Kirjoittajan arkistot: pekka.lehto

B-juniorit aloittivat syyskierroksen vierasvoitolla

KP-V:n B-juniorit aloittivat syyskierroksensa vierasottelulla GBK:ta vastaan. Peli alkoikin vahvasti kaustislaisten hallinnalla ja kun peliä oli pelattuna neljä minuuttia siirtyi KP-V johtoon Jere Åbyn maalilla, maalisyötön tarjoili Arttu Penttilä. Pelikellon näyttäessä 15 min iski KP-V toistamiseen, tällä kertaa maalintekijänä toimi Taneli Virkkala, jonka hallittu kaukolaukaus leijaili yli vastustajan maalivahdin. Mutta sitten hallitsikin GBK. Kaustislaiset hävisivät lähes kaikki keskikentän kaksinkamppailut, ja pallonmenetyksen jälkeen tilanne kaventui 1 – 2. Tällöin peliä oli pelattuna 26 minuuttia. 35 min kohdalla nähtiin sitten GBK:n tasoitusmaali, kun J Kipponen siirsi pelivälineen pilkulta ohi maalivahti Toni Skantsin. Taukotilanne siis 2 – 2.
Toinen puoliaika alkoi jälleen kokkolalaisten hallinnalla, mutta hiljalleen myös KP-V pääsi takaisin pelirytmiin kiinni. Ja kun jo hieman alkoi tuntua siltä, että ottelu päättyisi tasan iski Kaustinen. 74 min kohdalla siirsi Eetu Hautala joukkueen jälleen johtoon, maalisyötön antoi Jere Åby. Loppulukemat 2 – 4 viimeisteli lisäajalla T Virkkala, maalin syöttäjänä toimi Pietari Purola.
Loistava aloitus syyskierrokselle. Seuraavaksi KP-V kohtaa vierasottelussa Jaro/2. Peli pelataan tiistaina 10.8.

B-juniorit kotivoittoon

Hellelukemat ja lomatunnelma, siinä ehkä pelin kokonaiskuva, kun KP-V:n B-juniorit kohtasivat kotiottelussaan Teerijärven. Ensimmäinen puoliaika oli lievää kaustislaisten hallintaa, mutta maalitilanteita nähtiin vain muutama. 20 peliminuutin kohdalla Arttu Penttilän upea laukaus meni vain hieman ohi takakulman. Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu 31 minuuttia nähtiin ottelun ainoa maali, maalintekijänä toimi Mikko Viiperi ja syöttäjänä Jere Åby.
Toisella puoliajalla TUS loi useita vaarallisia tilanteita KP-V:n maalille, mutta kotijoukkueen puolustus kesti ottelun loppuun saakka ja näin kolme pistettä jäivät Kaustiselle.
KP-V:n parhaimmistoon kuuluivat Mikko Viiperi, Pietari Purola, Jussi Klemola, Heikki Heikkilä sekä maalivahti Toni Skantsi.

B-juniorit vierasvoittoon Pietarsaaressa

KP-V:n jalkapallon B-juniorit matkasivat Jaron vieraaksi Pietarsaareen. Joukkueitten ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt tasan, eli odotettavissa oli tasainen ottelu. Kaustislaiset aloittivat ottelun vahvasti, pallo liikkui keinonurmipinnalla mallikkaasti pelaajalta toiselle, mutta maalipaikat jäivät melko vähiin, mutta niin ne jäivät vähiin myös Jarolaisilta. Taukotilanne 0 – 0.
Toisella puoliajalla alkoi sitten tapahtua, kun pietarsaarelaiset alkoivat vyöryttää hyökkäyksiään kerta toisensa perään, ja pelikellon näyttäessä 42 min siirtyi kotijoukkue ansaitusti johtoon. Vain viisi minuuttia myöhemmin tilanne oli Jarolle jo 2 – 0. Maalin jälkeen pietarsaarelaiset jatkoivat kovaa painostamista, mutta KP-V:n puolustus taisteli mallikkaasti ja hiljalleen pelitilanteet alkoivatkin tasoittua.
67 minuutilla A Penttilän ja T Virkkalan hienosta esityöstä laukoi Jere Åby kavennusmaalin ja kun peliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia iski J Åby toistamiseen. Kun Jarolaiset jo tuntuivat tyytyvän tasatilanteeseen kuittasi Joni-Antton Junttila voittomaalin upean läpiajon päätteeksi. Ottelua oli tällöin jäljellä kolme minuuttia. Kerrassaan upea nousu joukkueelta ja hienot vieraspisteet kotiin tuotaviksi. Mahtava esitys koko tiimiltä! Joukkueen ehdottomaan parhaimmistoon kuuluivat Teemu Sillanpää, Joni Lillsund sekä Mikko Viiperi. Vielä kerran, loistoesitys kaikilta!

