Aihearkisto: Yleinen

St.Jopo puulaakiturnauksen voittoon

Lauantaina 18.7.2009 pelattiin järjestyksessään toinen jalkapallon puulaakiturnaus. Tällä kertaa turnaus oli kerännyt seitsemän hyvin harjoitellutta ja kuntopiikin oikeaan aikaan ajoittanutta joukkuetta 🙂 Turnauksen ajatuksena on pitää hauskaa kaveriporukoilla ja siinä samalla lievittää kaikkia suomalaisia kihelmöivää kilpailuviettiä. Ajatus on ns. myyty joukkueilla varsin hyvin… Toisaalta turnaus on osoittanut sen, että Perhonjokilaakson seutuvilla on myös futisgeenejä. Joukkueet siis tulevat pääsääntöisesti tältä alueelta, mutta vierailevia tähtiäkin joukkueissa on. Ottelut olivat tiukkaa vääntöä alusta loppuun ja ne kuuluisat ”ottelun suolat” eli maalit, olivat vähissä.


Legendaarisen pelaajan The Köpin (FC Nestehukat) tyylinäyte FC Lissuja vastaan.

Tiukoista otteluista huolimatta alkusarjat saatiin ratkaisuun ja edettiin pudotuspeleihin. A-lohkon järjestyksessi tuli 1. FC Nestehukat 2. Pub T.T Toholampi 3. FC Konsta 4. FC Lissut. B-lohkon sijoitukset olivat seuraavat: 1. St.Jopo 2. Teksas-Jari 3. FC Nahkafasaanit.
Ensimmäisessä välierässä FC Nestehukat voittivat vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen Teksas-Jarin. Nestehukille haettiin vastustaja toisesta välieräparista St.Jopo vs. Pub T.T. Pub T.T. on hallitseva mestari. St.Jopo otti 2-0 voiton ja näin pudotti mestarit pronssiotteluun.

Pronssiottelusta muodostui Pub T.T:n näytös, ja joukkue pysyi komealla 3-0 voitolla mitalikannassa. Teksas-Jarin kohtaloksi koitui ylitankkaus ja sijoitus neljänneksi 😉 Loppuottelussa kohtasivat turnaukseen ennakkosuosikin asemassa lähtenyt FC Nestehukat, sekä Vetelin ylpeys St.Jopo. Pelissä ei maaleilla iloiteltu, vaan varsinainen peliaika päättyi pyöreään 0-0 lukemaan. Seurasi aina ristiriitaisia tunteita herättävä rangaistuspotkukilpailu. Paljon on keskusteltu, että onko tämä oikea tapa ratkaista arvoturnauksien voittajia. Lauantaina se oli ehkä nopein keino päästää pelaajat nauttimaan pelimannimusiikin saloista… Niin, itse rp-kisan voitti St.Jopo. ”Poika” matkaa näin Veteliin. Onnittelut St.Jopolle!

Voittajajoukkue St.Jopo

Joukkueessa pelasivat: Jani Kykyri, Hannu Saari (palkittiin joukkueen parhaana), Villa Pakkala, Niko Lassila, Jouni Timonen, Tarmo Läspä, Aro Pöyhönen, Riku Saari, Timo Kanninen, Sami Finnilä, Jani Hohenthal ja Marko Timonen.

Tulokset

A-lohko
FC Konsta – FC Nestehukat 1-2
FC Lissut – Pub T.T 0-3
FC Nestehukat – FC Lissut 5-0
Pub T.T – FC Konsta 1-0
FC Konsta – FC Lissut 2-0
FC Nestehukat – Pub T.T 0-0

B-Lohko
FC Nahkafaasanit – Teksas-Jari 0-0
St.Jopo – FC Nahkafasaanit 2-0
Teksas-Jari – St.Jopo 1-2

