Aktiiviliikkuja – ei urheilija
Minäkö muka urheiluseuran nettivieraaksi! Eipä moni uskoisi. En tosiaan jaksa innostua urheilusta, enkä sitä seuraakaan. Voiko joku suomalainen tosiaan elää näin urheilusta välittämättä. Tunnen itseni omituiseksi, koska ympärillä pyörivät tutut ovat urheiluihmisiä. Monet kerrat yritin aikanaan kentän laidalla seurata lasteni juoksua, mutta mielenkiinto karkaili sinne sun tänne. Ei auttanut aikanaan koulussa sekään, että laitettiin numerolappu rintaan ja potku persuuksiin. Se kuulemma tepsii aina, mutta ei minuun. Pienenä
koululaisena minuakin hiihdätettiin tosissaan ja huudettiin kiri, kiri. Muistikuvissa vain tervatut sukset, Y- tai Voittositeet, jotka eivät koskaan pysyneet kiinni. Voimistelusta tykkäsin, mutta sehän ei ollut mitään, ei ainakaan urheiluhullulle isälleni.
Mietin aikani, miksi ei kiinnosta – minulta puuttuu kilpailuvietti. Silloin ei maistu pelit, ei kilpailut. Silti ymmärrän täysin niitä, joita urheilu ja kilpailu kiinnostaa ja antaa potkua omallekin liikunnalle. Huippu-urheiluun on tullut sairaita piirteitä. Kun fyysisen suorituksen rajoja ei haluta tunnustaa, särkyy muutakin kuin kroppa.
Ohitan lehtien urheilusivut, mutta kerran minulle näytettiin eräs urheilujuttu, joka jäi mieleen: Matti Pullin 5-sivuinen kirjoitus urheilulehdessä 2007, josta voi tempaista yhden mielipiteen: ”Parasta terveydenhoitoa on ennaltaehkäistä sairauksia. Kukaan ei kyseenalaista 8 miljardin panosta sairaiden hoitamiseen, mutta liikunnan n. 100 miljoonan määrärahat ovat jatkuvasti suurennuslasin alla”.
Entisen hyvän naapurini Lauri Kivelän kansa soitettiin suuta urheilusta. Hän kielsi minua käyttämästä kilpaurheilusta sanaa numerourheilu. Monta hauskaa kiistelytuokiota jäi mieleen, joissa oli totta toinen puoli.
Miksi tätä kuitenkin kirjoittelen? Siksi, että liikun monipuolisesti ja melko paljon. Olen kuntoillut jo pitkään, mutta pari lääkärireissua pisti ajatuksiin uutta suuntaa. Luultavasti rullaluistimilla kaatumisen seurauksena ristiselkään tuli vikaa. Lääkäri sanoi, että tälle ei muut saa mitään. Pidä maha- ja selkälihakset kunnossa niin ongelma pysyy hallinnassa. Onneksi sanoi, eikä kirjoittanut särkylääkkeitä. Olkapään tulehtuminen aiheutti kalkkikertymää. Taas lääkäri sanoi: Se on puukko tai punttisali. Kun en puukotuksesta tykkää, se oli punttisalin paikka. Onneksi lääkäri taas sanoi suoraan. Olkapää parani verenkierron lisääntymisen avulla, eikä ristiselkä vihoittele jos saa kyytiä. Löytyisipä Tunkkariltakin ”kiminkejä” tai maalaislääkäreitä, jotka sanovat asiat suoraan tai kirjoittavat liikuntareseptejä!
Jäin syksyllä eläkkeelle ja nyt on aika liikkua päivälläkin. Ikä ei ole liikkumisen este, päinvastoin. Olen Peppi Pitkätossun ikäluokkaa ja Tina Turner onkin jo vanhempi. Syksyllä alkoi myös KKI-liikunta – kunnossa kaiken ikää. Sinne ilman muuta. KKI on loistojuttu. Voi kun muutkin huomaisivat esim. Mikon kivat venyttelytunnit!
