolmanneksi KannA:n Mauno Ylikangas (85).
KP-V:n Kim Känsälä sijoittui sarjassa seitsemänneksi (76). Nihkeästi sujunut avauskierros pudotti Kimin palkinnoilta.
Nuorten sarjan (y-17) voitosta käytiin tiukka kilpailu. Parhaiten hermonsa lopulta hallitsi kotiradallaan ampunut Ari Paavola. Ari (55) otti makean voiton ennen RMY:n nelikkoa (2xPirttisalo, Heikkiniemi, Nissilä). Toiseksi sijoittui Aleksi Pirttisalo (54), joka oli veljeksistä tällä kertaa parempi. Kolmos tilan otti Juha Heikkiniemi (53). Kisan tiukkuutta kuvaa ehkä parhaiten se, että viisi osallistujaa ampui tuloksen neljän kiekon sisään.
B-sarjan voitti uusinnan jälkeen YMS:N Taisto Mäkinen (75+1). Toiseksi sijoittui OMAS:n Erkki Leino (75+0). Kolmannen palkinnon nappasi KP-V: Risto Paavola (74), joka jäi voitosta niukasti yhden kiekon päähän.
C-sarjaa hallittiin tällä kertaa naisenergialla, kun Halsuan Merja Mastokangas voitti sarjan selkeällä erolla (68), ennen toiseksi tullutta PSF:n Sven Kvistiä (63). Kolmanneksi sijoittui YMS:N Martti Marttila (56).
Osallistuja määrä (35) oli ihan mukava, kun ottaa huomioon kelin ja sen, että seuraavana päivänä järjestettiin saman lajin AM Petolahdessa. Muutama kisailija oli saapunut Oulun seudulta asti. Olisiko tähän syynä Kaustisella tänä kesänä järjestettävät A-trapin SM-kisat?
Veikot selvään kotivoittoon
Keskiviikkona 3.6 oli synkästä kelistä huolimatta Kaustisen futareille ilon päivä. KP-V:n edustusjoukkue palasi usean ottelun taaperruksen jälkeen voittokantaan. Kaustislaisten jalkoihin jäi sarjan kärkikamppailussa oleva Sporting, Kristiinankaupungista.
Ottelun ensimmäinen puoliaika pelattiin vesisateessa, joka teki kentästä todella liukkaan. Pallon ottaessa nurmikosta kimmokkeen, jatkoi se ohjuksen lailla matkaansa. Tämä suosikin kotijoukkuetta, joka pyrki pitämään palloa enemmän maassa. Aina maltti ei siihen riittänyt, mutta vaarallisimmat hyökkäykset tehtiin palloa liikuttelemalla vihreällä veralla.
Ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu vajaa vartti kun Joni Uusipaikka keskitti laidalta. Sporting maalivahti torjui keskityksen, mutta ohjasi pallon suoraan Joonas Syrjälälle. Syrjälä on tunnettu varsinaisena ”tolppamestarina”, mutta keskiviikkona pallo meni tolppien väliin. Ansaittu maali miehelle, joka on viime peleissä ollut joukkueen parhaimmistoa. Ensimmäisellä puoliajalla oli myös vierailijoilla omat hetkensä, mutta tänään KP-V:n loistavasti pelannut puolustus kesti. Harvat keskitykset ja laukaukset Ari-Matti Kivipuro poimi 100% varmuudella näppeihinsä. 1-0 lukemissa lähdettiin tauolle.
Toisella puoliajalla Sporting yritti nostaa karvausta. Se saikin luotua painetta kaustislaisille, mutta juurikaan vaarallisia tilanteita se ei pystynyt luomaan. KP-V ei tänäänkään onnistunut täysin tavoitteessaan johtotilanteessa. Hyökkäykset olivat lähes järjestään liian nopeita, palloa ei pystytty pitämään omalla joukkueella kovinkaan kauaa. Kaikesta huolimatta harppuunahyökkäykset tuottivat tulosta kolmen lisämaalin edestä. 2-0 lukemat iski Heikki Uusitalo. Syöttäjänä jälleen Uusipaikka. Ullava antoi todellisen namusyötön laidalta maalin edessä vapaana olleelle Uusitalolle. Hexa ei näistä paikoista erehdy, vaan lisäsi kauden maalisaldonsa jo neljään.
3-0 osuman iski sitten Uusipaikka. Tällä kertaa todella herkkusyötön antoi Jarkko Ojala. Sama mies vastasi neljännestä maalista. Markus Palosaaren kuti kimposi tolpasta ulos, jonka Uusipaikka niittasi pienestä kulmasta verkon perukoille. Loppulukemat siis 4-0.
Ottelun parasta antia oli KP-V:n puolustuksen nollapeli. Linjaan tiputettu Antti Uusitalo toi fyysisyyttä ja pelirohkeutta. Arto Aspfors oli jälleen pelatessaan kentän kunkku. Jotain kertoo jo se, että kun Aspfors on ollut kentällä niin KP-V on voittanut kaikki kolme peliään. Santtu Lehto taisteli upeasti vaikka edellis illan A-junnumatsi painoi jaloissa. Nuorelle toverille on kohta pakko antoo lepovuoroja… Markus Palosaari ei tunne sanaa harhasyöttö. Kunto nousee kohisten ja mies on kohta 90 minuutin kunnossa. Loistava vahvistus mille tahansa joukkueelle Suomen maalla.
KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv, Antti Uusitalo, Arto Aspfors, Santtu Lehto (88.Timo-Jaakko Paasila), Markus Palosaari (75.Henri Kuorikoski), Henri Lassila (75.Rauli Lassila), Heikki Uusitalo ”C”, Matias Svartsjö (61.Mico Uusitalo), Joonas Syrjälä, Jarkko Ojala, Joni Uusipaikka (88.Jarno Pulkkinen).
KP-V – Sporting 4-0 (1-0)
1-0 14.min Joonas Syrjälä (Joni Uusipaikka)
2-0 67.min Heikki Uusitalo (Uusipaikka)
3-0 68.min Uusipaikka (Ojala)
4-0 73.min Uusipaikka (Markus Palosaari)
Seuraava kotiottelu onkin mielenkiintoinen paikallisvääntö. Torstaina 11.6 pelataan nimittän KP-V – TUS. Sitä ennen KP-V vierailee Uudessakaarlepyyssä, kovakuntoisen NIK:n vieraana.
KP-V:lle kaksi kultaa Trapin AM-kisoista.
Paavolan perheeseen matkasi kaksi aluemestaruus kultamitallia Halsualla 31.5.2009 järjesteyistä Trapin AM kisoista.
Isä Risto voitti Y-55 sarjan tuloksella 70 ja poika Ari Y-15 sarjan tuloksella 50.
Y-55 sarjassa toiseksi sijoittui RMY:n Matti Honkaharju (66) ja kolmanneksi JMS:n Veli Ala-Honkola (64).
Yleisessä sarjassa voiton vei selkeällä erolla KannA:n Pekka Ylikangas (88). Hopeaa sai järjestävän seuran Manu Mastokangas (82) ja pronssia RMY:n Ari Heikkiniemi (81) .
KP-V:n Kim Känsälä sijoittui sarjassa viidenneksi (78).
KP-V:n ykkösjoukkue (Känsälä, Mika Tastula ja Reijo Luomala) sijoittui joukkuekisassa kolmanneksi ja sai pakinnoksi pronssimitallit.
Tulokset kokonaisuudessaan: http://www.jmshaulikko.net/tuloksia.php?kk=5