Sijat 5.-6.
FC Konsta – FC Nahkafasaanit 0-1

Välierät
FC Nestehukat – Teksas-Jari 1-1, rp. 2-1
St.Jopo – Pub T.T 2-0

Pronssiottelu
Pub T.T – Teksas-Jari 3-0

Loppuottelu
FC Nestehukat – St.Jopo 0-0, rp. 2-3

Jesse Lehto MM-finaalissa kahdestoista

Jesse Lehto on tehnyt kaustislaista urheiluhistoriaa. Eilisestä karsinnasta itsensä tuloksella 68,14 hienosti finaaliin heittänyt nuorukainen on seuran ensimmäinen MM-tasolla kilpaillut yleisurheilija.
Karsinta oli kuitenkin vienyt jo parhaan terän, eikä Jesse enää tänään käydyssä finaalissa aivan eilisiin lukemiin pystynyt. Joka tapauksessa tavoitteena ollut finaalipaikan saavuttaminen oli huikea suoritus, finaalissa saavutetut lukemat 64,92 riittivät sijaan 12.
Lahjakkaan nuorukaisen arvokisaputki on nyt joka tapauksessa avattu. Vasta 16-vuotias heittäjälupaus pääsisi vielä ensi vuonnakin samaan sarjaan, mutta koska kisoja järjestetään vain joka toinen vuosi, niin Jesse voi valmistautua seuraavaksi 19-vuotisten arvokisoihin joko ensi tai sitä seuraavina vuosina.

Seuraava edustustehtävä kaustislaista odottaa jo vajaan parin viikon kuluttua. Tuolloin Jesse edustaa maataan Tampereella järjestettävillä olympiafestivaaleilla

Kainuun Rastiviikko

KP-V:n suunnistajat olivat tänäkin vuonna hyvin edustettuina viime sunnuntaina alkaneella Kainuun rastiviikolla. Menestys ei aivan noussut edellisvuosien tasolle. Parhaina päivinä saavutettiin sentään ihan kärkisijoituksia, jopa yksi osakisavoittokin

H40AL:ssa kilpaili tuttu keskipohjalaiskolmikko. Tällä kertaa selvästi vahvimmaksi osoittautui tasaisen varmasti suunnistanut Ylivieskan Risto Oja, joka torstain osakisassa oli hienosti neljäs. Päätöspäivänä ylivieskalainen sijoittui kymmenenneksi ja kokonaiskisassa tuli hieno kuudes tila. Myös Vesa Peltoniemen startit sujuivat tasaisesti, toisessa osakisassa tosin pieni notkahdus sijalle 20. Paras vauhti löytyi finaalipäivänä, yhdestä kolmen minuutin pummista huolimatta sijoitus tänään parhaana keskipohjalaisena yhdeksäs, ja kokonaissijoituskin nousi päätöspäivän ansiosta yhdeksänneksi. Epävarmasti suunnistaneen Ylivieskan Jarmo Nivalan paras päivä osui tiistaille, jolloin sijoitus oli 13. Kokonaistuloksissa ylivieskalainen löytyy sijalta 19.

H45:ssa kilpaillut rutinoitunut Kainuun kävijä Juha Lerssi selvisi alkuviikon starteistaan aivan kohtuullisesti, tiistaina tuli hyvä seitsemäs sija. Tämän päivän viitosrastilla sattunut lähes kymmenen minuutin pummi pudotti sijoituksen epätavallisen alhaiseksi 32:ksi. samalla se merkitsi myös kokonaissijan tippumista 17:ksi. Parhaana keskipohjalaisena Juha sentään säilyi, vaikka KoS:n Sauli Peltoniemi nousikin yhteisajoissa aivan kintereille sijalle 20. Timo Rantala ei parhaaseen vauhtiinsa päässyt. Päätöspäivän 28 sija kuitenkin viikon selvästi paras, yhteisajoissa oli Timo 32.