Liikuntaviikkoni voi olla esim:
Aamuisin ja muulloinkin mielen mukaan sauvakävelyä tai kävelyä. Ma step-aerobic; ti venyttely (KKI) ja ladyjumppa ; ke naisten kuntosali (KKI) ja 2 tuntia kantritanssia joka toinen viikko; to tunnin venyttely (KKI) ja dance &flow-jumppa; pe circuit-kuntosali (KKI). Jotain jää poiskin muitten harrastusten takia. Joskus tuntuu, ettei nyt natsaa, enkä pakota itseäni silloin lähtemään. Jumpalle menen kävellen 1 km matkan. Silloin lihakset ovat jo valmiiksi lämmenneet. Koska työmatkapyöräily on jäänyt, käyn asioilla kävellen. Kokeilin jumpan ohjaamistakin.
Steppilautani pohjassa lukee 1994, siis step-aerobicia 15 vuotta. Kantria olen tanssinut eri porukoissa yli 10 vuotta. Kantri on mahdottoman mukavaa, ja lisäksi kehittää muistia, koordinaatiota, ketteryyttä, tasapainoa.siksi voin liikkua talvisin liukkaillakin keleillä. Kaustisella on valittavana viikoittain yli 15 eri jumppaa. Kun siihen lisätään Vetelin jumpat ja ulkoliikkumiset, ei voi valittaa vaan valita.
En kirjaa liikkumisiani, en käytä sykemittaria, ei askelmittaria, enkä välitä tietää paljonko kilometrejä tai tunteja on tullut hikoiltua. Liikkumiseni ei ole tavoitteellista, määrätietoista, inspiraatio ohjaa enemmän. Hyvä olo ja terveysvaikutukset riittävät liikkumisen motivaatioksi. Liikkumisessani musiikki ja rytmi ovat tärkeitä. Musiikki siivittää ja rytmittää meininkiä kuin itsestään. Jos kävelen tylsää tietä, on nappi korvassa ja menomusiikki vie askelta rivakammin. Liikuntahetken jälkeen on hyvä ja oikean väsynyt olo – kunnon ”endorfiinihumala”. Jos mieli on alakuloinen niin lenkin jälkeen sekin kohenee. Joka päivä pitäisi hengästyä, hiota ja veren kiertää kohisten.
Kesällä jumpat jäävät, mutta tilalle tulee muuta. Koska asun joen rannassa, uin kesällä melkein päivittäin niin kauan kuin laituri on rannassa, jäiden lähdöstä joen jäätymiseen asti. Ison pihan hoito on mukavaa ja käy hyötyliikunnasta. Hiihtäminen ja halliuiminen ovat jääneet.
Mieluisinta liikkumista on metsäkävely. Lähtiessä en tiedä mihin päin menen ja milloin tulen takaisin. Puseron toisessa taskussa suklaata ja toisessa muovipussi. Puserossa pitää olla huppu. Huppu ja muovipussi siksi, että usein harhailen sienien perässä tai metsästä löytyy jotain kivaa tai kaunista, marjoja, varpuja, sammalta. Monesti on huppu ollut täynnä sieniä palatessa. Kortjärveltä löytyi naturstig/luontopolku, johon tutustuin kerran kauniina Juhannuspäivänä. Siellä lepäsi myös silmä ja mieli. Polku kulkee joskus satumetsässäkin, oudompia kasvejakin näkyy.
Joka kerta metsissä liikkuessa tulee kiitollinen olo jokamiehen oikeuksista, joka on meille pohjoismaalaisille tosi aarreaitta. Saa kävellä mielin määrin, marjastaa, sienestää ym. Esim. Englannissa näkyi paljon kieltokylttejä: Pääsy kielletty yksityismaille. Vain merkittyjä reittejä voi patikoida. Olen pelännyt, milloin EU:ssa huomataan, että meillä on jotain niin hyvää kuin jokamiehen oikeudet luonnossa, ja sitä aletaan tasa-arvon nimissä sorkkia.