B-juniorit kotivoittoon

KP-V:n B-juniorit saivat kotiottelussa vastaansa Pedersören. Ottelu alkoi kaustislaisten osalta hienosti ja joukkue ottikin pelitilan täysin haltuunsa. Pallo liikkui melko mallikkaasti mieheltä toiselle ja maalitilanteita alkoi syntyä tasaiseen tahtiin. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kun peliä oli pelattu 15 minuuttia. Olli Heikkala kaadettiin rangaistuslaukauksen arvoisesti, ja pallo pilkulta hallitusti verkon perukoille, laukojana Taneli Virkkala. Tämän jälkeen KP-V lopetti pelaamisen ja PeFF sai hieman otetta itselleen, mutta taukotilanne kuitenkin kaustislaisille 1 – 0.
Toinen puoliaika alkoi taas totaalisella KP-V:n hallinnalla ja pelikellon näyttäessä 45 min siirtyi kotijoukkue 2 – 0 johtoon, maalintekijänä jälleen T Virkkala. Maalisyötön tarjoili Jere Åby. Loppulukemat 3 – 0 viimeisteli J Åby Teemu Sillanpään loistavasta syötöstä. Koko joukkue esiintyi pitkästä aikaa todella edukseen, ottelun parhaimmistoon kuuluivat maalintekijä T Virkkalan lisäksi keskikentän raataja T Skantsi, sekä topparikaksikko P Purola ja H Heikkilä. Joukkue kiittää runsaslukuista katsojajoukkoa kannustamisesta!

B-junnuille tappio Kokkolassa

KP-V:n B-juniorit matkasivat GBK:n vieraaksi Kokkolaan. Kaustisen joukkueella oli hieman kokoonpanomuutoksia johtuen erilaisista loukkaantumisista.
Ottelu pyörähti käyntiin Santahaan nurmella ja KP-V olikin ensimmäiset 15 min hallitsevampi joukkue, mutta kumpikaan joukkue ei saanut aikaiseksi erityisen vaarallisia maalitilanteita. Taukotilanne 0 – 0.
KP-V joutui tekemään toiselle puoliajalle jälleen useamman muutoksen kenttäjärjestykseensä ja tämä valitettavasti näkyi myös ottelun kulussa. Pelikellon näyttäessä 41 min siirtyi GBK 1 – 0 johtoon tyylikkäällä puskumaalilla. Myös kaustislaisilla oli omat maalitilanteensa, mutta kun palloa ei läpiajosta eikä erikoistilanteista maaliin saatu kuittasi GBK 72 min kohdalla ottelun loppulukemiksi 2 – 0.
KP-V:n parhaimmistoon kuuluivat maalivahti Toni Skantsi, sekä puolustuksen taistelijat Pietari Purola, Heikki Heikkilä ja Joni Lillsund.

B-juniorit kärsi kauden avaustappion

Jalkapallon B-juniorit matkasivat kauden neljännessä sarjaottelussaan Teerijärven vieraaksi. Ottelu alkoi melko varovaisesti molempien joukkueitten pelatessa melko suoraviivaista palloa kohti vastustajan päätyä. Hiljalleen TUS alkoi kuitenkin hallita keskikenttää kaustislaisten ollessa aivan liian pehmeitä taistelutilanteissa. Ja KP-V:n pelatessa pehmeästi TUS kuittasi taukolukemiksi 1 – 0 ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla. Hetki ennen teerijärveläisten maalia oli kaustislaisilla todella mainio tilanne siirtyä johtoon, mutta huolimaton viimeistely, ja pallo hieman ohi takakulman.
Toinen puoliaika jatkui lähes samaa kaavaa noudattaen, TUS hallitsi keskikenttää voittaen lähes kaikki kaksinkamppailut, ja kun KP-V ei saanut palloa edes lähietäisyydeltä maaliin, iski TUS toisen kerran, kun P Salonen läpiajon päätteksi sijoitti pallon hallitusti ohi vastaantulleen maalivahdin. Ottelua oli pelattu tällöin 65 minuuttia. 69 min kohdalla Kaustinen sai vapaapotkun noin 20m etäisyydeltä vastustajan maalista. Pallon taakse asettui T Skantsi ja hänen laukauksensa upposi todella upeasti tolpan kautta maalin vasempaan yläkulmaan. Mutta kun lisämaaleja ei nähty, pisteet ansaitusti teerijärveläisille lukemin 2 – 1.
Kentän ehdoton kuningas oli TUS:n Matias Parpala. KP-V:n parhaimmistoon kuuluivat Heikki Heikkilä, Jussi Klemola, Hannes Torppa sekä pirteitä otteita esittänyt Olli Heikkala.