Ikäluokkiensa kakkos-sarjoissa kilpailleista parhaiten menestyi sarjan D35B:n kokonaiskisan kolmoseksi suunnistanut Anne Peltoniemi, joka tiistaipäivän päätteeksi sai pokata sarjansa etappivoittajan palkinnon. Torstain kisassa Annella oli epäonnea, kun yhdeksäs rasti jäi leimaamatta, ja takaisin paluu sille vei aikaa. Myös päätöspäivän pari pummia pudottivat osakisan sijoituksen neljänneksi.

Airi Mattilan vauhti parani mukavasti viikon edetessä. Eilen tuli hieno kakkostila ja tänään hyvä tahti jatkui. Finaalipäivän kakkostila nosti Airin D50B:n kokonaistuloksissa hienosti kolmanneksi.
Mukavasti menestyi myös Timo Mattila, M50B:ssä kilpaillut kaustislainen ylsi toisessa osakisassa hienosti kakkoseksi. Kun vielä päätöspäivänä lohkesi neljäs tila merkitsi se myös yhteiskisassa sijaa neljä. Timo oli samalla sarjan paras keskipohjalainen, Ylivieskan Jarmo Haarala sijoittui kokonaiskisan kuudenneksi.

Maj-Lis Rantalan rastiviikko sekä alkoi että päättyi hyvin. Avauskilpailussa tuli hieno toinen sija, sitten vauhti hidastui, kunnes jälleen finaalipäivänä mukava kuudes tila. Yhteisajoissa N45B:ssä suunnistanut KP-V:n jyväskyläläis-vahvistus oli yhdeksäs.
Sarjassa N40B suunnistanut Outi Teirikangas-Lerssi sai reippaasti kokemusta Kainuun maastoista. Tällä kertaa paras suoritus oli torstain 19 sija, yhteistuloksissa Outi oli 23.

Juniorisarjoissa kilpailleet kaustislaiset eivät kärkikamppailuihin yltäneet. D18E:ssa kilpaillut Sini Mattila ei koko viikon aikana päässyt sujuvaan suunnistukseen. Päivittäiset isommat ja pienemmät virheet pudottivat sijoitusta. Parhaimmillaan Sini eilisessä kisassa, josta tuli 27. sija. Tämän päivän finaali päättyi keskeytykseen.

Kainuun maasto teki tepposiaan myös nuoremmille junioreille. Kokenut rastiviikon kävijä Henri Lerssi jäi kauas kärjen vauhdista, parhaaksi suoritukseksi jäi eilinen 26. tila, yhteisajoissa Henkka oli 27. Tasaista työtä tehnyt 12-vuotias Markus Mattila oli yhteiskisan 24. Virheitä tuli kuitenkin sen verran, että paraskin kisa, joka osui tiistaille, jäi sijalle 23.

D13-14B:ssä kilpaillut Nuppu Peltoniemi suoriutui ensimmäisestä kisastaan ihan mukavasti ollen neljäs. Vaikka sen jälkeen ei menestystä enää tullut, niin kapasiteettia Nupulla silti riittää. Kaikkia kolmea viimeistä kisaa Nuppu ehti johtaa kisan alkupuoliskolla, mutta sitten kerrassaan suuret virheet veivät sijoittumismahdollisuudet. Vilja Peltoniemen kisat alkoivat nihkeästi. Kaksi ensimmäistä osakisaa sujui jälkijunassa 20min kilometrivauhdilla. Kolmas osakisa meni jo mukavasti, sijoitus 17 ja joukon puolivälissä. Päätöspäivänä vauhti parani entisestään, tuloksena hieno 14 sija.

H8RR:ssä juossut Mitri Lerssi teki finaalipäivänä hyvän suorituksen, osanottajarikkaassa sarjassa yhdeksäs tila oli hieno päätös pojan rastiviikolle. Yhteisajoissa Mitrin sijoitus oli 17.

Jenni Penttilän leka lensi hienosti 58,28 !