Olen kiitollinen että olen terve ja voin liikkua. Hyvä miettiä, millainen olisi, jos ei olisi yhtään kuntoillut. Minusta kaikkien kohtuullisen terveitten oikeus ja velvollisuus on liikkua aktiivisesti. Jos on tottunut liikkumaan, kohta kroppa pyytää lisää ja sitten siitä on tullutkin elämäntapa. Nyt jo huomaa jos ei pääse liikkumaan vähään aikaan, että päätä särkee, tulee tukkoinen ja ärtynyt olo, Suomenläpijuoksija Simo Nikula sanoi kerran: Hyvä kunto on kuin vierellä pyöräilijä. Jos hellität, se jättää sinut. Liikunta ei saa olla ainut harrastus, vaikka se kiva onkin. Minulle sopii ”ruumiin kulttuuri”: lukeminen (olen vetäjänä kansalaisopiston Lukupiirissä), elokuvat, puutarha (fyysistä touhua ja silmän iloa)ja joskus blueskonserttikin.
Motto laihduttajalle: Turha luulla, että yksin liikunnalla laihtuu, mutta ilman liikuntaa laihtuminen on melko mahdotonta.
Motto itselleni: Liikutaan – tulee sekin aika, että liikut vähenevät.
Kanerva Peltoniemi
idean laittaa K-P maakuntaviestin tulokset nettiin kokeilumielessä. Myöhemmin keväällä Kivelän Matti rakensi varsinaiset sivut eri jaoksille sekä tulosarkiston alkua. Vuosituhannen vaihteessa moni muukin seura kyhäsi sivuja pystyyn, mutta aika monella päivittäminen unohtui. Nyt asiat ovat jo paremmin. Sivujen ajantasaisuus on luonnollisesti ollut tärkeää seuralle heti alusta alkaen.
kuningaspeliin. Ensimmäiset juniorivuodet tahkosin VetU:n riveissä rajan toisella puolen, mutta jo 10-vuotiaana loikkasin Kaustisen väreihin. Oman ikäluokkani toiminta Vetelissä loppui tuolloin miehistöpulaan, joten oli pakko hakea vauhtia maineikkaasta musiikkipitäjästä. B-junioriikäisenä palasin pariksi kaudeksi VetU:un, mutta KP-V:n edustuksen nousu kolmosdivisioonaan kolme vuotta sitten yhdisti seurat ja näin visiitti kasvattajaseuran väreihin jäi parin vuoden mittaiseksi. Siitä lähtien olen tahkonnut 3-divisioonaa Kaustisella ja päässyt seuraamaan läheltä pelaajien kehittymistä ja toiminnan muuttumista harrastelusta urheilemiseksi. Tästä suuri kiitos kuuluu Jani Koskelalle, joka tullessaan valmentajaksi nousukauden jälkeen kehitti harjoittelua kohti ammattimaisuutta. Marko Takala on jatkanut toiminnan kehittämistä ja siinä on mielestäni onnistuttu erittäin hyvin. Nykyisin voin ylpeänä kertoa olevani jalkapalloilija ja joukkueen kapteenina toiminen on ollut erityinen kunnia! Edustusjoukkuetta voidaankin nykyisin pitää eräänlaisena KP-V:n lippulaivana. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja vaatinut uhrauksia monilta tahoilta.
yleisurheilun jo pienenä tyttönä. Ensimmäinen suurempi koitos oli Finlandia Junior Games kun olin 8-vuotias. Sieltä T9 sarjasta tuli finaalipaikat sekä pituudesta että 60m. FJG:stä se kipinä tähän yleisurheiluun varmaankin sai alkunsa. Seuraavana vuonna T9 sarjassa voitin sekä pituuden että 60m. Sarjojen T9-T12 välillä voitin 10 kultaa ja yhden hopean. Joukkoon kuuluin myös viestikulta ja pituuden joukkuekilpailun kulta, joka napattiin yhdessä Puronahon Marjan kanssa.