B-juniorit taisteli tasapelin Jaron vastaan

Jalkapallon B-juniorit saivat keskuskentälle vastaansa Pietarsaaren Jaron. Jo ennakkoon tiedettiin, että Jaro on taitava ja hyvää jalkapalloa pelaava joukkue, eli tiedossa oli työntäyteinen iltapuhde.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä pietarsaarelaisten ollessa hieman hallitsevampi joukkue. Mutta mitä pidemmälle ensimmäinen erä eteni sitä paremmin KP-V sai pelijuonesta kiinni ja se loikin muutaman vaarallisen tilanteen Jarolaisten maalille, mutta vastustajan maalivahti oli tilanteissa vahvempi ja piti maalinsa puhtaana. Juuri ennen ensimmäisen erän päättymistä kaustislaiset sitten onnistuivat, kun vapaapotkun päätteksi Jere Åby siirsi kotijoukkueen 1 – 0 johtoon, maalisyötön tarjoili Eetu Hautala. Taukotilanne 1- 0. Toista erää ehti kulua vain kaksi minuuttia kun pietarsaarelaiset sitten tasoittivat ottelun kaustislaisten ollessa vielä taukotunnelmissa. Jaro jatkoi painostamista ja pelikellon näyttäessä 57 min se siirtyikin 1 – 2 johtoon. Ottelun tasoitusmaali nähtiin vajaat kymmenen minuuttia ennen peliajan päättymistä, kun Heikki Heikkilän keskityspallon ohjasi Jaron oma pelaaja päällään maaliin, loppulukemat siis 2 – 2. Pelitilanteisiin nähden tasatulos oli aivan oikeutettu ja sarja jatkuu mielenkiintoisen tasaisena. KP-V:n parhaimmistoon kuuluivat maalivahti Hannes Torppa, keskikentän raataja Toni Skantsi sekä kärjessä häärinyt E Hautala. Koko joukkue ansaitsee kiitoksen loistavasta taistelusta ja joukkuepelaamisesta. Seuraavaksi vastaan asettuu vierasottelussa TUS. Ottelu pelataan ma 31.5.

B-juniorit voittoon vierasottelussa

Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä Pedersören pelatessa pitkää pystypalloa KP-V:n pyrkiessä pelintekoon keskikentän kautta. Erän edetessä kaustislaiset saivat hiljalleen ottelun haltuunsa, mutta avausmaalin teki kuitenkin PeFF pelikellon näyttäessä 34 min. Erän viimeisellä minuutilla nähtiin KP-V:n tasoitusmaali, kun Eetu Hautalan loistavasta keskityksestä Arttu Penttilä siirsi pelivälineen verkon perukoille. Taukotilanne 1 – 1.
Toinen erä jatkui kaustislaisten selkeällä hallinnalla ja kun peliä oli pelattu 54 min siirtyi KP-V johtoon A Penttilän toimiessa jälleen maalin viimeistelijänä. Maalisyötön tarjoili Jere Åby. Kymmenen minuuttia myöhemmin Peff kuitenkin tasoitti ottelun. Vain kaksi minuuttia tästä Joni- Antton Junttila siirsi KP-V:n jälleen johtoon hallitulla sijoituksella takakulmaan. Syöttäjänä toimi Toni Skantsi. Jälleen ehti kulua kaksi minuuttia ja ottelu oli tasalukemissa 3 – 3. Ottelun ratkaisumaali nähtiin kuitenkin jo, yllätys yllätys, kaksi minuuttia edellisestä, kun Eetu Hautala pelasi tilanteen rohkeasti loppuun ja ohjasi pallon päällään ohi vastustajan maalivahdin. Syöttäjänä toimi Olli Heikkala. Tärkeä vierasvoitto ja kolme sarjapistettä lisää, hienoa!
Parasta antia ottelussa oli koko kentän tilankäyttö, sekä tilanteiden pelaaminen loppuun saakka. Ja mikä tärkeintä, nyt pelattiin joukkueena!

B-juniorit kaatoi GBK:n

B-junioreiden sarja-avaukseen Kaustisen hiekkakentälle saapui GBK. Ottelu alkoi molempien joukkueitten osalta todella hermostuneesti ja pallo pomppi joukkueelta toiselle kokkolalaisten kuitenkin ollen hieman hallitsevampi oaspuoli. 10 minuutin kohdalla GBK siirtyi 0 – 1 johtoon KP-V:n puolustuksen huolimattoman pelaamisen päätteeksi. Pelikellon näyttäessä 17 min Kaustinen tasoitti ottelun, maalintekijänä Joni-Antton Junttila, maalisyötön tarjoili Jussi Klemola. Taukotilanne siis 1 – 1.
55 minuutin kohdalla Junttila siirsi kaustislaiset johtoon maalivahti Hannes Torpan syötöstä. Mutta vain kolme minuuttia myöhemmin GBK tasoitti ottelun. Neljä minuuttia edellisestä ja kokkolalaiset siirtyivät 2 – 3 johtoon kaustislaisten liian pehmeän tilannepelaamisen seurauksena. Ottelu tuntui jo kääntyvän GBK:lle, kunnes 68 min kohdalla Jere Åby tasoitti ottelun 3 – 3, maalisyötön tarjoili Arttu Penttilä. Kun ottelua oli jäljellä kuusi minuuttia nähtiin ottelun voittomaali, maalin viimeisteli Jussi Klemola hienon yksilösuorituksen päätteeksi.
Ottelun taso ei noussut kovinkaan korkeaksi, mutta tärkein jäi Kaustiselle, kolme sarjapistettä ja samalla kauden avausvoitto.