Koko karnevaaliviikonlopun varmassa kunnossa ollut Jenni Penttilä onnistui tänään käydyssä B-kilpailussa päivittämään kuntonsa edellyttämät tulosnumerot. Viides heitto kantoi komeasti omaan ennätykseen 58,28. Hienossa sarjassa oli lisäksi kaksi muuta yli 57 metrin kantanutta heittoa. Voittoon kaustislaisen tulos ei kuitenkaan riittänyt. Eilen ilman tulosta jäänyt Lena Solvin kiskaisi toisella heitolla voittolukemikseen 62,31. Kolmanneksi heitti Savonlinnan Hannele Kuutti tuloksella 57,37. Varmassa tuloskunnossa oleva Mirjami Järvilä ylitti jälleen 50m rajan. Kahdeksas sija kirjattiin tuloksella 50,91

IMG_0462
Naisten kisan mitalistit: Jenni Penttilä, Lena Solvin ja Hannele Kuutti

Miesten kisan ykköspalkinnon pokkasin Lapväärtin Joachim ”Viipe” Koivu lukemin 66,87. Päähuomion kisassa vei kuitenkin kakkoseksi 40-vuotisten uudella suomenennätyksellä 65,90 heittänyt AlavVi:n Taisto Vierimaa. Myös kolmospalkinto matkasi Alavieskaan. Tuomas Mikkolan heittämä 62,04 oli hänen kesän parhaansa.

Nuorimpien juniorien ringissä tehtiin myös hienoja tuloksia. T11 sarjassa kilpaillut ja siinä toiseksi sijoittunut KP-V:n Lottaliina Lehto paransi T10 sarjan piirinennätyksen lukemiin 26,85.
P13:ssa kilpaillut Eemeli Purola kohensi ennätystuloksensa numeroihin 26,64.

KP-V nousi kultakantaan toisena viestipäivänä

Paraatilajeissaan kilpailleet kaustislaiset ylsivät toisena kisapäivänä ykköskorokkeelle hienosti kolme kertaa. Lisäksi sekä hopea- että pronssipallille noustiin kerran
Ykkösketjullaan 13-vuotisten tyttöjen 4x600m viestiin lähteneet kaustislaiset lunastivat kotijoukkojen odotukset ja voittivat yllättävän selvällä viidentoista sekunnin marginaalilla ykköshaastajansa Kalajoen Junkkarit. Taktisista syistä avausosuudelle sijoitettu Vilja Peltoniemi seurasi yllättävän kevyesti kärkiryhmässä ja nousi kierroksen täytyttyä jopa keulapaikalle. Ennen vaihtoa Kalajoen Emmi Männistö puristi rinnalle, tasapäisesti vaihtoon tulleet tytöt vaihtoivat hienolla osuusajalla 1.59,3. Nuppu Peltoniemi lähti kakkososuudelle sen verran lujaa, että Kalajoen Eerika Heikkilällä ei ollut peesimahdollisuuksia, ero kasvoi nopeasti, niin että sitä vaihtoon tullessa oli jo liki kymmenen sekuntia. Vaihtoajallaan 1.51,5 Nuppu antoi kapulan Saana Peltolalle. Saanalla oli helppo työ pitää Kalajoen sprintteri Fanni Niemelä takanaan, osuusajan 2.00,0 kellottanut kaustislainen lähetti ankkuri Johanna Uusitalon jo turvallisessa yli kymmenen sekunnin johtoasemassa päätösosuudelle. Kalajoen Ilona Haasiomäki sai niinikään katsoa loittonevan kaustislaisen selkää. Johanna leikkasi maalilinjan yksityisajallaan 1.56,1. Kaustislaisten voittoajaksi kellotettiin hienot numerot 7.47,08.

IMG_0434
Johanna tuo Kaustisen ylivoimaiseen voittoon

Heti perään juostussa samanikäisten poikien viestissä Eemeli Purola avasi mukavasti kakkospaikalla ajallaan 1.55,6. Akseli Känsälä piti paikkansa alkumatkasta, mutta joutui loppurutistuksessa päästämään pari poikaa ohitseen vaihtaen neljäntenä ajallaan 2.03,7. Kolmannella osuudella viestiä vienyt Elias Purola nousi kovalla alkuvauhdillaan jopa johtoon eka kierroksen päätteeksi, sitten kalajokiset rynnivät uudelleen ohi. Eliaksen osuusaika kuitenkin mukava 1.57,2.
Ankkurina matkaan lähtenyt Antti Rauma teki hyvän juoksun nostaen KP-V:n kolmanneksi hyvällä yksityisajalla. 1.52,9. Kaustislaisten pronssiajaksi kirjattiin 7.49,46.

IMG_0436
Elias on nostanut KP-V:n kotijoukkojen kannustamana kärkeen

Seuraava mitali lohkesi N17:n 4x300m:ltä. Nelikko Kirsikka Kainu, Sonja Paavola, Tiia Saarikettu, Suvi Elgbacka kellotti lukemat 3.26,75 ja sillä kakkostila.
Samanikäisten poikien vastaavassa kisassa Pontus Salonen tuli lopun erittäin kovaa nostaen Kaustisen vaihdossa aivan alkumatkasta johtaneen Kalajoen kintereille. Varovasti matkaan lähtenyt Teijo Saarikettu puristi lopun lujaa nostaen KP-V:n selkeään johtoasemaan. Tuomas Puronaho jatkoi vauhdikasta menoa niin että ankkurina juossut Antti Mäkelä pääsi turvallisessa johtoasemassa
matkaan, eikä kaustislainen paikastaan luopunut, näin KP-V:n toinen mestaruus kirjattiin numeroin 2.44,46.

Päivän viimeisessä startissa M19 sarjan 4x400m:llä jännitystä riitti ihan maaliviivalle saakka.
Kaustisen aloittaja Tuomas Mäkelä seurasi Kalajokea ja Kälviää ensimmäiset 300m, mutta sitten oli annettava periksi, yksityisajallaan 60,3 hän lähetti matkaan Samu Karhukorven, joka imi osuusajallaan 56,9 vaihdossa olleen runsaan parinkymmenen metrin kaulan lähes kiinni. Miika Pajukangas lähti vauhdilla matkaan käväisten jopa kärjessä, loppusuoralla kilpakumppanit ajoivat kuitenkin ajan 57,7 kellottaneen kaustislaisen ohi. Eemeli Puronaho säntäsi ankkuriosuudelle hurjalla vauhdilla ja oli hetkessä ohittanut edelleen lähteneet Kälviän ja Kalajoen. Hapot iskivät loppusuoralla, mutta hienon osuusajan 52,7 juossut kaustislainen pystyi kuitenkin pitämään lopussa hyvin nousseen Kälviän takanaan. Päivän kolmas kaustislaisvoitto tuli ajalla 3.47,52.

Enempää mitaleja ei tullut. Nelli Pekkarisen vauhdikas ankkurisosuus T11 sarjan 4x600m viestissä yksityisajalla 1.56,3 nosti seuran kuitenkin sijalle viisi.

Hopeaa ja Pronssia Kalajoen pm-viesteistä

Massiivisella joukkuemäärällä piirinmestaruusviesteihin osallistuneet kaustislaiset jäivät ensimmäisenä kisapäivänä ilman voittoa. Palkintopallille sentään noustiin kuusi kertaa, neljästi hopeakorokkeelle ja kahdesti pronssipallille.
Ensimmäisestä palkintosijasta tänään Kalajoella alkaneissa viestimestaruuskisoissa vastasivat 11-vuotiaat pojat. Nelikko Akseli Myllymäki, Eeli Pihlajamaa, Iiro Kurunsaari, Eemil Ali-Haapala nappasi pronssin 4x50m viestistä lukemin 32,39.
Vähän myöhemmin juostussa 13-vuotisten poikien 4x100m kisassa mitali kirkastui jo hopeiseksi. Kvartetti Eemeli ja Elias Purola, Antti Rauma, Akseli Känsälä kiidätti kapulan hienosti kakkospaikalle numeroin 57,50.
M19 sarjan 4x100m:llä joukkue Timo Aho, Eemeli Puronaho, Teijo Saarikettu Samu Karhukorpi taisteli itsensä hopealle hyvällä ajalla 47,65, ero voittaneeseen Kälviään lähes sekunti.
Saman värinen mitali lohkesi myös sarjan M17 pikaviestistä. Sekunnin verran voittaneen Vetelin takana pinkoi maaliin nelikko Arttu Penttilä, Pontus Salonen, Antti Mäkelä, Tuomas Puronaho ajalla 48,70.
Pitkissä viesteissä Kälviä oli liian kova pala. 17-vuotisissa kilpaillut kaustislaistrio otti kuitenkin varman hopean. Poikien ajat juoksujärjestyksessä Pontus Salonen 2.22,6, Miika Pajukangas 2.08,9 ja Tuomas Puronaho 2.27,8, loppuajaksi kirjattiin lukemat 6.59,70.
Samanaikaisesti rataa kiertänyt 19-sarjan kolmikko Teijo Saarikettu, Eemeli Puronaho, Tuomas Mäkelä kuittasi sarjansa pronssin ajalla 7.10,02

IMG_0423
Mitri Lerssi sukkulaviestin kakkososuudella, KP-V:n loppusijoitus viestissä kahdeksas

IMG_0424
Tytöt jäivät eka päivänä ilman mitalia. 13-vuotiaat olivat pikaviestin viidensiä puolisen sekuntia pronssista. Ensimmäinen vaihto sujuu hienosti: Johanna Uusitalo jättää kapulan Vilja Peltoniemelle

Ari-Pekka Lassila vakuuttava ykkönen Hintrekin lenkillä

Vetelin Ari-Pekka Lassila osoittautui vahvimmaksi tänään juostulla perinteisellä Hintrekin Lenkillä. Viitasaaren Viestin Marjo Kyllönen juoksi naisten sarjassa jo kolmanteen perättäiseen voittoonsa. Sekä miesten että naisten sarjaan starttasi nykyisellä reitillä ennätysmäiset osanottajamäärät. Miehille kellotettiin 43 ja naisille 29 aikaa.
Miesten kisassa erottui jo ensimmäisellä kilometrillä viisikko: vauhtia pitänyt Petri Harsunen, Sami Löfbacka, Aki Tikkakoski, Mikael Knif ja Ari-Pekka Lassila. Ensin joukosta putosi runsaan kahden kilometrin jälkeen Brahen Knif. Puolimatkaan tultiin edelleen Harsusen vetämänä ajassa 9.08. Vauhtiaan parantanut Miika Pajukangas oli siinä vaiheessa noussut jo viidenneksi vajaat kymmenen sekuntia jäljessä. Heti Ruutin tielle tultaessa Lassila nousi kärkeen. Tikkakoski yritti seurata. mutta Löfbacka ja Harsunen alkoivat jäädä. Asfaltille tultaessa Lassilan etumatka oli jo parikymmentä metriä. Hyvävoimaisen veteliläisen nousujohteinen juoksu tuotti hienon ajan 17.58. Kahden edellisvuoden voittaja Aki Tikkakoski teki myös parhaan aikansa 18.16, ja sillä kakkostila. Erittäin hienon loppuvedon ottanut Kaustisen Miika Pajukangas nousi lopussa erinomaisesti kolmanneksi M16 sarjan reittiennätyksellä 18.21.
Naisten ykköseksi juossut Marjo Kyllönen piti jälleen hyvää vauhtia jääden ajallaan 21.05 vain sekunnin omissa nimissään olevasta reittiennätyksestä. Toiseksi juossut Raahen Karoliina Kellola juoksi myös mukavan ajan 21.43 samoin kolmanneksi tullut Tatjana Eskolin teki oman parhaansa 22.00.

Kisat käynnistyivät Pikku-Hintrekki juoksuilla. Eri sarjoihin 3-vuotisista 13-vuotisiin osallistui yhteensä peräti 74 kilpailijaa

IMG_0415
Sulo Myllymäki kirii 5-vuotisten poikien voittoon

IMG_0418
9-vuotisten tyttöjen ykköseksi juoksee Julia Kivinen, Elli Myllymäki seuraa hyvänä kakkosena

IMG_0420
Suunnistajana menestynyt KoS:n Peetu Rantala oli ylivoimainen sarjassa P11

KP-V masentavaan tappioon

KP-V:n futaajat tekivät jälleen turhan reissun Mustasaaren kentälle. Tälläkään kertaa ei tuliaisena ollut pisteen pistettä. Vastassa oli FC KOMU. Mustasaaren vierailuista on muodostunut todella pettymysten kehto kaustislaisille. Kyseiseltä kentältä on jouduttu kerta toisensa jälkeen poistumaan ilman pisteitä.

KP-V lähti otteluun todella siipirikkoisena. Edellisestä sarjaottelusta joukkueen puolustuslinja ja keskikenttä muuttui loukkaantumisten takia kuudella pelaajalla. Onneksi joukkueella on laaja rinki käytössään, mutta yhteispelin takia muutoksia tulee jatkuvasti liikaa. Eritoten puolustus pitäisi pysyä lähes vakiona ottelusta toiseen. Tällä hetkellä se on vain haaveita tanssilattialla. Keskiviikkonakin jokainen kentällä ollut antoi kaikkensa, mutta eri tilanteissa tuli liikaa epäselvyyksiä kun ei tiedetty joukkuekaverin aikeita.

KP-V ei saanut omaa syöttöpeliään käyntiin vasta kuin ottelun viimeisellä 20.minuuttisella. Pallo kulki maatapitkin pelaajalta toiselle ja joukkue loi tukun vaarallisia tilanteita vastustajan maalille. Valitettavasti vastustajalle annettiin liikaa etumatkaa ja voitto oli karannut käsistä. Joukkue osaa pelata taitofutista, mutta se vaatii pelirohkeutta heti ensimmäisestä peliminuutista lähtien.

FC KOMU pelasi erittäin yksinkertaista peliä. Pallo roiskaistiin aina pitkänä päätyyn ja kaikki perään. Keskiviikkona taktiikka toimi tehokkaasti. Joukkueen pelityyli tiedettiin ennakkoon, ja siihen yritettiin löytää lääkkeet korkealla prässillä. Tarkoitus oli pakottaa roiskimaan palloa jo syvältä vastustajan puolustusalueelta. Taktiikka ei onnistunut kun puolustuslinjan taakse tippuneet pallot ajautui kerta toisensa jälkeen vastustajalle. Varmistus ja kaverin auttaminen oli liian puutteellista.

Mustasaaren urhot voittivat ottelun 4-2. Kaustislaisten saldona oli Heikki Uusitalon loukkaantuminen ja Jarkko ”Jankkeri” Ojalan Eurosport-maali. Uusitalo pystynee pelata lauantaina, jolloi vastassa on FC Kuffen. Ottelu pelataan Kaustisella klo 14.00 alkaen. KP-V ainakin lupaa pelata viihdyttävää jalkapalloa.

KP-V ottelussa: Jesse Mikkola mv, Jarno Pulkkinen (81.Niko Åby), Joni Onnela, Santtu Lehto, Juho Koivukangas (60.Ari Puumala), Matias Svartsjö (45.Jarkko Ojala), Heikki Uusitalo (66.Eeli Penttilä), Juuso Norrena ”C”, Joonas Syrjälä, Antti Uusitalo, Joni Uusipaikka

FC KOMU – KP-V 4-2 (3-0)
1-0 25.min Nieminen Pasi
2-0 34.min Nieminen
3-0 41.min Koivula Markus
4-0 43.min Nieminen
4-1 71.min Uusipaikka Joni (Lehto Santtu)
4-2 86.min Ojala Jarkko (Norrena Juuso)

Markus Palosaari palaa Veikkoihin

Kaustisen Pohjan-Veikkojen jalkapallomiehistö saa kovan luokan vahvistuksen, kun seuran oma kasvatti Markus Palosaari palaa joukkueeseen. 14 ottelua nuorten maajoukkueessa pelannut Palosaari vietti aikaa myös Ranskassa. FC Metzin junioriakatemiasta pelaaja siirtyi Kokkolan Pallo-Veikkoihin. Palosaari tuo vankkaa osaamista joukkueen alakertaan ja miehen debyyttiotteluna toimii näillä näkymin IK – KP-V.

FC KOMUA vastaan tulevana keskiviikkona KP-V:n paidassa debytoi Antti Uusitalo. Mies viihtyy parhaiten keskikentällä ja siirtyy kaustislaisten riviin niin ikään Kokkolan Pallo-Veikoista.

KP-V laulukuoroon Cupissa

KP-V:n futismiehistö ei pystynyt sunnuntaina samanlaiseen taistoon kuin edellisessä sarjaottelussa. Rovaniemen ”Wimbledon” FC Santa Claus kävi hakemassa toisena vuotena peräkkäin Cupin jatkopaikan. Tälläkään kertaa KP-V ei saanut parasta ilmettä esille. Öja-ottelun kolhut vaikuttivat monen esitykseen ja sairalista piteni jälleen usealla pelaajalla. Nyt punnitaan tosissaan joukkueen materiaalin leveys.

Ottelussa ei juuri suuria hienouksia nähty. Vierailijat lennättivät palloa ilmatilassa samaan tyyliin kuin Suomen puolustuvoimat Hornettejaan. Pelitapa ei ollut kaunis, mutta se oli tehokas. KP-V:n puolustus ei tänään kestänyt painetta. Liian usein pelattiin 1v1 ja tilanteet hävittiin, tämän jälkeen tukimies oli liian kaukana. Joulupukit ansaitsivat jatkopaikkansa ja kun numerot ovat 2-7, niin selittelyille ei ole paljoa varaa. Lycka till FC Santa Claus.

Matsin jälkeen alkaa kova parsinta kaustislaisten joukkueessa. Vaikka sunnuntaina yritettiin säästellä miehistöä, niin tuloksena oli vain lisää loukkaantumisia. Mielenkiintoista onkin nähdä millaisen ryhmittymän joukkue saa keskiviikkona Vaasaan. Vastassa silloin FC KOMU. Seuraava kotiottelu KP-V:llä on lauantaina 23.5. klo 14.00. Vieraaksi saapuu FC Kuffen.

KP-V ottelussa: Ari-Matti Kivipuro mv, Teemu Heikkilä, Juho Fränti, Santtu Lehto (67.Eeli Penttilä), Henri Kuorikoski, Matias Svartsjö, Heikki Uusitalo, Juuso Norrena ”C”, Henri Lassila (78.Jarno Pulkkinen), Jarkko Ojala (17.Aleksi Salminen), Joni Uusipaikka.

KP-V – FC Santa Claus 2-7 (0-2)
0-1 20.min Kutila Matti
0-2 26.min Ylipaavalniemi Ville
0-3 49.min Barsk Jari
0-4 50.min Kutila
1-4 51.min Uusipaikka Joni
2-4 53.min Svartsjö Esa (Ari-Matti Kivipuro)
2-5 59.min oma
2-6 67.min Jänkälä Turo rp.
2-7 84.min Hiukka Matti